Selkävammaiselle treeniohjelma?

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
5.6.2012
Viestejä
90
Kuten otsikko siis sanoo. Taustoina kerrottakoon, että alaselästä löytyy nikamasiirtymä, joka tekee sellaiset perusliikkeet kuten maastavedon ja kyykyn (variaatioineen) mahdottomiksi. Hyvällä lykyllä selkä saattaisi kestää pienellä painolla, mutta omistan ihan lappusenkin, jossa lääkäri nämä kieltää. Tavoitteethan eivät itselläni ole kauhean korkealla, mitään kisakuntoa ei haeta. Salilla käyn ihan omaksi iloksi ja, jos ohessa tulee kokoa ja näköä ei sekään haittaisi.

Huomasinkin nopeasti kuinka vaikeaa "kunnollisen" treeniohjelman tekeminen on kun nuo kaksi erittäin tärkeää liikettä jäävät pois. Onko siis jotakin tapaa, jolla voisin korvata kyseiset liikkeet? Tai edes estää selän ja jalkojen jälkeenjäämisen?

Loppuun vielä pikainen kysymys dieetistä. Sellaistahan minulla ei ole. Kuinka oleellista dieettaaminen siis on tällaiselle kasuaalille kuntoilijalle, kun tavoitteena ei ole kasvattaa kroppaa mahdollisimman tehokkaasti?

PS: Pahoittelen, jos topicci on turha.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Pystytkö tekemään yhdenjalan kyykkyyä/Bulgarialaista kyykkyä? Siihen ei kauheasti paiinoa tarvitse laittaa. Tosin jos lääkäri kieltää kaikki muodot kyykyistä, niiin ei sitten kannata ehkä. Jos prässiä pystyt tekemään, niiin sitä sitten ja reiden ojennuksia ja koukistuksia, kyllä niilläkin jonkunlaista tulosta saa jalkoihin. Mites selkäliikkeet, onnistuuko kulmasoutu? Entä alatalja? Sitten tietysti ohjelma riippuu siitä, kuinka usein käyt salilla? Tossa vaiheessa kannattaa ottaa käyttöön 1- tai 2-jakoinen ohjelma.
 
En noista kyykyistä oikein tiedä, saattaisi se selkä kestää, mutta en viitsisi oikeastaan kokeilla rajoja sen suhteen. Jos selkä nimittäin pamahtaa niin se on melkein kuukausi ilman salia, menee kävelykin vaikeaksi. Kulmasoudusta en tiedä, kun en ole kokeillut. Alataljan ja muut selkäliikkeet pystyn kyllä pääsääntöisesti tekemään, jos ne vaan eivät rasita liiaksi juuri alaselkää.

Mitä saliohjelmaan sitten tulee, niin salilla olen käynyt 3x viikossa (ma-ke-pe), jos vain mahdollista. Varsinaista ohjelmaa minulla ei ole ollut, vaan olen vain salilla ollessani koittanut käydä kropan kauttaaltaan läpi. Pitääkin käydä nuo stickyt-topicit katsomassa läpi, jos sieltä löytyisi apua ohjelman suunnitteluun.
 
Okei eli siis prässillä pystyt tekee..?

Ja koska 3-kertaa viikkoon pyrit käymään, niiin suosittelen 1-jakoista

Prässi 4x
Jalkojen koukistukset 2x
Pohkeet istuen/seisten 2x
Penkki/Vinopenkki tanko/kp 4x
Alatalja/Kulmasoutu(jos selkä kestää) 3x
Ylätalja/Leuanveto 3x
Pystypunnerrus tanko/kp 3x
Vatsoja vaikka paria erilaista vatsaliikettä ja jos vielä treeniin jälkeen jaksat, niin voit vaikak hauiksia ja ojentajia tehdä ja joskus myös etureisille jalan ojennuksia.

Sarjamäärät on vain suuntaa antavia ja toistoja voit muutella esim.
1. kk 12-15 toistoa per sarja
2. kk 8-12 toistoa per sarja
3. kk 6-8 toistoa per sarja
ja alusta.
 
Varoituksen sana sitten jalkaprässistä, siitäkin liikkeestä saa aika killerin alaselälle väärällä asennolla ja suoritustavalla/liian suurella kuormalla/laitteella joka välityksiltään sinulle sovi.
 
Mulla on aloittajan kanssa samankaltanen ongelma. Alaselässä venähdyksestä tullut kramppi, eli sen rasittamista tulis välttää salilla, kun töiden puolesta on kuitenkin pakko sitä käyttää. Toivottavasti olis kohta menossa jo pois, kun on kohta kuukauden vaivannut.
Kerkeisin salille vaikka joka päivä, mutta prässiäkään, kyykyn lisäks, en voi tehdä. Alatajat, kulmasoudut jne kyllä on ok. Mitäköhän kummaa siis keksisin etureisille ja pakaroille? Takareidet pystyn tekeen vaikka laitteissa maaten ja istuen, mutta etureisille olen keksinyt vaan jalan ojennukset istuen.
 
Zone-sarja -42%
Varoituksen sana sitten jalkaprässistä, siitäkin liikkeestä saa aika killerin alaselälle väärällä asennolla ja suoritustavalla/liian suurella kuormalla/laitteella joka välityksiltään sinulle sovi.

comppaan voidia.. Itsellä välilevynpullistuma alhaalla, pahalaatuinen ja prässikin tekee sille hallaa.. Itse treenaan jalat kahtena päivänä. Ensin etureidet ja sitten takareidet.

Etureidet

1. Ojennukset 3 x 15 (kevyet huom.)
2. Etukyykky 5 x 6
3. Askelkyykky 3 x 10
4. Ojennukset 3 x 8 (raskaat)


Sitten takareidet


1. Koukistukset 4 x 15 (kevyet)
2. SJMV Käsipainoilla 5 x 8-12 (Selän tilanteesta riippuen pienehköillä painoilla, ERITTÄIN hitaasti ja hallitusti peilin edessä, TOIMII)
3. bulgarialainen kyykky 4 x 10
4. Koukistukset 3 x 8 (raskaat)


edit: Ja aina jalka ja selkäpäivänä, miksi ei muinakin päivinä on lämmittely ERITTÄIN tärkeässä roolissa. En pysty kuvittelevanikaan alkavani takareisijumpalle ennen puolen tunnin lämmittelyjä ja venytyksiä pitäen sisällään fysioterapeutin ohjeistamia erittäinkin typerännäköisiä liikkeitä sekä mm. kyykkyä kepin kanssa, roikkumista tangossa jne.. Yksi huomattavan tärkeä ja niinkin yksinkertainen juttu kuin poikittaisen vatsalihaksen aktivointi on asia jota ei ikinä pidä jättää pois jos on selkävammainen.
 
Lääkäreillä on melko kärkäs tyyli puuttua asioihin joista eivät mitään ymmärrä.
Liike on lääkettä selkävaivoissa. Lääkärit ovat minultakin kieltäneet kaikenlaisen liikunnan, jos selkä kipeytyy.
Suomalainen terveydenhuolto on näissä asioissa, kauniisti sanottuna, aivan perseestä!

Mulla alkoivat pahat alaselkäkivut varmaan ylä-asteen alussa, jalkapallon myötä.
Perinteinen toisen jalan hermosärky ja puutuminen, sekä järkyttävä piston tunne selässä.
Mitään syytä tai vikaa ei löytynyt, monenkaan lekurin toimesta. Voi kunpa silloin olisi ohjattu fysioterapiaan.
Normaali nikamalukko tai kiertymähän toi oli.

Onneksi älysin lopettaa ton fudailun ja siirtyä proidin jalanjäljille salitreeniin.
Vuosia tuli kärsittyä ajoittaisista kivuista ihan turhaan. Puntti kuitenkin kulki ja selkä alkoi paraneen, jee.
Elämä kuitenkin tykkää koetella ja aikuisikä toi monenlaisia ongelmia ja monien tapahtumien summana meni ruoto lopullisesti kaput.
Vikaa koitin selvitellä useaan otteeseen, usean eri lekurin toimesta, ilman mitään apua. Se o krooninen tulehdus, kasvukipua, noidan nuoli etc..
Edelleenkään ei lähetettä fysioterapeutille kuulunut. Kipulääkkeitä oli sitäkin enemmän ja muuten stydiä tavaraa, jopa niin stydiä, että kipulääkeriippuvuus oli taattu.

Alaselästä kohta lisää. Mennään hiukan ylemmäs. En avaa mikä selän kimppuun tuli, se ei ole oleellista. Kuitenkin samojen tapahtumien johdosta alkoi kylki kipuilemaan todela pahasti. Jatkuva hengen salpaaminen ja älyttömän kovat krampit veivät taas lekurin juttusille. Vika löytyi ja ohjeet. Se o venähtäny vähäse, ota buranaa.
No vittu eiku treeniä. Kisat alkoi siintää mielessä ja koska isoa vikaa ei kuulemma ole, ni sinne vaan. Yhteistuloksesta puuttui 250kg salilla tehtyihin.
Taju meinas lähteä kyykyn irrotuksessa vaikka aloitus raudat tiputin todella pieniksi.

Mitään vikaahan ei kyljessä ollut. Vuosi vipoista kisaräpellyksistä, armeijassa tulikin mielenkiintoista uutista kun keuhkokuumeen takia olin röntgenissä.
"hyvin nämä on parantunut, mutta eikö nämä häiritse?" Kysyi lekuri. Hiukan hämmästyneenä tietty kysyin mitkä.
"nämä katkenneet kylkiluut. Nämä on luutuneet hyvin, mutta tuo irtonainen luuaines saattaa tehdä ajan kanssa hallaa"
Sain hyvät ohjeet venytellä ja voimistella. Tuosta ei isompaa riesaa ole ollut, mutta hiukan huvitti aikaisemmat diaknoosit.

No puntit jäi hiukan vähemmälle, kun vaihdoin lajia. Selkä oli ajoittain todella hyvä, muttei koskaan ehjän veroinen.
Niin se alaselkä.. Nyt kymmenen vuotta pahimman jälkeen selvisi röngenissä ja mengneettikuvassa jotain pientä.
Selkärangan ristisiteet olivat revenneet ja kiinnittyneet uudellen virheasentoon, okahaarassa oli ollut murtuma, nikamakupin reunasta puuttuu pala, joka on osaltaan aiheuttanut nikamavälin madaltumisen ja välilevyn vaurioitumisen. Nykyään selkä on perusterve 60-70 vuotiaan miehen selkä.
Eli vaatikaa niitä tutkimuksia! Ei nämä treenaamista estä, mutta olisi hyvä selvittää todelliset aiheuttajat.
Mun paras kyykky oli 327,5 ja veto 280 edellämainitun kuntoisella ruodolla.

Puntit oli sivussa kokonaan 2003-2009. Sen jälkeen on ollut parin kuukauden mittaisia treenijaksoja ja taas puoli vuotta taukoa.
Vasta vuosi sitten olen alkanut kuntouttamaan itteeni, sillai kuin olisi pitänyt 9vuotta sitten, mutta vasta nyt löytyi taho, joka osasi selvittä vian ja antaa hoito-ohjeet.
Mulla ei ole koskaan ollut näin kivutonta selkää kuin nyt. Tämä vaati vain oikeanlaista liikettä ja treeniä.
 
Niin ohjelmaa. Mene ensi fysioterapiaan selvittämään mikä mättää.
Saat ohjeet syvälihojen aktivointiin ja harjoituksiin. Sitten:
-Reverse hypers.
-Läpiveto.
-Voimapyörä.
-Vinot mahat.
-Maastaveto kapea.
-Vanhanaikainen voimanostokyykky! Syvälle mutta isoilla romuilla ei saa selkä pyöristyä.
Kyllä se hyvä tulee. Alan muuten ensiviikolla pitämään päivyriä tai blogia. Jos kiinnostaa seurata mun kuntoutuksesta kisoihin taivalta.
Päivyristä ei tule julkinen, joten tarvii pyytää erikseen päästä sitä lukemaan.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Niin ohjelmaa. Mene ensi fysioterapiaan selvittämään mikä mättää.
Saat ohjeet syvälihojen aktivointiin ja harjoituksiin. Sitten:
-Reverse hypers.
-Läpiveto.
-Voimapyörä.
-Vinot mahat.
-Maastaveto kapea.
-Vanhanaikainen voimanostokyykky! Syvälle mutta isoilla romuilla ei saa selkä pyöristyä.
Kyllä se hyvä tulee. Alan muuten ensiviikolla pitämään päivyriä tai blogia. Jos kiinnostaa seurata mun kuntoutuksesta kisoihin taivalta.
Päivyristä ei tule julkinen, joten tarvii pyytää erikseen päästä sitä lukemaan.

Minua ainakin kiinnostaa seurata. Saan varmasti itsekkin hyvää vinkkiä ja lisämotivaatiota hommiin, selkävammainen kun olen itsekkin.
 
Minua ainakin kiinnostaa seurata. Saan varmasti itsekkin hyvää vinkkiä ja lisämotivaatiota hommiin, selkävammainen kun olen itsekkin.
Joo mun tarvii ihmetellä tota päivyrihommaa tarkemmin. Tilasin tuon VIP judanssin ja jos pääsen tällä viikolla ihmettelemään päivyriä, voi viikonloppuna olla jotain kirjoitettavaa.
Laitan takautuvasti oleellista asiaa ja jatkossa vaikka videoita apuliikkeistä yms joita teen.

Voi ottaa aikaa kun en ole ikinä tommosia tehny:face:
 
Kun täällä epäiltiin siis selän kestävyyttä niin kyllä se on ihan "yritys-erehdys"-tyyliin kokeiltu. Futis oli aikoinaan pakko lopettaa, kun selkä ei kestänyt kuin kevyttä hölkkää. Siinä vaiheessa kun 15 minuutin istumisen jälkeen kävely näytti lonkkavikaisen Irmelin menolta lähdettiin lääkäriin, vaikka oma isäkin sellainen olisi. Kun hän ei tutkiessaan mitään vikaa löytänyt tai syytä keksinyt lähdettiin sitten koluamaan fysioterapeutit lävitse. Vuoden tutkimisen ja ennen kaikkea hutkimisen jälkeen vika sitten löytyi magneettikuvista, yksi nikama ei ollut linjassa.

Ajattelin, että en anna asian lannistaa ja kyselin fysioterapeutilta, että miten tämä käytännössä rajoittaa elämää. Vastaus oli tyly: "Voimanostajan uran voit unohtaa heti kättelyssä, jos kokeilet selkä joudutaan todennäköisesti leikkaamaan, koska se ei tule suurta rasitusta sietämään. Selkäsi tuskin tulee kestämään myöskään aktiivista jalkapalloharrastustasi, koska juokseminen on sinun tässä tapauksessa melko "paha" asia." Siinä sitten oltiin monttu auki hetken aikaa, kun pätevä henkilö totesi, että ei sinusta mitään urheilijaa tule, niin ja ikää taisi olla 12v tuon diagnoosin kuullessani.

Joten kyllä selässä ihan vika on, tänä vuonna lopetettiin vasta tuo selän kontrollitarkkailu ja sain ohjeistuksen, että jos selkä alkaa kipuilemaan pahasti niin heti lääkäriin. Kyseessä ei siis ole sellainen "ei-rajoita-elämääsi"-vamma vaan ihan oikea vika. En siis halua kokeilla mitä tapahtuu selälle, jos ihan varta vasten kokeilen kiellettyjä liikkeitä. Mielummin vaikka laahaa jalat sitten perässä kuin, että joudutaan selkää leikkelemään ja ollaan sitten kuukausi horisontaalisesti kotona leikkauksen jälkeen.
 
No niin....

Itselläni on korjattu nikamasiirtymä jäykistämällä alin nikamaväli. Ennen leikkausta ei mistään tullut oikein mitään... Väen väkisin pelasin salibandyä lääkkeiden voimin, mutta meni niin pahaksi ettei lääkkeetkään jeesanneet. Se mikä itellä mahdollisti edes tämän pelaamisen oli selkätuki. Voisit ihan jokerilla kokeilla selkätukea mavessa sekä kyykyssä jos sattuu löytymään kotoota. Molemmat liikkeet kun vaikuttavat juuri siihen mitä sinun pitäisi treenata, keskivartaloa. Kunnon keskivartalopaketti on se mihin kannattaa tähdätä selkävammaisena. Voi olla ettet koskaan voi tehdä kyykkyä ja mavea kunnolla, riippuu varmasti aika paljon siitä kuinka pahasti oireilee. Vittumainen tauti...

Nyt leikkauksen jälkeen (2v 8kk) homma toimii :) ja MAVE oli se joka vei kivut sekä vahvisti keskivartaloa parhaiten. Toki tein monipuolisesti kaikkea, mutta MAVEsta huomasin parhaat vaikutukset. Aluksi sattui ja tuntu pahalta, mutta palkitsi myöhemmin. Saattaa olla, että treenissä sattui, mutta sit taas treenin jälkeen oli tosi vetreä ja vahvan oloinen.

Eli tuo sun tauti ei parane koskaan kokonaan ilman leikkausta, mutta paljon voit tehdä itse ettei haittaisi elämääsi. Jos oireet ei ole pahat niin suosittelen kokeilemaan tekemään kaikkea salilla, eikä jättää niitä jalkoja eikä selkää tekemättä. Tokihan on paljon muitakin liikkeitä jolla voit treenata ja eristää eri jalan/selän lihaksia, mutta se ei ole oikotie onneen eikä poista sitä tosiasiaa että se selkä pitäisi saada kuntoon. Leikkauksen jälkeen menee horisonttaalisessa asennossa täysin liikkumatta 3päivää ja seuraavat 3-4kk sairaslomalla niin ettei paljoa tee mieli urheilla/puntata.

Ei muuta kun hyvää jatkoa treeneihin.
 
Kun täällä epäiltiin siis selän kestävyyttä niin kyllä se on ihan "yritys-erehdys"-tyyliin kokeiltu. Futis oli aikoinaan pakko lopettaa, kun selkä ei kestänyt kuin kevyttä hölkkää. Siinä vaiheessa kun 15 minuutin istumisen jälkeen kävely näytti lonkkavikaisen Irmelin menolta lähdettiin lääkäriin, vaikka oma isäkin sellainen olisi. Kun hän ei tutkiessaan mitään vikaa löytänyt tai syytä keksinyt lähdettiin sitten koluamaan fysioterapeutit lävitse. Vuoden tutkimisen ja ennen kaikkea hutkimisen jälkeen vika sitten löytyi magneettikuvista, yksi nikama ei ollut linjassa.

Ajattelin, että en anna asian lannistaa ja kyselin fysioterapeutilta, että miten tämä käytännössä rajoittaa elämää. Vastaus oli tyly: "Voimanostajan uran voit unohtaa heti kättelyssä, jos kokeilet selkä joudutaan todennäköisesti leikkaamaan, koska se ei tule suurta rasitusta sietämään. Selkäsi tuskin tulee kestämään myöskään aktiivista jalkapalloharrastustasi, koska juokseminen on sinun tässä tapauksessa melko "paha" asia." Siinä sitten oltiin monttu auki hetken aikaa, kun pätevä henkilö totesi, että ei sinusta mitään urheilijaa tule, niin ja ikää taisi olla 12v tuon diagnoosin kuullessani.

Joten kyllä selässä ihan vika on, tänä vuonna lopetettiin vasta tuo selän kontrollitarkkailu ja sain ohjeistuksen, että jos selkä alkaa kipuilemaan pahasti niin heti lääkäriin. Kyseessä ei siis ole sellainen "ei-rajoita-elämääsi"-vamma vaan ihan oikea vika. En siis halua kokeilla mitä tapahtuu selälle, jos ihan varta vasten kokeilen kiellettyjä liikkeitä. Mielummin vaikka laahaa jalat sitten perässä kuin, että joudutaan selkää leikkelemään ja ollaan sitten kuukausi horisontaalisesti kotona leikkauksen jälkeen.
Ei kai täälä kukaan ole väittänytkään, ettei selässäsi ole vikaa..?
Melkein voisin omaakin vammaa sanoa viaksi. Tai en tiedä lasketaanko murtumia sellaisiksi.
Mulle kerrottiin aikanaan, että jos jatkan punttailua, lähtee kävelykyky. Kaikki kova rasitus kiellettiin.

Tänäänkin kävin tekemässä vetotreenin. Ilman mitään ongelmia. Tai no näpit on pehmeet, mutta selkä tykkäs!
Lääkärit tekevät päätöksiä oletusten perusteella. Eivät he voi tietää kuinka paljon kukakin ymmärtää salihommista.
Monta selkää on punteilla pilattu ja monta on korjattu. Jos ei tiedä mitä tekee, on parempi jättää tekemättä.

Tarinan opetus on se, ettei kannata luovuttaa jonkun sanomisen perusteella.
Tää maailma on avara paikka ja täältä löytyy aika paljon taitoa, tietoa ja muuta ihmeellistä.

T:tavoitteena tonni satkuun!
 
Täällä kanssa yksi uusvanha selän vaivoista kärsivä. Eli lyhyesti vedin lipat fillarilla ja kaaduin selkä yliojennukseen taakse ja pam. Magneettikuvissa yksi välilevyn pullistuma lannerangassa ja toinen rintarangassa + pari terävöitynyttä nikamaa+pari vuotta myöhemmin välilevyjen rappeumaa useammassa kohtaa. Melkein meni kävelykyky ja vuosia kovilla kolmiolääkkeillä. Ennen tapaturmaakunto oli penkki 150kg,kyykky 215kg,mave 200kg ja 22 leukaa 85kg:n 165cm ruholla.

Kaikenlaista tuli kokeiltu akupunktiosta,sähköshokkilaitteisiin hermokipuihin ja kaikenlaista treeniä vesijuoksusta punttiin. Itsellä katkes tällä kertaa kipulääkeiden tarve leuanvetoon ja roikkumiseen. Ekan viikon jälkeen sai heittää kipulääkkeet mäkeen. Pikkuhiljaa ajanut punttia sisään aloittaen kehonpainolla kyykyt,selänojennukset ja suorin jaloin mavet+ muut selälle "pahaa" tekevät liikkeet. Nyt voi jo ruveta lisäämään lisäpainoja noihin liikkeisiin. Itsellä alussa selkä protestoi noita edellä mainittuja heti ja jäi tekemättä. Ajattelin lähestyä ongelma liikkeitä rakentamalla pienenpienistä askelista kohti suurempia painoja, vaikka aika hurjalta tuntui tehdä kyykkyä ja suorin jaloin mavea ilman tankoa/painoja.

Hack-kyykky ainakin omalle selälle oli paras. Varsinkin jos ei laske liian alas eli lonkka lähtee liikkeelle eteenpän painon alta pois. Ei tarvinnu kuin pari kertaa treenissä pari senttiä karata lonkka eteen, niin selkä protestoi. Yksi moka treeneissä kävi ja pari vuotta kipulääkkeillä opettanu hiukan "rauhallisuutta" treenatessa.

Jos joku hakee vinkkejä miten hiukan saa helpotusta välilevy ongelmiin, niin itsellä on toiminut kävely(joka päivä ainakin 30min+), roikkuminen tangosta(muista rentouttaa), nikamalukkojen aukaisun opettelu ja treenaa ongelmallisia liikkeitä kuin olisit salin heikoin ihminen eli oman kehon paino->tanko->+5kg viikossa/kuussa ottaen huomioon selän, ettei saa tulla äkillistä kipua(polttaa ja kirveltää saa) ja jos tuntuu pahalta uskalla mennä askel taaksepäin. Luota parempaan tulevaan ja älä hötkyile vaikka treenikamut koittais hoputtaa.
 
Kiitokset rohkaisevista sanoistanne!

Onhan sitä mavea joskus huvikseen kokeillut ihan pienillä painoilla (60kg), lähinnä tekniikkaa testaillen. Eihän se pahalta tuntunut, mutta se "entä, jos"-ajatus siellä takaraivossa jyskytti. Kaipa pelkään vain turhaa ja saatan joskus koittaa noita liikkeitä treeniin ujuttaa, tietysti varoen ja pienellä painolla. Kai kyseessä on ennemminkin vain henkinen trauma, kun koki olevansa "rikki". Se fiilis vaan tahtoo tulla pintaan vieläkin, kun salilla on.

Treenikaverit eivät pahemmin hoputa, kun ei niitä montaa ole. Ne muutamat joiden kanssa joskus käyn vetävät semmoista ei niin kovin vakavaa treeniä, eli vähän mitä sattuu milloin sattuu, en heitä tietenkään moiti. Itse vaan tahdon ottaa tekemäni asit hieman vakavammin ja tuloksia ajatellen.

Tärkeintähän selän kanssa vain on, että liikkuu. Paikallaan olo tekee pahinta. Selkä ei olekkaan vaivannut nyt pitkään aikaan kun tämän salillakäynnin aloitti viime syksynä (vaikka pitkiäkin taukoja on laskettelukauden aikana ollut). Nykyään enemmän vaivaa oikean käden kiertäjä kalvosin. Jälleen oppinut lisää, kun tajusi penkin treenaamisen alussa, että kroppa pitää todella lämmittää.

Mutta todellakin kiitos teille ja ehkä tästä otan opikseni.
 
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä vaan!
Pelko on ihan tervettä kunhan ei päästä hysteeriseksi itteensä.
Better safe than sorry..
 
Sivuaa vähän, kun omalle kohalle sattuu aika hyvin passaamaan, niin kirjotampa tännekin tän mitä bodauslehdessä oli.

Tällanen mimmi ku Raija Jurkko on muistaakseni alle 50kg sarjassa 177kg kyykyllä hallitseva maailmanmestari jossain senioreiden luokassa tms. Mimmi on 46v, selästä välilevyn repeämiä kuntouttanut kolme tsipaletta ja aina palannut korjaamaan pystin pöydältä..

Että terapialla selkä kondikseen. Aika monta vaivaa saa vaivannäöllä parannettua/hoidettua.
 
Back
Ylös Bottom