- Liittynyt
- 22.7.2013
- Viestejä
- 19
Hei kaikki!
Täällä ois yks tämmöinen 190 senttinen 18 vuotias joka kaipais neuvoja vähän treenauksess vauhtiin pääsemiseen.
Elikkäs tilanne on tämä: olen koko nuoruuteni ollut lievästi ylipainoinen,kiusattu,itseänsä vihaava. painoa oli 100kg (BMI n. 26) mutta nyt ennen joulua tein päätöksen että saa loppua :D löin kaikki herkut pannaan ja söin muutenki älyttömän vähän mikä oli jälkeenpäin ajateltuna tyhmästi tehty. Noh, paino sitten alkoi putoamaan ja odotin ensin että painaisin vaikka 90. No se paino tippui sinne 90 varmaan kolmessa viikossa. Noh siinäkään en ollut vielä tyytyväinen vatsaani joka edelleen näytti pömppikseltä ja sitten päätin että jos painan 80 minulla ei varmasti ole enään mitään ylimääräistä, noh laihdutus jatkui ja paino putosi edelleen hurjaa vauhtia ja kahdessa kuukaudessa aloittamisesta painoa oli tippunut melkein 20kg. Tässä kohin aloin hieman olemaan tyytyväisempi mutta edelleen rasvaa oli siellä eniten mistä sen halusin pois. Tässä kohin tuli pieni luovutusturhautuminen mutta jatkooin terveellistä syömistä ja aloitin käymään salilla. En käynyt puntarilla enkä vahtinut itseäni peilistä ja sitten kun 5kk päästä laihdutuksen aloittamisesta kävin puntarilla painoa olikin enään 72kg. 190cm 72kg? Kuulostaa helvetin laihalta, ainoa ongelma tässä on se että ne loput rasvan rippeet mitä mun kropassa on niin löytyy juurikin navan seudulta. Eikä tuo nopean laihtumisen mukana tullut
Löysä nahkakaan kauheasti kaunista. Ongelmani on siis oudohko vartalonmuoto. Kapeimmasta kohdasta ylävatsaa olen 70 cm ja navan alta 82cm. Elikkäs miten pitäisi syödä ja treenata että saisi tuon "tyhjän tilan" keskivartalostani täyttymään niin alavatsakin näyttäisi sopusuhtaiselta? Ja plussakaloreita on yritetty myös mutta se ylimääräinen kertyy lihasmassan lisäksi minulla juurikin vääriin paikkoihin;rintakehään ja alavatsaan