BB PRO Sami Jaukkuri

Onnea Jaukkurille voitosta, mutta miksiköhän se ihan alavatsa roikkuu? Siis lähinnä ihmettelen, että miten se pömppö on siellä niin alhaalla, eikä siinä yleisesti keskellä vatsaa?
Syvien vatsalihasten heikkoushan se lähinnä on, että reeniä reeniä reeniä ja tottakai focus pitää paremmin koko lavalla olo ajan.

Olis kiva kuulla Jaukkurin omia mielipiteitä viimeistelyiden onnistumisista jne. Esmes tuo pari viikkoa sitten postattu instakuva jossa reisissä näkyy jäätävän syviä uria mitä taas ei näy noissa puntari/kisakuvissa, valehteleeko kuva tosiaan noin paljon vai onko tehty viime hetkellä jotain radikaaleja muutoksia mikä ei ole sitten onnistunutkaan? Kuitenkin voisi kuvitella että pari viikkoa ennen kisaa olevasta kuvasta parannettaisiin vielä napsu tai pari mutta tässä on käynyt toisinpäin, mikäli kuva ei valehtele.

Mitä vanhoja kuvia katselin niin aikaisemmin olet ollut joissain kisoissa ainakin kireämpi mitä tänään.

En todellakaan väitä että ylläolevat seikat olisivat faktoja vaan ihan puhtaita pohdintoja mitä kuvien välityksellä on annettu ulospäin.

Se on se ero kotona/hotellissa otettujen kuvien ja sitten ihan niiden lavakuvien välillä. Harvemmin hotellivessaselfiet on huonompia, kuin mitä ne lavalla otetut todelliset kisakuvat. Tässä on nyt jokunen viikko aikaa kiristellä ja saada niitä uria vielä syvemmäksi, jotta ne näkyisi vielä paremmin siellä lavallakin.

Kisakausi tosiaan nyt avattu ja iso taakka samalla hartioilta tippunut. Nyt tiedetään missä mennään tällä hetkellä ja mahdollisuus parantaa jälleen kerran kaikkia osa-alueita tuleviin koitoksiin. Hyvät fiilikset ja motivaatio on korkealla. Mukava lähteä Pekan kanssa katsomaan missä mennään kansainvälisellä tasolla. Iso kiitos SKL:lle, että mahdollistaa tämän vajaan kolmen viikon päästä tulevan kisamatkan.
 
Rinta sivulta on kyllä perkeleen kova. Moneen kertaan mainittu paksu keskivartalo kyllä ainakin mun silmään pilaa tosi paljon tota fysiikkaa etuposeissa
Mut onnittelut voitoista!
 
Huomasi kyllä tämän vuoden SM kisoissa että raskassarja oli tasoltaan viime vuosiin verrattuna suorastaan kehno. Vaikka Jaukkuri nyt voitti niin tuolla fysiikalla ei käytännössä oltaisi edes mitaleilla vaikka olisi kireä kuin perkele jos tuolla olisi ollut mukana Halmot, Wileniukset jne. Jo pari vuotta sitten näki että jos on lähtökohdiltaan erittäin leveä keskivartalo/yläkroppa niin ei se siitä lisälihalla tule ainakaan paremmalta näyttämään. Jätin perseennuolennat pois ja tosiasiat pöytään.
 
Rinta sivulta on kyllä perkeleen kova. Moneen kertaan mainittu paksu keskivartalo kyllä ainakin mun silmään pilaa tosi paljon tota fysiikkaa etuposeissa
Mut onnittelut voitoista!
Kiitos onnitteluista. Tottakai se keskivartalo on itselläkin koko ajan suurennuslasin alla. Pitää kuitenkin myös muistaa se, että kun 170cm kaverin lavapaino on siellä 103-104kg, niin se asia on vähän eri asia kuin mitä on esim. sillon kuin painoin 80kg, varsinkin tämmösillä suomalaisen geeneillä varustetulla miehellä. Koko ajan sitä mietitään millä sitä fysiikkaa saadaan tasapainoisemmaksi ja heikkouksia edelleen parannettua. Muutamia ideoita on taas mielessä ja katsotaan miten niiden avulla saisi apua tähän ongelmaan. Positiivisuuden kautta kun tätä hommaa tekee, niin silloin se on mukavaa. Esteet ja ongelmat on tehty voitettaviksi ja nään, että minulla on ura edelleen vasta alussa ja ikää kun ei ole vielä hirveästi, niin aikakin on minun puolella.
 
Huomasi kyllä tämän vuoden SM kisoissa että raskassarja oli tasoltaan viime vuosiin verrattuna suorastaan kehno. Vaikka Jaukkuri nyt voitti niin tuolla fysiikalla ei käytännössä oltaisi edes mitaleilla vaikka olisi kireä kuin perkele jos tuolla olisi ollut mukana Halmot, Wileniukset jne. Jo pari vuotta sitten näki että jos on lähtökohdiltaan erittäin leveä keskivartalo/yläkroppa niin ei se siitä lisälihalla tule ainakaan paremmalta näyttämään. Jätin perseennuolennat pois ja tosiasiat pöytään.
Minähän en sille mitään voi ketä siellä lavalla on tai ketä ei ole. Tämä sinun tekstihän nyt ei ole perseennuolennan pois jättämistä tai faktoja, vaan sinun mielipide :)
 
Ne, jotka ovat kilpaurheilleet, tietävät nuo helvetin perkeleen jossittelijat. Nimenomaan nuo, että "ei varmaan olisi pärjännyt jos se ja se ja se olisi ollut paikalla". Minä en ymmärrä tuota yhtään edelleenkään. NE_KILPAILEE_JOTKA_PAIKALLA_ON! Sitten jos tästä huomautetaan, alkaa mutina että mutkumutkumutkumutku, jossa sitten aletaan änkyttämään ja puolustautumaan. Jaukkuri oli hyvässä kunnossa ja selvästi sarjan paras. PISTE.
Jaukkurille vielä propsit tuosta ylläolevasta vastineesta ihan paskaan kommenttiin.
 
Huomasi kyllä tämän vuoden SM kisoissa että raskassarja oli tasoltaan viime vuosiin verrattuna suorastaan kehno. Vaikka Jaukkuri nyt voitti niin tuolla fysiikalla ei käytännössä oltaisi edes mitaleilla vaikka olisi kireä kuin perkele jos tuolla olisi ollut mukana Halmot, Wileniukset jne. Jo pari vuotta sitten näki että jos on lähtökohdiltaan erittäin leveä keskivartalo/yläkroppa niin ei se siitä lisälihalla tule ainakaan paremmalta näyttämään. Jätin perseennuolennat pois ja tosiasiat pöytään.
Vaikea sanoa. Pari vuotta sittenhän Jaukkuri oli kuitenkin neljäs, kun edelle menivät Kille, Wilenius ja Halmo. Tästä kuitenkin fysiikka mennyt mielestäni parempaan suuntaa. Ehkä ei olisi kyseisille herroille nytkään pärjännyt, mutta harvoin noin kovaa line-uppia onkaan. Joten ainakin muina vuosina olisi ollut myös aivan kärjessä.
 
Ootko koittanu käyttää korsettia kuten Artturi Kallio? Roelly Winklaar taisi myös hyötykäyttää korsettia kun kavensi vyötäröään.
Juuri olin kirjoittamassa samaa ja huomasin just ennen kun oisin lähettänyt, että kerkesit ennemmin. Luulen että siitä olisi aika paljonkin apua. Siihen kun vielä lisää syvien vatsalihasten treeniä niin tulee hieno fysiikka. Jaukkurilla on aina paineisin ja kirein kunto lavalla, joten varmasti pääsee pitkälle, kun hoitaa keskivartalon vielä kuntoon.
 
Ootko koittanu käyttää korsettia kuten Artturi Kallio? Roelly Winklaar taisi myös hyötykäyttää korsettia kun kavensi vyötäröään.
Itseasiassa tämä on yksi niistä asioista jotka tulevat päivittäiseen käyttöön. Otin nyt vasta kisaviikolla sen käyttöön, niin ehkä se paras hyöty tästä jäi vielä saavuttamatta.
 
Eikö kehonrakennukseen vähän niin kuin kuulu se, että kärkimiehet SM-tasolla vaihtuvat, kun entinen kärki siirtyy eteenpäin? Kille on IFBB pro ja Wilenius Elite Pro, joten eivät enää osallistu SM-kisoihin. Ja Halmo oli poissa, mikä on tavallista, kun lajissa yleisesti kilpaillaan harvoin.

Yhtä hyvinhän olisi aikoinaan voinut sanoa, että se ja se ei olisi voittanut, jos Savolainen olisi ollut mukana. Ja parin vuoden päästä sitten joku keksii että eipä olisi sen kertainen mestari pärjännyt, jos Jaukkuri olisi ollut kisoissa...
 
Kyllähän se on kaikkien tiedossa, että kisat on syksyllä ja sama arvo niillä on vuodesta toiseen. Jaukkurin kunnolla olisi mitali otettu useimpina vuosina. Miksei voitettukin. On niitä mitaleita alempaa jo pari tullutkin. Lisäksi tuossa kaikkien aikojen lineupissa taakse jäi muun muassa Ovaskainen, Kallio ja Arto Vainio. Tämän hetken amatööreistä edellä oli vain Halmo. Kunto oli tuolloin epätasapainoisempi ja keskivartalo pahempi. Tasohan on vaihdellut lajin luonteesta johtuen aina. Samaan hengenvetoonhan tässä voisi tason vuoksi kyseenalaistaa Pekan Overall -voiton, kun niin moni kova nimi oli poissa. Sinällään ihan asiallista, että puhutaan heikkouksista ja kyseenalaistetaan asioita, mutta harmi, että Samin kohdalla negatiiviset asiat nyt tuntuu nousevan pinnalle voittoa enemmän. Kunto oli kova ja mennyt reilusti eteenpäin.
 
Hyva fysiikka ja rauhallinen poseeraus ja tiukka kunto. Todella hyva rinta sivulta pose. Reiden ulkosyrjaan lisaa lihaa parantamaan X mallia. Joskus maha voi olla vahan isompi ihan tankkaamisekin takia ja aivan korjattavissa oleva juttu. Eikun eteenpain!
 
Itseasiassa tämä on yksi niistä asioista jotka tulevat päivittäiseen käyttöön. Otin nyt vasta kisaviikolla sen käyttöön, niin ehkä se paras hyöty tästä jäi vielä saavuttamatta.

Jos mahan pieni pömpötys johtuu nimenomaan syvien vatsalihasten heikkoudesta niin tätä ongelmaa en itse lähtisi ehkäpä korsetilla korjaamaan. Korsetin käyttäminen saattaa heikentää keskivartalon lihaksia entisestään, joka vain pahentaa tilannetta. Korsettia käyttäisin itse lähinnä sellaisessa tilanteessa jossa keskivartaloon on päässyt kertymään ns. liikaa lihasmassaa joka luo keskivartalon pönäkän vaikutelman. Tällöin korsettia käyttämällä voisi EHKÄ saada lihasmassaa vähenemään keskivartalosta ja sitä kautta keskirkoppaa pienemmäksi, mutta myös tällöin syvien vatsalihasten treenaaminen pitäisi olla mukana ehdottomasti mukana ohjelmassa. En ole valmentaja ja kukin tekee miten parhaakseen näkee, mutta itse lähtisin purkamaan ongelmaa juurikin syvien vatsalihasten harjoittelulla:)
 
Kiitos onnitteluista. Tottakai se keskivartalo on itselläkin koko ajan suurennuslasin alla. Pitää kuitenkin myös muistaa se, että kun 170cm kaverin lavapaino on siellä 103-104kg, niin se asia on vähän eri asia kuin mitä on esim. sillon kuin painoin 80kg, varsinkin tämmösillä suomalaisen geeneillä varustetulla miehellä. Koko ajan sitä mietitään millä sitä fysiikkaa saadaan tasapainoisemmaksi ja heikkouksia edelleen parannettua. Muutamia ideoita on taas mielessä ja katsotaan miten niiden avulla saisi apua tähän ongelmaan. Positiivisuuden kautta kun tätä hommaa tekee, niin silloin se on mukavaa. Esteet ja ongelmat on tehty voitettaviksi ja nään, että minulla on ura edelleen vasta alussa ja ikää kun ei ole vielä hirveästi, niin aikakin on minun puolella.

Insuliinin vähentäminen varmaan jeesaisi, sekä korsetin käyttö. Röllin maha ainakin pieneni huomattavasti!
 
12.10.2016
Lajihan on käytännössä heikkouksien jatkuvaa parantamista ja fysiikan viemistä siihen oikeaan suuntaan. Minun kohdallahan se juuri tarkoittaa näitä, mistä mainittu, eli raajoihin kauttaaltaan lisää kokoa, lihaspaksuutta lisää ja keskivartalo perkele kuriin.

Tuskinpa se mistään tankkauksista on kiinni, jos pari vuotta sitten jo on aiottu ongelmaa korjata. Ehkä siihen joku kikka vielä löytyy, kun Röllikin oli sellaisen löytänyt.
 
Olisi kylla mielenkiintoista tietaa milla keinoilla Roelly onnistui niin dramaattisesti parantamaan keskivartaloaan. Yhtakkia se oli kunnossa pullottamisen jalkeen ja kyse ei edes ollut yhdesta kerrasta, se oli jalleen kontrollissa Olympiassa eli ehka siihen on loytynyt pysyva parannus?

Tuollaiset jutut on kehonrakennukset suola. Koko ajan opitaan lisaa ihmiskehosta ja miten sita pystyy muuttamaan. Muistan pikkuskidina katsoneeni Arnoldia ja ihailleeni etta miten joku voi syntya tuollaisen nakoisena. Sitten joku kertoi minulle etta lihaksia voi kasvattaa treenaamalla ja etta Arnold on joskus ollut ihan tavallisen nakoinen poika. Siina syntyi sellainen "ahaa" elamys joka on jatkunut koko elaman lapi. Kaikkea voi muuttaa eika mihinkaan tavitse tyytya.
 
Back
Ylös Bottom