Pienenä poikana vammautunut polvi joka vihoitteli vuosikausia eikä kukaan lääkäri tiennyt mistä on kyse. Polvi turpoili noin kerran vuodessa ulkopuolisesta iskusta jonka jälkeen viikko meni kepeillä tai polvi punkteerattiin. Vasta käynti asiansa osaavalla ortopedillä ja magneettikuvissa paljasti mistä oli kyse. Polvessa oli tulehtunutta rasvakudosta, sekä luun- (tai ruston-) siru.
Erittäin asiansaosaavaa hoitoa, olen pohjallisiin enemmän kuin tyytyväinen, enää ei polvi kipeydy pitkälläkään lenkillä.
Täälläkin
osteochondritis dissecans -diagnoosi.
Tarinani "Polvi p*rkele!" alkaa jo lapsuudesta, jolloin vasen polvi kipeytyi aika ajoin pahasti.
Sitä ihmeteltiin kotona jokunen vuosi, ja kävin n. 11 vuotiaana röntgenissä. Siellä näkyi jotakin ruston epämuodostumaa, mutta lääkäriltä ohjeeksi tuli vain liikutella polviniveltä.. :hyvä:
N. 18 vuoden iässä polvi räjähti kirjaimellisesti käsiin. Olin kaupungilla kaveriporukassa, kun otin muutaman juoksuasekeleen, joista yhden sivusuuntaan. Kinttu meni alta hemmetinmoisen rusauksen saattelemana. Polvi jäi lukkoon, en saanut sitä suoraksi, enkä koukkuun. Kaverit kantoivat minut autoon ja suorilla sairaalaan. Odotin ensin tunnin, sitten toisen. Vessahätä iski ja kinkkasin huussiin. Istuin siellä pöntön kannen päälle huudon kanssa, ja päätin suoristaa jalan vaikka väkisin. Otin kaksin käsin kiinni vasemman jalan säärestä, ja vedin sen kohti takareittä.
Polvesta kuuluin rusaus, jotain irtosi, ja kipu lakkasi siihen paikkaan. Olin muutaman sidukan jälkeisessä tilassani lähes varma ihmeparantajan kyvyistäni, ja päätin lähteä sairaalasta ulos. "Kiitti mä en jonota.."
Seuraavana maanantaina jouduin ajamaan sairaalaan uudestaan, kun polvi oli ison kookoksen kokoinen. Muistakaa, rusaus nivelessä EI tarkoita, että siellä joku meni
takaisin paikoilleen..:D
Tuosta alkoi noin viiden vuoden leikkauskierre. Polvestani oli irronnut rustot laajalta alueelta, pääosin reisiluun päästä. Isossa avoleikkauksessa rustoja kerran kiinnitettiinkin, ja niiden kiinnittiymisajan jälkeen opettelin kävelemään uudestaan. Olipahan melkoinen kokemus..
Olen tällä hetkellä uudelleen koulutettavana, sillä en saa artoosiriskin takia tehdä enää seisomatyötä.
Tässä välillä olen oppinut sairaudesta uuttakin. Se voi olla perinnöllinen, sillä tunnen perheen jonka äiti molempien tyttäriensä kanssa sairastaa tätä. Uudet rustot voidaan kasvattaa, enää ei välttämättä tarvita ensimmäiseksi uutta polviniveltä. Tosin keinonivelet alkavat olla jo melko hyviä ja kestäviä, joten en sitäkään osaa enää kammoksua.
Sairaus on yleisempi miehillä, kuin naisilla. Minun potilastietojeni pohjalta tehtiin tänä vuonna korjausleikkaus 12 vuotiaalle pojalle, jolla rustopintaa ei ole polvessa jäljellä oikeastaan ollenkaan. Hänellä polven sisus oli levinnyt käsiin suht samalla tavalla, kuin minullakin. Minun polveeni käytetty korjaustapa oli silloin uusi kokeilu, mutta se toimi. Jee!
Sairautta ei tunneta vielä kovin hyvin. Ainakin Helsingissä sitä tutkitaan, mm. minun tietoni menivät sinne. Lääkärini sanoi, että sairauden syntyminen on jotenkin yhteydessä verenkiertoon. Ja on yleisin liikuvilla nuorilla, ja aikuisilla.
JOS sairaus havaitaan riittävän aikaisin, eli kasvuiässä, on ennuste hyvä. Aikuisiällä tehty diagnoosi johtaa useimmiten keinoniveljonoon.
Toivottavasti löytyy vielä muitakin samaa potevia. Palan halusta kuulla teidän urheiluharrastustenne jatkumisesta diagnoosin jälkeen. Ja muustakin.
Saa ottaa yhteyttä myös yksityisviestillä!!!
Levossa ei tunnu mitään, eikä edes etureiden lihaksia venytellessä juurikaan.
