Pystyottelu - yleinen keskustelu

Mielenkiintoista, mutta en usko että Glory ja ONE ainakaan tuohon kovin todennäköisesti osallistuvat.

K-1 ei ole enää sellaisessa asemassa että voisivat saada kaikki parhaat ottelijat sinne.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Varmaan todennäköisintä olisi jokin yhteispromootio kerran pari vuodessa.

Turnaukset olisivat tässä hyvä idea, kun se mahdollistaisi paikkojen jakamisen eri organisaatioihin. Vaikka 4 miehen turnaus, jossa on 4 eri organisaation mestarit mukana, olisi varmasti kiinnostava idea.

Gloryhan on järjestänyt yhden Rivals -illan yhdessä Risen kanssa ja Nasukawa vs. Takeru oli Risen ja K-1:n yhteispromootio, joten näillä promootioilla ei kaiketi ole periaatteellista estettä yhteistyölle. ONE:n asenne on sitten itselleni tuntemattomampi.

Raha tämän tulee lopulta ratkaisemaan. Löydetäänkö sellainen formaatti ja jakelukanava, että kaikki osallistuvat promootiot hyötyvät siitä?
 
Tässä lisäinfoa englanniksi:


Ajatus on ilmeisesti se, että nämä muut organisaatiot voisivat pitää karsintaturnauksia, joiden voittajat pääsisivät ottelemaan Japanissa suureen uuden vuoden turnaukseen.
 
Glory piti näitä Rivals iltoja mielestäni lähinnä sen takia että saivat oman shownsa taas rullaamaan. Halpoja iltamia Glorylle ja saivat kalenteriinsa joka kuukausi jotain taas niin näytti TV/streaming kumppaneille vähän paremmalta. Glory ja ONE haluavat molemmat olla se isoin ja kaunein promootio, en millään näe että he haluaisivat paluuta vanhaan K-1 malliin, mitä K-1 tässä selkeästi hakee.

Mainittakoon tässä myös että Gloryhan koitti alunperin ostaa K-1 brändin, ja firmakin alkuperäinen nimikin oli jo K1 GLOBAL HOLDINGS PTE. LIMITED. ennenkuin K-1 Globalin omistaja Mr. Kim perääntyi kaupoista.
Myös ONEn Chatri ilmeisesti yritti ostaa K-1 brändin joskus muutama vuosi sitten kun ONE alkoi saada sijoitus massejaan.

Rise/K-1 yhteistyöstä myös sen verran että K-1 ei halunnut alunperin olla _yhtään_missään_tekemisissä_ Risen/Nasukawan kanssa. K-1 esimerkiksi uhkaili haastaa Risen ja heidän ottelijoitaan oikeuteen jos he edes julkisesti puhuivat minkäänlaisesta yhteistyöstä, oli kuulemma jotain mustamaalaamista tms....

K-1:n suurin tähti Takeru kuitenkin halusi matsia Tenshinin kanssa niin paljon että vuosien saatossa sai sitten tahtonsa läpi. Koko tuo yhteistyö prosessi oli kuitenkin sitä että K-1 tappeli vastaan joka vaiheessa. Takeru oli niin firman mies kuin ketään ottelija on ollut, mutta lähti hänkin sitten lopulta pois. K-1 on tuon jälkeen menettänyt suurimman osan muistakin Japanilaisista nimistään. Sopimukset oli myös sellaisia että jokaisen matsin jälkeen tuli vuosi lisää sopimuksen kestoon, moni ottelija joutunut istumaan vuoden penkillä päästäkseen pois tuosta promootiosta kun sopimukset eivät ole muuten loppuneet koskaan.
 
KOK:n Donatas Simanaitis ja ehkä muutama muukin entinen K-1 kansainvälinen promoottori voi kuitenkin tarttua tuohon tarjoukseen.

Esimerkiksi Superkombatin Eduard Irimia on myös ainakin hieman koittanut päästä takaisin potkunyrkkeilyyn, tässä voisi olla hänellekin paikka. Tosin K-1 on löytänyt jo varmaan jonkun muun Romania yhteyden kun Japanissa on ainakin pari Romanialaista jo ottelemassa.
 
Todella hieno juttu!

Toivottavasti järjestäjillä on jonkinlainen reserviottelu tai varamies katsottuna, koska noissa on tosi iso riski loukkaantumiselle. Tai jos joku vaikka sairastuu ennen turnausta, niin tulee paha antikliimaksi.

Jos pitäisi lyödä vetoa, niin laittaisin rahani Hintikalle, mutta Kähäri ja Alrashedi tarjoavat kyllä varteenotettavan vastuksen, enkä yllättyisi siitäkään, jos heistä toinen veisi turnauksen. Kunushevci on vaarallinen ja yllättävä, mutta vähän pieni tähän painoluokkaan ja viimeksi Alrashedi veti hänet ulos.

Mutta todella mielenkiintoinen kattaus on kyllä saatu tähän turnaukseen.
 
Ukun ensimmäinen turnausvastustaja on Enfusionin mestari Martin Terpstra, jonka suurin valtti tosiaan on 207 cm pituus.


View: https://www.instagram.com/p/Cuzc3XaNq_5/


Tässä Terpstran suht tuore ottelu, kestää reilun erän. Kyllä Terpstra on Ukulle ihan voitettavissa, kun tämä ei kauheasti estä vastustajan eteenpäintuloa. On toki mahdollista sekin, että Terpstra potkii Ukulta jalat alta, mutta jos tämä ei tapahdu nopeasti, niin veikkaan että Ukun takakäden heijari osuu.


View: https://www.youtube.com/watch?v=KbIF_ij3llw
 
Lisäinfoa K-1:n laajennusprojektista.

 
Vähän ajatuksia tuosta K-1:n uudelleenlämmityksestä.

The promotion will go back to holding worldwide qualifying tournaments starting in 2024. Those tournaments are planned for the United States, France, South Korea, Thailand, China, and Brazil. K-1 has partnered up with local kickboxing promotions such as WGP Kickboxing, King of Kings, Dynamite Fighting Show, and Wu Lin Feng to make those tournaments a reality. The idea is to "rebirth" the tournament system of old.

ONE ja Glory eivät taida lähteä tähän mukaan, joten projektin onnistuessa todennäköinen seuraus on se, että useampia pienempiä toimijoita verkostoituu K-1:n alle ja K-1:stä tulee kolmas iso globaali pelaaja. Tai ehkä toinen, koska ONE tuntuu keskittyvän enemmän vaparihanskathainyrkkeilyyn.

Välttämättä tilanne ei ole huono ja otteljoiden kannalta 2-3 suunnilleen tasavahvaa toimijaa voi olla jopa parempi tilanne kuin yhden organisaation ehdoton ylivalta. Jos ei meno miellytä, niin realistisia vaihtoehtoja on.

Tulevat vuodet ovat erityisesti Japanissa ja myös Euroopassa otollinen aika elvyttää potkunyrkkeily entiseen kukoistukseensa. Ilmiöillä on nimittäin tapana toistua 20-30 vuoden sykleissä ja K-1:n nousu 90-luvulla perustui paljolti Japanin 70-luvun potkunyrkkeilybuumiin, jota harva lajiniilokaan tuntee.

Syy tähän on siinä, että ne ihmiset, jotka ovat olleet 2000-luvun alussa nuoria ja palvoivat silloin Ernesto Hoostia ja Peter Aertsia, ovat nyt keski-ikäisiä ja heillä on paljon omaa rahaa. Oikealla markkinoinnilla heidät on mahdollista saada innostumaan asiasta uudestaan ja käyttämään rahojaan siihen.
 
Tässä yksi syy siihen, miksen pidä noista ONE:n vaparihanskoilla otetuista thaikkumatseista. Aluksi ne näyttivät minusta hyviltä, mutta kun on seurannut enemmän, alkaa nähdä ongelmatkin.

ONE:n pääottelussa entinen Lumpinin mestari Rafi Bohic tökkää melkein alussa vastustajaa silmään niin että matsi pitää laittaa kesken ja tuomioksi no contest. Toivottavasti ei mennyt näkö pysyvämmin. 😨 Ottelisivat mieluummin vaikka säkkihanskoilla.


View: https://www.youtube.com/watch?v=WCnpaPe4Z5E&t=13770s
 
Siis mitä pelleilyä tää oli?
Toinen näyttää aloittelijalta ja toinen ammattilaiselta.
Kovahan toi uku näyttää olevan, katsoin muutaman matsin.
Uku on oikea ammattiottelija ja mm. IFMA amat. MM1. Tämä oli juuri sitä, nimellisesti avoin K1-turnaus, mutta ilmeisesti ei ollut tarpeeksi halukkaita niin kaksi neljästä osallistuneesta eivät olleet edes aloittelevan amatööriottelijan tasolla. Tämä videolla hävinnyt Timo Tapiala voitti yhden matsin Leveli-turnauksessa ennen tätä 4,5s tyrmäystappiota.
Katsoin kaverin Facebookia, ilmeisesti harrastus jatkuu ja tainnyt käydä han moo do-kisoissakin nyt keväällä. Hyvä ettei ainakaan välittömästi näkyvää aivovammaa tullut noista kolmesta Ukun päähän kohdistamasta iskusta.
 
Back
Ylös Bottom