- Liittynyt
- 17.8.2006
- Viestejä
- 15 121
- Ikä
- 34
Ruotsissa on eilen (Tänää uutisoitu) taas räppärin taposta/murhasta. Gaboro niminen.
Löytyy muuten livevideo aiheesta. En todellakaa linkkaa!
Ruotsissa käytetää nuoria, käytännössä lapsia tekemään tapot ja murhat. Ongelma on tai ainakin ollu se että tyyliin alle 15 vuotias saa maksimissaa 4vuoden tuomion mutta poispäästyään on ''omissa piireissään'' ihan ''rokkitähti'' ja saa jengin täysvärit. 10k eurosta ovat kuulemma valmiita tappamaan. KOko jengi Homma on lähteny entisten kaverusten vituiks menneestä ryöstöstä. Muistaakseni tyyliin 2015-2017.
Dödspatrullen taitaa olla aika hyvin aisoissa kun porukkaa linnassa niin paljon porukkaa tai kuollu, mutta shottaz niminen ja foxtrot taitaa olla pää jengit ja noin 40 pienempää jengiä. Käytännössä Kaikkia yhdistää sama et olssonit karlssonit ja anderssoneja ei taida pahemmin olla.
Viime vuonna oli noin 53 jengeihin liittyvää murhaa/tappoo. Siihen päälle toki kaikki muut tapot päälle mitä suomessaki. Viinaa sitä sielläkin juodaa.
Granaatti-iskuja oli 2011-2016 välillä yhteensä 77. Nykyään meno on että riippuen lähteestä niin 2023 oli 147 granaatti-iskua pelkästään tuona vuonna.
Ja kun asenne on tämä ''Örebro (Sweden) (AFP) – "Bro, I can't wait for my first dead body," wrote an 11-year-old boy on Instagram in Sweden, where gangs recruit children too young to be prosecuted as contract killers on chat apps.''
.. ja kun päiväkodeissakin ''leikitään'' että kumpaa edustat; dödspatrullenia vai shottazia niin tuskin meno helpottaa ihan lähivuosina. (diamant salihun kirjasta)
View: https://www.youtube.com/watch?v=nfqyT98wmHI&t=1574s&pp=ygUEaW1tdQ%3D%3D
Diamant salihu. Kuulemma poliisiakin paremmat tiedot jengimeiningistä.

Login • Instagram
Welcome back to Instagram. Sign in to check out what your friends, family & interests have been capturing & sharing around the world.
www.instagram.com
Viimeksi muokattu: