Tässä yksi näkökulma(ehkä hieman yksinkertaistettu) astiaan:
"Urheilusuorituksen kannalta kysymys on siitä miten keho tai lihassolu solu saa riittävästi energiaa suoritukseen. Solu voi saada energiaa joko suoraan verestä (glukoosi) tai purkamalla kehon glykogeenivarastoja. Glykogeeni on välivarastotuote, joksi maksa ja lihakset muuttavat liian glukoosin insuliinin avulla. Normaali 70-kiloinen ihminen voi varastoida enimmillään n. 400 g glykogeenia (tästä maksaan noin 100-150 g ja lihaksiin loput). Tämä vastaa n. 1500 kaloria, mikä jo riittää melkoisen urheilusuorituksen toteuttamiseen.
Glykogeenivarastot ja niiden saatavuus on tärkeää, koska veren glukoosi ei riitä urheilusuoritukseen (glukoosia on veressä kerrallaan vain n 20g, jatkuva yli 30 g taso viittaa sokeritautiin ja yli 100 g glukoosia veressä tappaa tunneissa). Glykogeenivarastot täyttyvät nopeasti, yhdellä normaalilla länsimaisella aterialla. Länsimaisella dieetillä ne myös pysyvät useimmiten täysinäisinä, koska tapaamme syödä enemmän kuin kulutamme. (Sivuhuomautus: mikäli glykogeenivarastot ovat täydet kun vereen tuodaan lisää ruokaa, alkaa maksa muuttaa sokeria seuraavaan varastomuotoon eli triglyserideiksi ja sitä kautta rasvakudokseksi).
Insuliini on tärkeä, koska se pitää meidät hengissä runsaan aterian jälkeen. Insuliini, joka erittyy kun veren sokeritaso uhkaa nousta vaarallisen korkeaksi, alentaa verensokeritasoa kahdella tavalla: 1) Se "avaa" solun seinämät vastaanottamaan glukoosia. Se osa glukoosista, mitä solut/maksa eivät käytä välittömästi, varastoidaan glykogeeniksi. Jos glykogeenivarastot ovat täynnä, maksa muuntaa liian glukoosin triglyserideiksi. 2) Samalla insuliini estää jo olevien glykogeenivarastojen purkamisen takaisin sokeriksi - siitä nimitys varastointihormooni.
Hiilihydraattitankkauksessa ajatuksena on ymmärtääkseni
a) saada kehon glykogeenivarastot täyteen ja
b) pitää solunseinät "auki" glukoosille
c) pitää veren glukoositaso riittävän korkeana, jotta sitä energiaa riittää.
Hiilihydraattitankkauksen vaikeus perustuu glykogeenivarastojen purkamiseen suorituksen aikana. Solujen ja maksan glykogeenivarastoja voidaan nimittäin hyödyntää vasta kun sekä veren sokeri- että insuliinitasot ovat alhaisia. Veren glukoosi ei suoritusta juurikaan auta, koska glukoosin kokonaismäärä veressä on vähäinen ja kuluu noipeasti. Glykogeeni auttaa, mutta sen käyttö onnistuu vain, jos veren insuliinitaso ei ole koholla.
Zonen perusperiaate on, että veren insuliinitaso pidetään tasaisesti alhaalla (tähän tähtäävät kohtuulliset ruoka-annokset, hidastettu imeytyminen ja insuliinin vastahormonin aktivointi proteiineilla). Satunnaisella aterialla saatu ylimääräinen energia muuntuu edelleen glykogeeniksi, mutta sen palauttaminen takaisin energiaksi on Zonessa helpompaa, kahdesta syystä. Ensinnäkin insuliinitaso on alhaalla. Toiseksi ruoan proteiini lisää verenkiertoon insuliinin vastahormonia, glukagonia, jonka tehtävänä on (proteiiniaineenvaihdunnan ohella) avata varastot eli aktivoida glykogeenin palautumista sokeriksi (siis glukoosiksi, jota solu lopulta käyttää polttoaineenaan).
Summa summarum: Näyttäisi siltä, että optimaaliseen urheilusuoritukseen tarvittaisiin täydet glykogeenivarastot ja matala insuliinitaso. Eli yksi kunnon ateria tunteja ennen suoritusta, ja kevyt Zone-välipala juuri ennen suoritusta ja/tai sen aikana. Hiilihydraattitankkauksen **voi** tehdä näin. Useimmiten kuitenkin tankkaus tehdään liian suurena: koska glykogeenivarastoja ei tyhjennetä koskaan kokonaan, jo 500-1000 kaloria riittää ja kaikki sen yli nautittu energia päätyy triglyserideiksi. Lisäksi juuri ennen suoritusta nautittava sokeri esim. urheilujuomassa kohottaa insuliinitason sellaiseksi, ettei glykogeenivarastoihin pääse ratkaisevalla hetkellä edes käsiksi. "
(Aamiainen on taito jonka oon oppinut ihan viime aikoina, ennen ei mennyt alas kovin paljoa aamulla)
