Robert Helenius

Veikkaa voittaja

  • Helenius

    Votes: 35 44,9%
  • Joshua

    Votes: 43 55,1%

  • Total voters
    78
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Enpä muista lähtökohtaisesti epätasaisempaa otteluparia...Ennustan, että Robbe armahtaa ja lyö vartalosta pihalle 2-3 erän aikana eikä näin ollen syyllisty törkeään pahoinpitelyyn...:)
 
Andyn veikka ottelun kulusta meni näemmä nappiin ja omani taas aivan metsään.

Mutta eipä siinä. Kaikki kunnia Mieloselle. Otteli paljon paremmin kuin odotin ja rohkeasti lähti haastamaan. Muutama heijari oli jopa ihan vaarallisen oloinen. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki siitä.

Robben esityksestä nyt ei paljoa jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Sellaista löntystelyä, että liekö valmistautunut otteluun juuri mitenkään. Vaikea edelleenkään ymmärtää miten tämä otelu palveli Robben uran jatkoa.
 
Oli kyllä hieman jäykkää liikettä robbella mutta robbe on aina ollut vähän kankea kuin ratakisko...

Ei tässä matsissa robben leukaa testattu kun ei Mielonen tainnut kunnolla osua robbea kasvoihin?

Noh palveli robbea varmasti siten että sai ottelutuntumaan tyrmäystappion jälkeen (ettei ottelutauko veny pidemmäksi), vihreän merkinnän recordiin ja psyykkeensä/motivaation uudestaan..

Nyt talvelle PBC:n promon kanssa matsi nousevaa kykyä vastaan ja siitä voitto niin voi ihan 1-3 tasokasta matsia saada vielä.

Aikaa on noin 2-3 vuotta.

Kyllä robbea mieluusti näkisi kansainvälisillä areenoilla vielä koska onhan se harvinaista herkkua että tuolla tasolla suomalaisia ottelee ja seuraavan voi mennä aikaa..
 
Tässä olis robbelle tilaisuus näyttää nykyistä kuntoa...
Vajaa viikko mutta itse kyllä ottaisin vastaan jos tarjottaisi..

Parempaa tilaisuutta tuskin tulisi...

Juuri robbe voisi aiheuttaa vaikeuksia ulottuvuudellaan Joshualle tai hyvällä tuurilla tyrmätä..

Nämä uutiset myös sataa robben laariin että markkina-arvoa vielä löytyy vaikka jäisi pelkäksi spekulaatioksi Whyten korvaajaksi..
 
Viimeksi muokattu:
Juu, ehdottomasti tuo olisi hieno tilaisuus Robbelle. Palkka lienee kohtuullinen, ja onhan Joshua tietyllä tapaa ihan hyväkin match-up Robbelle, jos noista aivan kärkiukoista pitäisi valita. Saumat voittoon toki ohuet, mutta tällaista tilaisuutta ei ehkä koskaan enää tule, ja Robbe kuitenkin lienee nyt ihan suhteellisen hyvässä kunnossa.
 
Kyllä robbella saumaa on Joshuaa vastaan. Joshua ei ole niin nopea kuin Wilder ja ei ole ollut entisensä Ruiz tappion jälkeen... Kyllä robbe lyö Joshuan levyks jos kunnon osuma tulee. Usyk laittoi Joshuan helisemään ensimmäisessä matsissa ja melkein tyrmäsi hänet lopussa vaikkei Usyk mikään tyrmäyskone ole..

Kuulemma Washington, Hrgovic, Helenius tai Chisora on kaikista todennäköisemmät vaihtoehdot Whyten korvaajaksi.. Chisora ei ehkä kummiskaan koska ovat kuulemma hyvää pataa keskenään... Hrgovic taas on Joshualle aivan liian riski match up viikon varoitusajalla... Tuskin haluavat riskerata mahdollista jättiraha matsi Wilderi vastaan..

Joshuan tiimi voi ajatella että robbe olisi suht turvallinen mutta nimekäs paikkaaja koska on tappiot whytelle, washingtonille ja wilderille alla...
 
Tätä parempaa tilaisuutta ei oikein edes voisi tulla. Joshua on kärkiukoista se, joka tyylillisesti sopii Robbelle kaikkein parhaiten. Toki Robbe olisi valtava altavastaaja, mutta todennäköisempi se voitto on kuin Wilderia vastaan oli. Lisäksi Robbe on ainakin jonkinlaisessa kisakunnossa, kun viikonloppuna oli matsi, eli ei tarvitse kesken peruskuntokauden lähteä. Palkkakin olisi varmasti hyvä, koska ei sopivia paikkaajia tällä aikataululla kovin paljon ole.
 
Onko ajatusta Robben tämän hetken ottelukunnosta? Jotenkin luulisi ettei ihan samalla tavalla Mielosmatsiin valmistautunut kuin Wilderia vastaan. Vai onko se ihan sama kunhan ei kesken voimakautta matsi tule? Ehtiikö ottelustrategiaa valmistella viikossa yhtään vai lähdetäänkö vaan ilman isompaa suunnitelmaa tekemään omaa nyrkkeilyä Joshuaa vastaan. Ainakaan nyt ei ehtisi liikoja jännittää ja luoda itselleen vääränlaisia paineita.
 
Joshuan manageri höpötteli, että tavoitteena löytää paras mahdollinen valmistava vastustaja Wilderia silmällä pitäen. Hmmm, no kai Robbe nyt pituutensa puolesta ainakin osuisi spekseihin. Karu tilanne kyllä muutaman päivän varoajalla lähtee Joshuaa vastaan, jolla arvatenkin takana viimosen päälle leiritys.
 
Back
Ylös Bottom