Ravinto-osion yleiset kysymykset. Yksinkertaiset nopeat kysymykset tänne

Meta title: 💥 Ravinto-osion yleiset kysymykset – kaikki nopeat ruokapulmat yhteen helppoon ketjuun

Meta description: Keskustelua ravinnon perusasioista, makroista, lisäravinteista ja arjen valinnoista – nopeita vastauksia ilman turhaa selittelyä.

silloin kun mä puntin aloitin, otin muistaakseni noin puoleen vuoteen 30Kg lihaa päälle. rasvat ei nousseet niin radikaalisti kuin näissä tapauksissa yleensä.
mun kehitys ei perustunut hyviin geeneihin, vaan pelkästään perusasioiden orjalliseen noudattamiseen ja kovaan treeniin.

kun ollaan tämä minun tapaus kiukuteltu niin meneppä seuraavaksi mentulan kanssa kiukuttelemaan. mun massat kasvoi mentulaa hieman nopeammin kylläkin mutta sinnepäin.
samanlaisesta rääpäleestä lähdettiin liikeelle, minä ja jari.

tuollaisista lähtökohdista rasvat ja varsinkin nesteet on itsestäänselviä kaikille pakkiksella, mutta muista nyt kuitenkin että samat ne on jotakuinkin kaikilla.

se että toiset eivät tiedä asioista tarpeeksi, eivätkä panosta tarpeeksi, ei oikeuta sitä, että sä voit tulla netissä ilmoittamaan että mun (tai esim jari mentulan) tulokset on vettä ja ihraa.

(sori mun kirjoitustyyli, mä en ole tässä kovin hyvä, ja helposti provosoin ja vittuilen, vaikka tarkoitus on vain sanoa asiat mahd. lyhyin lausein jne..) :) kaikella hyvällä!

mitä läskiin ja veteen tulee, mun tulokset mousi niin radikaalisti, että niitä rautoja ei vaan nosteta vedellä ja läskillä. saat myös niitä kuvia piakkoin. mutta kuitenkin, 30Kg massaa on silti voimaa ja kehitystä, varsinkin mun ulkoisen olemuksen muutokset huomioiden, vaikka sä puhuisit läskistä ja vedestä seuraavat kolme vuotta.

edelleen, sori vittuileva sävy, mä tykkään näistä keskustekuista, ja ymmärrän 100% sun kannan tässä asiassa. kysele pois niin mä vastailen niin hyvin kuin osaan, ehkä saat sitten oman kuvasi siitä paljonko on tullut otettua massa, nesteitä, läskiä jne.. ;)

30kg lihaa puolessa vuodessa.........?
 
Kokemuskysymys: miten paljon esmes. 10kg mukana tulee teillä yleensä fläsää? En halua edes tietää mitään kilomäärää, vaan silmäarviota. Varsinkin jos lähtötilanne on se, että ihan bodarin mitoissa ei olla, vaan lihaa saattaa tarttua melko helposti.
 
jossain tuli luettua, 10kg lihasta kohden 5kg läskiä
 
Eli suomeksi kolmasosa ilmeisesti? 10kg sis. siis 6,66kg lihasta ja 3,33kg läskiä noin naurettavasti yleistäen. Nou paha, pakko sanoa. Itse tiputin tuossa parissa kuussa 11kg, vaikka lähtöpainokin oli melko (17%) rasvaton.

EDIT// juupeli, sikspäkkiä ei ole ja tuskin edes tulee, joten siitä ei ole kiinni.
 
haha, no sitten eipä ole väliksi :D
lähiaikoina vasta itsekin tajunnut, että sikspäkillä ei ole niin väliksi, tärkeämpiä ne vatsan syvät lihakset ja kaikki siinä ympärillä.
näyttää hyvältä ja myös toimii se korsetti silloin kun ne syvät on kunnossa. :)
 
siis pitääks tohon american pro whey proteiinijauhoo sekottaa jotai maltoo vai voiks tota pelkkää heraa vetää palautusjuomana?
 
siis pitääks tohon american pro whey proteiinijauhoo sekottaa jotai maltoo vai voiks tota pelkkää heraa vetää palautusjuomana?

Näyttää olevan aika perus heraa, eli 80g/100g proteiinia: hiilarit ovat minimaaliset ja nekin lähinnä kait sokereista. Eli joo, maltoa sekaan tai vaihtoehtoisesti ostat tilalle jotain MUSCLE+, Mutant Mass tms.
 
Onko siis ihan oikeasti mahdollista saada 30 kg lihasta puolessa vuodessa? Olen kuullut, että sitä saa kilon tai pari korkeintaan vuoden tai puolen vuoden aikana...
 
Onko siis ihan oikeasti mahdollista saada 30 kg lihasta puolessa vuodessa? Olen kuullut, että sitä saa kilon tai pari korkeintaan vuoden tai puolen vuoden aikana...

Itsellä nousi paino 10kg kuukaudessa ja sen jälkeen 3kg kahdessa kuussa. Esim penkkimaksimi on noussut kuitenkin tasaiseen tahtiin koko tuon 3kk, eli onhan se nyt selvää että siinä alussa kertyy jotain muutakin kuin pelkkää lihasta. Mainittakoon vielä sen verran ettei ole näkyvää läskiä tullut (esim. sixpäkki näkyy jännittämättä)
 
Mitäs mieltä ihmiset on tuosta Vaasan Taikaruisleivästä? 100% ruista siis ja 39% täysjyvää. Kuulostaa ja näyttää ravintosisällöltään meikäläisen korviin/silmiin melko hyvältä. Eli miten paljon häviää terveellisyydessä esim. ruispuurolle (ihan hiutaleista tehdylle)? Voiko hyvällä omalla tunnolla silloin tällöin korvata aamupalalla puuron osuuden siis näillä? Vai onko mainonta vaan saanut kyseisen leivän specsit näyttämään silmissäni todellisuutta paremmille? Ja toinen kyssäri ruokien "syklittämisestä": Eli tajusin tuossa että kun superfoodeja (esim. maca) pitää syklittää ja kehon pitää välillä olla ilman sitä, että se toimii, niin pääteekö sama "normaali" ruokiin? Olen nimittäin vuosia syönyt joka päivä muun muoassa vadelmia, mustikoita, porkkanaa ja parsaa. Pitäisikö välillä olla ilman? Ja jos pitäisi, miten usein ja millasia taukoja pitäisi pitää? Esimerkiksi marjojen vaihtelua? Mitenkäs rasvat vaikkapa pähkinöistä? Jos syön joka päivä maapähkinöitä, "tottuuko" kroppa liikaa siihen samaan?
 
Itsellä nousi paino 10kg kuukaudessa ja sen jälkeen 3kg kahdessa kuussa. Esim penkkimaksimi on noussut kuitenkin tasaiseen tahtiin koko tuon 3kk, eli onhan se nyt selvää että siinä alussa kertyy jotain muutakin kuin pelkkää lihasta. Mainittakoon vielä sen verran ettei ole näkyvää läskiä tullut (esim. sixpäkki näkyy jännittämättä)

Se riippuu ihan geeneistä mihin sitä läskiä kertyy..Ja 30kg puolessa vuodessa uudelle saliharrastajalle ei ole varmaan mahdollista edes roinalla...Natuna ehkä 9kg ekan vuoden aikana 100%lihasta VOI saada, se tosin riippuu Ruuasta/treenistä/levosta/lisäravinteista..

Jos joku oikeesti kuvittelee saavansa 30kg LIHASTA puolen vuoden aikana niin
ief4IssyX.gif

Ja kun lihasta tulee, rasva% saattaa vähentyä/pysyä samana, mutta se ei tarkoita, ettei rasvaa voisi tulla lisää..kerääntyy niitä nesteitäkin melko paljon
 
Mitäs mieltä ihmiset on tuosta Vaasan Taikaruisleivästä? 100% ruista siis ja 39% täysjyvää. Kuulostaa ja näyttää ravintosisällöltään meikäläisen korviin/silmiin melko hyvältä. Eli miten paljon häviää terveellisyydessä esim. ruispuurolle (ihan hiutaleista tehdylle)? Voiko hyvällä omalla tunnolla silloin tällöin korvata aamupalalla puuron osuuden siis näillä? Vai onko mainonta vaan saanut kyseisen leivän specsit näyttämään silmissäni todellisuutta paremmille?

Ite syön tuota taikaruista yleensä just aamupalalla, ja välipalalla. Oon ite todennu ainakin hyväksi leiväksi, ja tuleekin melkein aina ostettua tuota. Puuron osuutta en oo ite korvannu, koska syön nuitten leipien lisäks puuroo, ja muuta aamulla.
 
Menettääkö maapähkinöiden terveellisyyden, jos syö suolapähkinöitä? Olen sellaisenaan allerginen (suu kutiaa) maapähkinöille paljaaltaan (sekä tuoreille herneille - molemmat hernekasveja), mutta noin paahdettuna ja suolattuna ne menevät. Kaloreita, suolaa ja rasvaa tulee hieman enemmän, mutta ne eivät ole ongelma. Hintaluokaltaan rainbown suolapähkinät tuntuvat vain olevan seuraavana maapähkinöistä. Maapähkinöitähän voisi kokeilla keittää tai paahtaa, jolloin niistä voisi tuhoutua allergisen reaktion tuottava aine, mutta pelleilyähän se on jos suolapähkinätkin menevät.

Sori, vähän :david: kysymys
 
silloin kun mä puntin aloitin, otin muistaakseni noin puoleen vuoteen 30Kg lihaa päälle. rasvat ei nousseet niin radikaalisti kuin näissä tapauksissa yleensä.
Eli olet samanlaisessa kunnossa kuin 80-90 kiloiset kehonrakentajat? Kuvien perusteella kyllä hyvin kaukana...
 
Miten on asia peston suhteen kun purkissa lukee et rasvaa jopa 40g/100g, eli oliiviöljystä ilmeisesti kyse suurimmaks osaks? tai jostain vastaavasta. Tulisko siis välttää vai voiko vetää huoletta esim pastan kanssa?
 
jos se sopii makroihin, niin miksi pitäisi välttää?

ja pestossa on auringonkukka ja oliiviöljyä+ pähkinöitä joista tulee rasvoja, joissain on myös juustoa.
 
Back
Ylös Bottom