Salikomediaa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Raven
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 🤣 Salikomediaa? – kun rauta, egot ja arjen sekoilut muuttuvat tahattomaksi stand-upiksi

Meta description: Keskustelua salien koomisista hetkistä, mokista, tyypeistä ja legendoista – kaikki ne jutut jotka naurattaa vielä vuosien päästä.

Riippuen siitä auttaako kone koko ajan samalla paineella, voi olla hyväkin. Itse olen miettinyt (mutta en ole kehdannut tehdä, juuri tästä ''onks toi vajaa'' syystä) että tekisin auttavalla kuminauhalla lisäpainojen kanssa siten että yläosassa on täysi paino lisäpainoineen ja alaosassa on kevennetty.

Koitin miettiä mitä hyötyä tuosta olisi ja jotain marginaalista hyötyä keksin juurikin tähän suuntaan, että eri vaiheita jos se kone auttaa eri tavalla ym. Mutta näissä tapauksissahan tosiasia yleensä paljastuu jos tekemistä/tekijää katsoo, vaikka näin ei tietty saisi sanoa. Välillä niissä on joku piilopointti ja välillä ne ovat lähinnä pelkkää komediaa.
 
FAST SPACE Treenipäiväkirjat -- [url]www.fastspace.fi --[/url] Sanoisinpa että noista suurin osa on vielä paskapuhetta/suurta liiottelua, kun näkyy mm. että 90kgx15-20 kulmasoutua vetänyt. Mielestäni epäilyttävän hyvä tulos, jätkältä joka kyykkää 50-60kg:lla jtn kutosia :D.
Tai sit noi kaikki on tehty eerjo1 trademark tyylillä, eli 2cm liikerata ja muutenkin killisti. Ohan siinä 6 sivua videoitakin, ja niissä on juuri tuota ilveilyä & tekniikan raiskausta. tosin täytyy siitä antaa propsit, että satuin kattoon jtn leuanveto videoita randomilla missä hän vetää 40kg:lla jtn muutamia toistoja. ei nyt mitään historiallista, mutta sentään jtn. tosin taisi olla jtn puolittaisia toistoja XD.

Btw: http://www.gym-space.fi/wp-content/...ace.fi/files/2013/02/20130210194829000000.flv Jos tältä näyttää pikkuromut, ni en haluu kuvitella miltä se 90kg mahdollisesti näytti.

Onhan se eerjo1 kehittynyt, mutta voi hyvänen aika noi videot :D
 
No niin jätkät. Eerjo on itse kertonut tällä palstalla kärsivänsä jonkin sortin kehityshäiriöstä/vammasta, eli että "hissi ei nouse aivan ylös asti", kuten hän asian silloin ilmaisi.
Jos muistettaisiin tämä seikka ennen kun aletaan sen laajemmin videoita ja posekuvia porukalla kritisoimaan.
 
Vamma tai ei ne videot on järkyttänyt monia. Muistan joskus 6-7 vuotta sitten nähneeni eerjon videon joka oli jossain kellarissa ja siinä kyykättiin jollain tutun tekemässä kyykkytelineessä 30kg:lla ja samalla huudettiin joka toiston välissä. Se video on palanut mun verkkokalvoille pysyvästi.
 
No niin jätkät. Eerjo on itse kertonut tällä palstalla kärsivänsä jonkin sortin kehityshäiriöstä/vammasta, eli että "hissi ei nouse aivan ylös asti", kuten hän asian silloin ilmaisi.
Jos muistettaisiin tämä seikka ennen kun aletaan sen laajemmin videoita ja posekuvia porukalla kritisoimaan.

Hissi jumittaa? Noniin...siinähän on peruspakkislainen täydelleen kuvattuna, joten turvat kiinni ja silmät kohti uusia omia ennätyksiä.
 
Tänään meinas mennä nänähommiksi salilla ku tein penkkiä vastaotteella vain huomatakseni että rinta ei kestä vieläkään penkkiä tehä...
No salilla oli sellanen perus yläosa kuin portsarilla ja alaosa kuin pultsarilla dyyd ja sehän tuli mulle vinkejä antaa miten hanskat kasvaa..
No minä tein muutaman toiston ja tanko takasin paikoilee ja en voinu vastustaa kiusausta mennä jalkaprässiin
ja tuumata kyseiselle herralle katsoppas poika hyvin tarkkaan ku sulla on vissii hankaluuksia saada jalat kasvaa :dance2:
Siinä vaiheessa tämä kaveri oli revetä salikamppeistaan... (ei reisien kohdalta :D )
 
Ai että nyt kyllä servasit sen. Kerran yks jätkä kysy multa satsilla, missä on solarium, ni näytin mun rusketusrajat. Vähän sitä hävetti ja ragetti spagetti.
 
No nyt on pakko kirjoittaa jotain, kun eilen salilla oli kieltämättä melkoista salikomediaa.
Menin siinä itse kyykkäilemään ja katselin jo valmiiksi kun paikalle oli saapunut 4kpl ennennäkemättömiä teinipoikia, että mitäs nyt tapahtuu. Kaikki neljä tekivät jotain variaatioita hauiskäännöistä, samalla tietty kovaan ääneen puhuen viikonlopun ryyppyreissuista.
Näiden tiukkaakin tiukempien vemputuksien jälkeen kävivät vuorotellen vaa'alla, yksi sankari tokaisi sen verran äänekkäästi, että kuului toiselle puolen salia; "62,5kg alkaa tota massaa tulemaan!".
Tästä kovasta lihasmassan kasvusta innostuneena meni sitten kaverinsa kanssa (joka oli jostain syystä kietonut shemaghin päähänsä?) scott-penkille jatkamaan hauistreeniä. Pysähdyin katsomaan kun lastaavat 60 kiloa tankoon ja bulkkaaja asettuu paikoilleen. Hyvä ettei koko vitun penkki kipannut.
No, kaverin avustuksella tanko yläasentoon ja siitä alas laskemaan, voitte arvata mitä käy kun kehonpainolla tehtävä hauiskääntö lähestyy kriittisä 45-asteen kulmaa?
Tanko tempasee koko jätkän sieltä mukaansa. Suu auki ihmettelin, että mitä vittua te ajattelitte?
Sitten painot telineeseen, tokaisu "Tuli vähän liikaa.", marssi kohti pukkaria.
 
Perjantaina varmaan aiheutin taas itse salikomediaa kun ensimmäistä kertaa aloin treenaamaan yhden käden leukaa, siinä kahdella kädellä ylös, ja yhdellä alas.. heti kun alas asti pääsi niin aloin pyörimää kuin hyrrä. :D back to basics ja yritin vain roikkua, pitäen itseni suorassa.
 
Vaikka eilen olin kuppia kallistamassa niin ei ollut tänä aamuna yhtään kankkunen niin päätin mennä salille
Lopussa kun tein vatsoja niin salille tuli joku jamppa joka oli varmaan itekin ollut keitolla eilen. Jätkä kerkes yhen lämmittelysarjan ottaa kyykyssä ja oksensi keskelle salin lattiaa. Tyyppi lähti pikakävelemään vessaan päin ja vähän ennen ovea josta pääsee käytävään jätkältä tuli toinen lasti pihalle, komeesti purskahti nenästäkin tavaraa :D
Vessaan kun kaveri ennätti niin hirveet huuto-oksennukset kaikuivat käytävällä kun ilmeisesti vessan ovi oli jääny auki
Kyllä oli lähellä että ei iteltäkin tullu, voitte vain kuvitella sitä hajua..
 
Oon mäki tollases konees vetäny joskus silleen että vastapainoo ei oo ollenkaan, eikä jalat osu edes siihen alustaan. eli sama ku tekis normitangossa oma painol. ehkä hän vain halusi tehdä siinä, ja oli vastapaino pois päältä?
Jos ei niin idiotismin piikkiin täysin.

Jos vastapaino on kokonaan pois päältä, niin en tajua miksi tukitasoa ei sitten olisi käännetty kokonaan pois tieltä. Jos taas haluaa porrastusta pienemmällä välillä kuin mitä laite tarjoaa, avustus ja lisäpaino on aivan järkeenkäypää.
 
Vaikka eilen olin kuppia kallistamassa niin ei ollut tänä aamuna yhtään kankkunen niin päätin mennä salille
Lopussa kun tein vatsoja niin salille tuli joku jamppa joka oli varmaan itekin ollut keitolla eilen. Jätkä kerkes yhen lämmittelysarjan ottaa kyykyssä ja oksensi keskelle salin lattiaa. Tyyppi lähti pikakävelemään vessaan päin ja vähän ennen ovea josta pääsee käytävään jätkältä tuli toinen lasti pihalle, komeesti purskahti nenästäkin tavaraa :D
Vessaan kun kaveri ennätti niin hirveet huuto-oksennukset kaikuivat käytävällä kun ilmeisesti vessan ovi oli jääny auki
Kyllä oli lähellä että ei iteltäkin tullu, voitte vain kuvitella sitä hajua..

Suoraan radalta treenailemaan :P Pisteet krapulassa jalkojen tekemisestä.
 
Vaikka eilen olin kuppia kallistamassa niin ei ollut tänä aamuna yhtään kankkunen niin päätin mennä salille
Lopussa kun tein vatsoja niin salille tuli joku jamppa joka oli varmaan itekin ollut keitolla eilen. Jätkä kerkes yhen lämmittelysarjan ottaa kyykyssä ja oksensi keskelle salin lattiaa. Tyyppi lähti pikakävelemään vessaan päin ja vähän ennen ovea josta pääsee käytävään jätkältä tuli toinen lasti pihalle, komeesti purskahti nenästäkin tavaraa :D
Vessaan kun kaveri ennätti niin hirveet huuto-oksennukset kaikuivat käytävällä kun ilmeisesti vessan ovi oli jääny auki
Kyllä oli lähellä että ei iteltäkin tullu, voitte vain kuvitella sitä hajua..
Olen kerran kuskannut yhden krapulatreenaajan sairaalaan. Ikuinen aivovamma. En suosittele.
 
Back
Ylös Bottom