Olen lukenut kaikki stickyt ja FAQ:ut asiasta, mutta varmistetaan vielä pari asiaa.
Miten kannattaisi aloittaa rasvanpolttoon ja lihasmassan mahdollisimman hyvään säilymiseen pyrkivä dieetti? Kyseessä olisi siis elämäni ensimmäinen moinen.
Sen verran osaan itse päätellä, että sokeroidut tuotteet kannattaa vaihtaa lighteihin, jättää pastat vähemmälle ja vaihtaa punainen maito rasvattomaan.
Mitä vielä pitäisi tietää ennen? Treeniin ei kai tarvitse tehdä muutosta, tosin olen ajatellut vaihtaa 1-jakoisen 2-jakoiseen, kun taidan keretä viikossa vielä neljännenkin kerran salille. Käytän palkkarina ja välillä muutenkin, esim. aamupalan ohessa, malto+hera+kreatiini-sekoitusta, sillä tavalla, että treenin jälkeen siinä on isompi määrä hiilareita. Pitäisikö tuohon tehdä muutosta, entä kreatiini dieetillä?
En ole laskenut kaloreitani bulkin aikana, tiedän vain, että niitä on tullut tarpeeksi. Pitäisikö nyt aloittaa, jotta varmasti saisi maksimaalisen onnistumisen?
Ja ihan lopuksi, suositteletteko jotain sapuskoja näin dieettisafkaksi? Vihreän teen vaikutuksesta on höpisty, mutta kuppi päivässä riittäköön. Entä pitäiskö jotain tiettyjä mättöjä jättää pois?