Psyykkaaminen treeneissä

[SivariKing]

Jos miettii tätä asiaa tavis-saliharrastajan kannalta, niin onko pitemmän päälle fiksu strategia? Ymmärrän, että voimalajeissa skabaavien kannattaa ehkä jättää psyykkailut kisoihin, ja bodarit taas eivät välitä, paljonko tangossa on rautaa jne. Mutta itse olen huomannut, että sellaiset raudat, joiden suhteen on epävarma olo, nousevat PALJON helpommin kun itseään psyykkaa (no tietenkin). Mutta kääntöpuoli on, että kun treenistä luo itselleen selviytymistaistelun, niin kroppa palaa loppuun jossain vaiheessa, Eikä niitä enkka rautojakaan välttämättä liikutella enää, kun hermosto on tukossa.

Mitä mietä porukka on, pitäisikö aina pyrkiä nostamaan zeniläisellä asenteella, ja säästää itkuraivarit johonkin muuhun, vai mitä? Itse kun en kisaa, niin en aikaisemmin nähnyt siinä mitään ongelmaa, että salilla treenatessa pidetään "omat" kisat itseään vastaan (niinkuin varmaan kaikki tekevät ajoittain), mutta viime aikoina olen huomannut, että noista treeneistä ei AINA palaudu. Eli riippuu aika monesta tekijästä, miten kroppa ja mieli toipuvat, ei pelkästä treenistä tietenkään.

 

[6stringmaster]

normitreenit ihan viilipyttynä vaan sopii itselle parhaiten. Jos on kisa vaikka kaveria vastaan, niin silloin saatan adrenaliinia ottaa nostoon mukaan, koska saan +10kg hyödyn heti kun kuolemanpelolla oikeen virittää itsensä tekemään :D hyvin harvoin tulee tehtyä mitää selvitymistaistoa treeneistä, vaatii kuitenkin paljon osaamista pitää se tekeminen tarkkana jos oikeen raivolla nostaa. Usein näkee ku joku oikein psyykkaa itteään ni heilumisista ja rääkymisestä ei ole mitään hyötyä kun tekniikka ei pysy kasassa.

 

[jamppax]

Ei tuo nyt ihan automaatti ole, että psyykkaaminen tappaa hermoston. Jos kyykkäät vaikka 150kg psyykkaammatta just ja just jolloin tuloksena on hirveä 5 sek kestävä grinderi vs. hirveällä vihalla kyykätty suht ripeä toisto. Itse uskoisin, että tuo "rauhallisena" tehty hidas nosto on vähintäänkin yhtä kuormittava. Tietenkin voi käyttää aina vähemmän painoa jos ei saa siistiä toistoa ilman psyykkausta, mutta se on jo eri asia. Eli tavallaan psyykkaaminen on vähän niin kuin erikoistekniikka joka mahdollistaa suuremman kuormituksen mutta on myös palautumisesta pois.

Toinen pointti noin voimailun kannalta on laji spesifiisiyys. Jos tavoitteena on kilpailla tulisi suuri osa harjoittelusta suorittaa samalla tavalla kuin kilpailunosto. Jos nostat treeneissä aina rauhallisena ja haet kisoissa hirveät vihat päälle ei kyseessä ole enään sama suoritus ja tällöin et ole harjoitellut varsinaista kisanostoasi ollenkaan.

Tietenkin on henkisesti ihan mahdotonta tehdä jokaista sarjaa tappiin psyykattuna, itse psyykkaan kunnolla yleensä päivän pääliikkeen pariin kovimpaan sarjaan, tällöin niitä raivolle tehtyjä sarjoja tulee se 6-10 viikoon mikä ei ainakaan itselle ole vielä ongelma. Tietenkin pitää huomioda se oma palautumiskyky ja ohjelman vaativuus. On hieman eri asia vetää jotain wendelerin 531:stä raivolla kuin jotain bulgarialaista kyykkyohjelmaa.

 

[ebbe]

No mites sitten, kun psyykkaa itseään kaikilla mahdollisilla ilkeillä ajatuksissa ja adrenaliinihöyryissään alkaa tekemään sitä sarjaa, eikä sarja kuitenkaan mene... sitten se vasta ahdistaakin. Siinä vaiheessa sama lähtä salilta pois nuolemaan haavojaan :D

 

[ruuvari]

Kyllähän ne kaikki työsarjat pitäisi olla semmoisia, että sitä hetken joutuu miettimään ennen aloittamista. Ei toki mitään huutamista ja pään seinään hakkaamista, semmoista ole ymmärtänyt maksiminostoissakaan. Toki käsitän että toiset siitä jonkunlaisen boostin saa, itse pidän sitä energian tuhlaamisena.

 

[Oranki]

Siinä tulee äkkiä loppuunpalanut olo ja usko loppuu omaan tekemiseen, kun kerta toisensa jälkeen yrittää aina psyykata itsensä uuteen PR:ään. Enkä missään teknisissä nostoissa tykkää siitä kohonneesta sykkeestä ja motoriikan heikentymisestä minkä adrenaliini tekee. Nykyään yritän vaan nostaa mahdollisimman rutiinilla ilman mitään stressiä ja toimii ainakin mulla paljon paremmin. Ehkä johonkin perinteisen tyylin maastavetoihin sellainen itseaiheutettu raivari on paikallaan.

 

[julliboy]

Juuri näin kuten orankitanki kirjoitti. Pidemmän päälle huono vaihtoehto.
Itse vaihdoin kilpailu aikoina siihen etten meltoa itseäni äärettömään hurmokseen. Jäi mokailut, loukkaantumiset ym vähemmälle kun kisasuoritukset ja tieysti treenit teki itsevarmalla rauhallisuudella.
Huomasin että itsensä liiallinen psyykkaaminen teki nostoista teknisesti huonoja.

 

[Oranki]

Juuri näin kuten orankitanki kirjoitti. Pidemmän päälle huono vaihtoehto.
Itse vaihdoin kilpailu aikoina siihen etten meltoa itseäni äärettömään hurmokseen. Jäi mokailut, loukkaantumiset ym vähemmälle kun kisasuoritukset ja tieysti treenit teki itsevarmalla rauhallisuudella.
Huomasin että itsensä liiallinen psyykkaaminen teki nostoista teknisesti huonoja.

Itse monesti ennen kovaa kyykkysarjaa visualisoin perus memen ""What would Jesus do?" paitsi, että Jessen tilalla on Klokov. :p Noi venäläiset nostajat kun on aina semmosia viilipyttyjä ja teknisesti huipputasoa.

 

[julliboy]

Kyllä sellainen itsevarmuuutta uhkuva viileä viilipytty nostaja on kivaa katsella kuin apinan raivolla pää punaisena riehuva kiroilukone.
Ja onhan ne keskittyneiden kisaajien nostot yleensäottaen tyylikkäämpiä teknisesti...ja kokonaisuutena.

 

[jamppax]

Isoissa liikkeissähän ei pitäisi jäädä varsinkaan treeneissä tulematta kuin pari toistoa vuodessa eli vaikka menee psyykkaantuneena nostamaan niin pitää siinä paino määrässä silti järki olla mukana. Eikä tuo tietenkään kaikille sovi ja liikkeissäkin on eroa. Itse saan maastavetoon kisoissa tai muuten vaan todella psyykaantuneena ainakin 10kg lisää. Kyykkyyn ei voi taas liian psyykaantuneena mennä koska se on minulle teknisesti paljon vaikeampi, penkki on vähän näiden kahden välistä taas.

Johtuu varmaan siittä, että kyykyssä isoa osaa nostosta näyttelee ainakin omalla tekniikalla sieltä pohjalta ripeä pomppaaminen eikä niinkään pelkkä maksimaalinen voima. Mavessa taas on ihan kuollutta rautaa mikä pitää puhtaalla voimalla ja raivolla saada siittä lattiasta mahdollisimman ripeästi ylös. Ja tuosta mikä on kivaa katsottavaa ja mikä ei niin kyllä ne monet juutuubin klassikko nostopätkistä sisältävät aika moista "psyykkaamista" :D

 

[SivariKing]

Ei tuo nyt ihan automaatti ole, että psyykkaaminen tappaa hermoston. Jos kyykkäät vaikka 150kg psyykkaammatta just ja just jolloin tuloksena on hirveä 5 sek kestävä grinderi vs. hirveällä vihalla kyykätty suht ripeä toisto. Itse uskoisin, että tuo "rauhallisena" tehty hidas nosto on vähintäänkin yhtä kuormittava. Tietenkin voi käyttää aina vähemmän painoa jos ei saa siistiä toistoa ilman psyykkausta, mutta se on jo eri asia. Eli tavallaan psyykkaaminen on vähän niin kuin erikoistekniikka joka mahdollistaa suuremman kuormituksen mutta on myös palautumisesta pois.

Toinen pointti noin voimailun kannalta on laji spesifiisiyys. Jos tavoitteena on kilpailla tulisi suuri osa harjoittelusta suorittaa samalla tavalla kuin kilpailunosto. Jos nostat treeneissä aina rauhallisena ja haet kisoissa hirveät vihat päälle ei kyseessä ole enään sama suoritus ja tällöin et ole harjoitellut varsinaista kisanostoasi ollenkaan.

Tietenkin on henkisesti ihan mahdotonta tehdä jokaista sarjaa tappiin psyykattuna, itse psyykkaan kunnolla yleensä päivän pääliikkeen pariin kovimpaan sarjaan, tällöin niitä raivolle tehtyjä sarjoja tulee se 6-10 viikoon mikä ei ainakaan itselle ole vielä ongelma. Tietenkin pitää huomioda se oma palautumiskyky ja ohjelman vaativuus. On hieman eri asia vetää jotain wendelerin 531:stä raivolla kuin jotain bulgarialaista kyykkyohjelmaa.

Toi on hyvä pointti, että hidas graindaaminen laiskalla asenteella saattaa olla nivelille vielä huonompi juttu, kuin itkuraivarinostot. Itse näkisin vielä niin, että jos on oikeasti tosi epävarma olo ennen (sali)nostoa, ja psyykkaaminenkin on sellaista väkinäistä, että yrittää ulkoisesti stimuloida itseään hakkaamalla päätä seinään, ilman, että se sisäinen itsevarmuus siltikään yhtään kasvaa, niin tollasessa tilanteessa psyykkaamisesta on luultavasti enemmän haittaa, kuin hyötyä. Sit olisi parempi pienentää painoa/ skipata treeni/ vaihtaa liikettä jne.

 

[LimeLemon]

Mulla on mennyt niin että sellaiset uudehkot liikkeet, joissa se tunto (ei tässä yhteydessä synonyymi "tuntuman" kanssa) ei vielä ole niin tuttu, että missä kehonosissa tapahtuu mitäkin, ovat tarvinneet enemmän sellasta henkistä kasvoihin lyömistä. Mutta kun liike on hyvin tuttu ja on oppinut tiedostamaan ne osat kehosta jotka työn tekevät, ja miten, voi keskittyä siihen tarpeelliseen hyvin rauhallisesti ja esim treenimusiikkina toimii paremmin jokin rauhallinen. Nopeeta mättöä sit vaikka ennen nukkumaanmenoa.
Ainaki meidän salilla on sellaset rauhalliset tekijät keskimäärin enemmän niitä jotka on johonki päässykin reenaamalla. Riehujat harvoin on niitä isoja vaikka toki niitäki varmaan paljon on. Bodareissaki oon monesti arvostanu enemmän sitä tapaa jolla ne osaa lunkisti mutta kuitenkin kunnolla reenata ne shitit läpi ja saaneet hyvät tulokset, kuin niitä itse tuloksia. Onko näissä tapauksissa sitten rauhallisuus syynä vai seurauksena, siitä en voi olla varma.

 

[Mari91]

Kyllä mulla ainakin treeni kulkee paremmin, jos käytän sitä tukevaa sisäistä puhetta. Eihän sitä tarvitse mennä edes suorituskyvyn äärirajoille, kun treeni alkaa tuntua tietyllä tapaa epämukavalta, ja sillon tarvitaan jonkinlaista itsensä motivoimista.

 

[brn2]

Itseä lähinnä alkaa vaan vituttaa jos joku tsemppaa tai kiljuu siinä vieressä.

 

[Mopsy80]

Mä kun kerran tosissani psyykkasin, olkapää muljahti:( ehkä opetti sen, että psyykkaamattakin treenaan riittävän kovaa.

 

[jto]

ulospäin näkyvä psyykkaus tai sisällä pidetty on kummatkin keinoja parantaa suoritusta ja pää on useimmiten se pettävä osa kroppaa. ei se viilipyttymäisyys tarkota ettei psyykkaa. henkisen puolen kehittäminen ja itelle paras keino kanavoida sitä ite suoritukseen on tärkee juttu kelle tahansa urheilijalle. huipulla jopa tärkein.

se miten ja millä tasolla se ittensä buustaaminen tapahtuu treeneissä ja kisoissa ja missä lajissa on sitten sekin tyypistä kiinni. ei noita tapoja kuitenkaan voi ollenkaan yleistää.

käyttäytymispsykologian puolelta jos katellaan kuitenkin, on se ulkoisesti raivoava tyyppi vähemmän vaarallinen ku kalpeempinaamanen äkkiseltään vaarattoman näkönen. jälkimmäisellä on se veri oikeissa paikoissa ja psyykkinen isku vasta nousussa.