Saliharrastuksen aloitus olkapäitä varoen

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
28.4.2014
Viestejä
6
Nyt iski into aloittaa saliharrastus, tavoitteena saada maha ja miestissit pois, saada lihakset vahvemmiksi ja päästä kivuista eroon tätä kautta.
Aikaisemmin selkä vaivasi vihoittelemalla jatkuvasti vaikuttaen yöuniin ja yleiseen jaksamiseen.
Nyt sitten olkapäät rupesivat vihoittelemaan.

Olen ajatellut jotain 3-jakoista treeniohjelmaa.

Mutta pitää nyt kuitenkin kysyä fiksuimmilta mitä suosittelette selkä- ja olkapäävaivaiselle.

Selkä ei liikkuvuutta estä mutta, vasen olkapää on kivulias tietyissä asennoissa (Pahimmillaan kipu on käsi ylösnostettuna).
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Kunnon lämmittelyt ja venyttelyt olkapäille ja teet liikkeet niin että tulee sen verran rasitushelpotusta kuin tarvitsee. Eli esim penkkissä ja kp penkissä kyynärpäät enemmän kylkiin jne.

Aloittelija ei tarvitse 3 jakoista ohjelmaa. Aloita yksijakoisella, joko SS tai G6 aluksi ja hommaa sillä peruslihaskunto ja hermotus kuntoon.

Maltti on valttia varsinkin jos on olkapää tai selkäongelmia. Kannattaa ehkä käydä lääkärissä selvittämässä mikä niissä oikeasti on vialla.
 
Tyhmä minä, olisi tietenkin pitänyt kertoa aloituksessa että lääkärissä on käyty ja diagnoosit saatu.

Selästä on otettu röntgeni ja siitä selvisi että sielä on scolioosi. Lääkärin mielestä se aiheuttaa kipuja, naprapaatti osasi kertoa että yläselässä on jäykkä nikama joka omalta osalta edistää vihoittelua.

Olkapään dignoosi oli kiertäjäkalvontulehdus, joka siis ilmeisesti johtuu siitä että niissä on ahtautta ja liikkuvuutta pitäisi parantaa.
Fysioterapeutilla käyty ja kuminauhatreenin olen aloittanut jo.

Olen ammatiltani hitsari ja toi olkapäävaiva on kuulemma ammattitauti.
 
Itsellä oli joskus kiertäjäkalvosimet tosipahassa kunnossa, särki ja sattui ihan vitusti, vyötä kun kiristi niin vihlasi kunnolla. Venyttelyä (etenkin kiertäjäkalvosimen venyttely) ja kiertäjäkalvosinjumppa auttoi. Kun sain olkapäät siihen kuntoon jotta pystyin penkkaamaan kivuttomasti (lähemmäs vuoden tauko kovasta penkkaamisesta), niin aloitin pystypunnerruksen tekemisen. Nyt kun on pystäriä päässyt jo vetelemään kovilla painoilla, niin ei ole olkapäät yhtään vaivanneet. Itselle nämä ongelmat aiheutuivat siis töiden ja salin takia, vetivät lihakset aivan jumiin koska en venytellyt...
 
Ääri vittumainen, auton rattiakin kääntäessäkin tuntuu siltä ku joku puukkottaisi olkapäähän.

Ja tosiaan olen itsekkin alkanut arvostamaan venyttelyä. Olen nyt aamuisin ja iltaisin ottanut tavaksi venytellä.
 
Jos on pahaa tulehdustilaa niin itse heittäisin jääpussit olkapäihin (kylmähoitoa) 1-2x päivässä n. 20min ajaksi, jotakin voidetta mikä lievittää tulehduksia ja buranakuuri. Tämä siis mutuilua.
 
Ääri vittumainen, auton rattiakin kääntäessäkin tuntuu siltä ku joku puukkottaisi olkapäähän.

Ja tosiaan olen itsekkin alkanut arvostamaan venyttelyä. Olen nyt aamuisin ja iltaisin ottanut tavaksi venytellä.

Onko sulla oranki ryhti? olkapäät kääntynyt eteen? Missä päin olkapäätä pahin kipu tuntuu? Itsellä oli/on samantyylisiä vaivoja.
Suurimman avun sain etuolkapäiden putkirullauksesta ja tennis pallolla seinää/lattiia vasten kun murjoo(sattuu aivan törkeesti) siihen heti perään venytys.
 
Itsellä oli joskus kiertäjäkalvosimet tosipahassa kunnossa, särki ja sattui ihan vitusti, vyötä kun kiristi niin vihlasi kunnolla. Venyttelyä (etenkin kiertäjäkalvosimen venyttely) ja kiertäjäkalvosinjumppa auttoi. Kun sain olkapäät siihen kuntoon jotta pystyin penkkaamaan kivuttomasti (lähemmäs vuoden tauko kovasta penkkaamisesta), niin aloitin pystypunnerruksen tekemisen. Nyt kun on pystäriä päässyt jo vetelemään kovilla painoilla, niin ei ole olkapäät yhtään vaivanneet. Itselle nämä ongelmat aiheutuivat siis töiden ja salin takia, vetivät lihakset aivan jumiin koska en venytellyt...

Sanoisin kanssa, että pystäristä on apua olkapäävaivaisille. Jos väännetään vaan sitä penkkiä niin ei siinä olkapäät vahvistu samanlailla kuin jos tehtäisiin myös pystäriä ja ongelmia voi tulla.

Ja sitten, ei trnajan tai aloittajan postaukseen suoranaisesti liittyen, vaan ylipäätään: kun liikkeitä tehdään, niin tehdään ne yksinkertaisesti luonnollisilla ja terveellisillä liikeradoilla. Siten, ettei satu tai arista niihin olkapäihin! Joku voi tehdä itselleen hallaa, kun luulee tekevänsä jotain superhienoja/mukamas puhtaita toistoja ja hakee jotain ääriasentoja liikkeissä tjsp.. Eli aivot päälle treenatessa ja luonnoliset liikeradat, voi vaatia hieman tekniikoiden uudelleenopettelua monilla. Tämä ei tietenkään koske jokaista olkapäävaivaista, mutta osaa takuulla koskettaa.

Joillekkin, kuten itselleni, voi olla hyvin suuri apu myös osaavasta urheiluhierojasta/vastaavasta. Iseltäni aukesi eräs pahaksi äitynyt olkapäänalkki kerrasta sellaisella käydessäni. Kehoa kuuntelemalla sitten alkoi vaivat pysymään pois ja nykyään ei ole käytännössä mitään olkapääongelmia.
 
Ja sitten, ei trnajan tai aloittajan postaukseen suoranaisesti liittyen, vaan ylipäätään: kun liikkeitä tehdään, niin tehdään ne yksinkertaisesti luonnollisilla ja terveellisillä liikeradoilla. Siten, ettei satu tai arista niihin olkapäihin! Joku voi tehdä itselleen hallaa, kun luulee tekevänsä jotain superhienoja/mukamas puhtaita toistoja ja hakee jotain ääriasentoja liikkeissä tjsp.. Eli aivot päälle treenatessa ja luonnoliset liikeradat, voi vaatia hieman tekniikoiden uudelleenopettelua monilla. Tämä ei tietenkään koske jokaista olkapäävaivaista, mutta osaa takuulla koskettaa.

Joo, ehdottomasti liike pitää tehdä ainakin aluksi niin, ettei satu ja pikkuhiljaa esim. pidentää liikerataa. Itse pystyin aluksi tekemään vain nenänkohdalta suorillekäsille, nyt pystyn tekemään "rinnalta suorillekäsille liikeradalla".

Tosiaan, hauiksia ja ylärintaa/rintaa kannattaa venytellä. Miksi? Videon kohta 1:20:

[video=youtube_share;TDOfjZIA80M]http://youtu.be/TDOfjZIA80M?t=1m21s[/video]
 
Onko sulla oranki ryhti? olkapäät kääntynyt eteen? Missä päin olkapäätä pahin kipu tuntuu? Itsellä oli/on samantyylisiä vaivoja.
Suurimman avun sain etuolkapäiden putkirullauksesta ja tennis pallolla seinää/lattiia vasten kun murjoo(sattuu aivan törkeesti) siihen heti perään venytys.

Mitenhän sen selittäisi, kipu on siinä nivelen yläpäässä/reunassa ja pahiten vihlaisee kun nostaa kättä vinosti ylös tai työntää/levittää sisältä ulospäin. Ei taida olla oranki ryhti, mutta toinen olkapää on alempana.

Buranaa ja kylmä on auttanut vaivaan ihan kohtuullisesti.

Todennäköisesti nää vaivat on jostain samasta kohdasta lähtöisin kun vielä tarkennan että ongelmia on ollut juurikin yläselän kanssa lapojen alueella missä se jäykkä nikamakin sijaitsee.

Vielä tähän loppuun tyhmä kysymys.
Mikä on SS tai G6 :D
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Zone-sarja -42%
Tuntuuko syvään hengittäessä kipua lapaluiden alueella/tuntuuko jossain asennoissa (kun liikutat yläkroppaa) kipua lapaluiden alueilla?
 
Jees itellä kans ollu ongelmaa olkapäiden kanssa, mutta nyt kun niitä on "turvallisesti vahvistanu" niin kivutki lähteny siinä samassa pois.
Hirveän isoilla painoilla ei kannata olkapäitä paskoa, vaikka jaksaisitkin pystypunnertaa esim. 30kilon käsipainoilla.
Suosittelen silti tekemään pienemmillä painoilla, mutta pudotus settejä 10 sekunnin tauoilla.
Esim. 10-8-6-4 toistoa ja 10 sekunnin tauot ja tee vaihtelevaa treeniä olkapäille niin eiköhän ne siitä rupea paranemaan ajan myötä.
(itse teen pystypunnerruksen, viparit sivulle ja tangolla vedon hartioiden kohtaan?.. samassa treenissä pudotussetteinä.

Itse myös lämmittelen olkapäät erittäin hyvin, ensin pyörittelen käsiä ja venyttelen puukepin kanssa olkapäät vetreiksi, jonka jälkeen pienillä painoilla lämmittelen vielä olkapäät.

Terveisin saman olkapää vaivan kokenut.
 
Ja vaikka miten täältä tulisi vapaapainojumalointia, niin smithissä tehty pystypunnerrus eteen on oikeasti hyvä ellei paras liike olkapäävammaiselle. Penkki pykälän tai kaksi kallistettuna taakse, eikä tänkoa tarvitse laskea kuin leuan kärkeen. Käsiä ei tarvitse joka toistolla lukita yläasennossa. Eat me puristit:pano:
 
Tuntuuko syvään hengittäessä kipua lapaluiden alueella/tuntuuko jossain asennoissa (kun liikutat yläkroppaa) kipua lapaluiden alueilla?

Tällähetkellä se ei ole ehkäpä kipua vaan enneminkin tuntuu kireältä, semmonen tunne et kerran kun sais naksautettua menis selkä paikoilleen.
Yön jälkeen/aikana on pahinta, sitten ku pääsee liikkeelle ja venyttelee vähäsen alkaa helpottamaan.

- - - Updated - - -

Jees itellä kans ollu ongelmaa olkapäiden kanssa, mutta nyt kun niitä on "turvallisesti vahvistanu" niin kivutki lähteny siinä samassa pois.
Hirveän isoilla painoilla ei kannata olkapäitä paskoa, vaikka jaksaisitkin pystypunnertaa esim. 30kilon käsipainoilla.
Suosittelen silti tekemään pienemmillä painoilla, mutta pudotus settejä 10 sekunnin tauoilla.
Esim. 10-8-6-4 toistoa ja 10 sekunnin tauot ja tee vaihtelevaa treeniä olkapäille niin eiköhän ne siitä rupea paranemaan ajan myötä.
(itse teen pystypunnerruksen, viparit sivulle ja tangolla vedon hartioiden kohtaan?.. samassa treenissä pudotussetteinä.

Itse myös lämmittelen olkapäät erittäin hyvin, ensin pyörittelen käsiä ja venyttelen puukepin kanssa olkapäät vetreiksi, jonka jälkeen pienillä painoilla lämmittelen vielä olkapäät.

Terveisin saman olkapää vaivan kokenut.

Kiva kuulla että treenistä on ollut apua, kasvattaa kivasti motivaatiota :)
 
Meinasin, jotta vois olla jotakin fasettilukkoa rintarangassa. Sen pois napsauttaminen ei auta olkapääkipuihin (tai voi ehkä ihan hitusen auttaa), mutta itselläni oli järkyttävät fasettilukot yhdistettynä noihin kiertäjäkalvosinkipuihin, aika tuskallista aikaa oli tuolloin.
 
Olen siis naprapaatilla käynyt ja jotain lukkoja se poistikin en nyt mitenkään muista noita termejä :D

Nyt olen lukenut tota SS ohjelmaa, ei heti uskoisi että noin yksinkertaisesti voisi lähteä liikkeelle eli pitänee kokeilla.
Eikä varmaan haittaa jos siihen lisää noita olkapää liikkeitä?
 
Back
Ylös Bottom