Poliisikouluun

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tove
  • Aloitettu Aloitettu
Ryhmäkeskustelu oli tässä Malmin A-ryhmässä hiukan sekava. Pitkälti johtui varmaan siitä, että emme (:rolleyes:) valinneet puheenjohtajaa. Sitten jotkut väittelijät vielä kirkkain silmin kertoivat, kuinka keskustelu sujui tehokkaammin ilman puheenjohtajaa.

Kuuluin näihin jotka "kirkkain silmin" väittivät että puheenjohtajaa tässä varsinaisessa tehtävässä EI olisi tarvittu. Miksi? Aikaa oli se ruhtinaalinen 8min ja IMO naurettavaa alkaa siinä äänestämään puheenjohtajaa joka tekisi mitä? jakelisi puheenvuoroja?? Ei hyvää päivää.
Mun mielestä meni aivan hyvin näinkin, kaikki antoi toisille vuoron puhua ja jakaa mielipiteensä, vaikkakin pari siellä tykkäsi olla enemmän äänessä.. Ja loppusitaattikin oli aivan turhaa ja aivan improvisoitavissa, mitään paria ranskalaista viivaa enempää muistiinpanoja ei olisi tarvittu. Eiköhän nämä haastattelijat ymmärrä keskusteluiden vaiheissa mihin suuntaan ja lopputulokseen aiotaan päätyä.. Kuten huomattiin lopussa tämä pääjehu kyseli yksitellen mielipiteitä kaikilta tähän asiaan.. Jopa haastattelussa pääsi kertomaan oma mielipiteensä tähän koko tapahtumaan ja siihen kuinka itse oli mukana tässä ryhmässä.. Mutjoo, seittemännettä päivää odotellessa :thumbs:
 
Kuten aiemmin tuli todettua, puheenjohtaja olisi pitänyt huolen siitä, että keskustelu menee oikeaan suuntaan. Nyt tyydyttiin monesti toistelemaan toisten mielipiteitä joka kuluttaa ylimääräistä aikaa. 1 tilanne oli hyvä esimerkki tästä jo sanotun toistamisesta, kun puheenjohtaja olisi ohjannut ryhmän oikeaan suuntaan ja sanonut jonkun loppukaneetin, joka olisi kirjattu perusteluihin kirjurin toimesta. PJ:n ja kirjurin valintaan olisi kulunut maksimissaan 30 sekuntia. Loppuperusteluiden nyhtämiseen kului yli 30 sekuntia. Ja et taida olla ihan selvillä mitä PJ tekee tuollaisissa kokouksissa. Ideana ei ole hallita ryhmää diktaattorimaisesti, vaan ohjata ryhmän toimintaa oikeaan suuntaan. Eli ryhmä keskustelee ja heittää ajatuksia, samalla PJ tekee tarkentavia kysymyksiä, toppuuttelee keskustelua jos se ajautuu sivuraiteille tai kehottaa ryhmää siirtymään eteenpäin jne jne. Siihen sisältyy paljon muutakin kuin puheenvuorojen jakamista.

Ryhmässä oli yli 6 henkeä. Oliko meitä 8-10? Ehdottoman tarpeellista nimittää PJ. Oli onni onnettomuudessa, että meillä oli niin hyvä ryhmä joka pystyi antamaan toisille puheenvuoroja. Kannattaa ottaa myös huomioon, että tehtävien ratkaisuihin ei kiinnitetty mitään huomiota. Lopputuloksella ei siis ollut mitään väliä, ainoastaan ryhmän toiminnalla.

Mainittakoon vielä, että toinen haastatteluni pitäjä (komisario), sanoi puheenjohtajan olevan erittäin tärkeä noin isossa ryhmässä. Laittoi siitä pojot kotiin.

Asiasta kolmanteen, kutsut 3.vaiheeseen tuli viimeistään 7.päivään mennessä? Aapina tai joku muu kätyri voisi koululla infota milloin päätökset lähtevät postiin. :haart:
 
Asiasta kolmanteen, kutsut 3.vaiheeseen tuli viimeistään 7.päivään mennessä? Aapina tai joku muu kätyri voisi koululla infota milloin päätökset lähtevät postiin. :haart:

Paitsi, en ole koululla käynyt kuin parilla kurssilla viimeiseen seitsemään kuukauteen ;)
 
Hyvin sä Aapina vedät, kun kattoon noita sun ekoja viestejä tuolta ketjun alusta niin paljastuu että jamppa on alottanu koulun 2006 helmikuussa vissiin. Eli oot todennäkösesti valmistunu tämän vuoden kesällä kurssilta p119. Eli sä et oo voinu kauan olla vk:na. Kerro mulle millä laitoksella pääsee määräaikanen noin nopeesti kursseille jo koululle. Lopeta ny jo pikku hiljaa tuo paskan jauhaminen täällä!
 
Hyvin sä Aapina vedät, kun kattoon noita sun ekoja viestejä tuolta ketjun alusta niin paljastuu että jamppa on alottanu koulun 2006 helmikuussa vissiin. Eli oot todennäkösesti valmistunu tämän vuoden kesällä kurssilta p119. Eli sä et oo voinu kauan olla vk:na. Kerro mulle millä laitoksella pääsee määräaikanen noin nopeesti kursseille jo koululle. Lopeta ny jo pikku hiljaa tuo paskan jauhaminen täällä!

En kerro laitosta, mutta ei tuo vaadi kuin mahdollisesti entistä osaamista/ tai jopa koulutusta, ja sopivan kiinnostuksen aiheeseen. Sillä pääsee kurssille kyllä aika hyvin, kun osuu kurssi kohdalleen ja muita laitokselta evvk..

Toisesta kurssista sen verran, että en tiedä oletko huomannut, mutta koulu järjestää muutakin kuin vk-komennuskursseja. Taitaa olla jo yli viidennes ns.siviileille järjestettäviä erinäisiä kursseja, mm. liittyen esim. turvallisuusalaan..

Joten paskanjauhaminen jatkuu, vaikka itkien ja vinkuen sitä pyydettiin lopettamaankin.
 
Paitsi, en ole koululla käynyt kuin parilla kurssilla viimeiseen seitsemään kuukauteen ;)

Ei kelpaa selitykseksi. Tiedät mitä tehdä :D

Tosissaan, enpä ajatellut, että sieltä koululta porukka joskus valmistuukin. Olen lukenut koko threadin läpi (kyllä, yövuorossa luin koko threadin läpi) mutta en ollenkaan hahmottanut ajan kulumista.
 
Onpas kuntotestien vaatimukset laskenut siitä kun viimeksi oon kattonut, pystyis jopa meikäläinenkin hakemaan tonne :D Paitsi värisokeita taas syrjitään. Kyllähän mä nyt tummaihosen ja valkoihosen erotan toisistaan muttei se taida riittää.
 
Olisi sinunkin kannattanut panostaa äidinkieleen raudan pumppaamisen sijasta. :thumbs:


Juu, äidinkielen hallinta ja ylioppilaslakki ovat korvaamaton apu kun haetaan asunnosta aseistettua ja tappamaan valmistautunutta huumeissa olevaa moninkertaista väkivaltarikosten uusijaa. :thumbs:
 
Onkos teille, jotka nyt ovat viimeksi olleet kokeissa ilmoitettu jo milloin saatte sen lopuillisen kirjeen sisälle hyväksymisestä? Silloinhan sen kurssin alkamis ajankohdankin sitten saa jo tietää...

Kiinnostaa vaan tietää millon se oma kurssi alkaa. Saa järjestettyä asiat ajoissa siihen katsoen. Tuo Tammi-Helmikuussa on vielä aika pyöreästi ilmaistu. :)
 
Juu, äidinkielen hallinta ja ylioppilaslakki ovat korvaamaton apu kun haetaan asunnosta aseistettua ja tappamaan valmistautunutta huumeissa olevaa moninkertaista väkivaltarikosten uusijaa. :thumbs:


Hyvällä äidinkielellä voi olla aika paljonkin merkitystä poliisin työssä eikä sitä kannata sinällään vähätellä. Se voi olla toisinaan asiakkaan/poliisin oikeusturvaan vaikuttava tekijä. Jonkunhan se rikosilmoitus ja kuulustelut on tehtävä tollaisen kotikeikankin jälkeen. Rikosilmoituksen tekee yleensä se paikalla ollut järjestyspoliisin partio ja kuulustelut tekee tutkija.

Itse asiassa on ihan kamalaa lukea huonolla kieliopilla kirjoitettua tekstiä vaikkapa duunissa ja myötähäpeän tunne on voimakas. On kamalaa, jos kirjoittaja ei osaa käyttää pilkkuja, kappalejakoja tai vaikkapa kirjoittaa yhdyssanoja oikein. Se kirjoituksen sisältö voi vääristyä näiden takia.

Tässä tämä perinteinen esimerkki, miten pilkun paikka muuttaa tekstin sisältöä:

Apua ei, Siperiaan!
Apua, ei Siperiaan!
 
Olisi sinunkin kannattanut panostaa äidinkieleen raudan pumppaamisen sijasta. :thumbs:

Suurin osa pääsykokeisiin valmistautumisestani koostui aineiston opiskelusta ja kieliopin/kirjoittamisen kertaamisesta. Viime kirjoitelmasta on kuitenkin jo yli 4 vuotta joten olen tyytyväinen siihen mitä sain aikaan. Tiedostin jo ennen koetta, että kirjoittaminen tulee olemaan minulle vaikein osa pääsykoetta.

Muutenkin kommenttisi oli aika lapsellinen ja asiaton kun otetaan huomioon, että kirjoitamme vapaamuotoisella keskustelufoorumilla. :rolleyes:
 
Juu, äidinkielen hallinta ja ylioppilaslakki ovat korvaamaton apu kun haetaan asunnosta aseistettua ja tappamaan valmistautunutta huumeissa olevaa moninkertaista väkivaltarikosten uusijaa. :thumbs:
Jeps, juuri näin... Tuohon tilanteeseen vaan kun ei ainakaan poliisina joudu jos ei äidinkielen osiosta pääse läpi poliisikoulun hakuvaiheessa...
 
Olen aikeissa hakea kouluun seuraavassa haussa, mutta kuntotestit jännittävät kovasti. Olen lukenut threadin läpi vinkkien saamiseksi, mutta toivoisin viime kokeessa/viime aikoina kokeessa olleilta tyypeiltä vinkkejä... Naisena ainakin jännittää se nuken kantaminen ja ehkä vähän penkkikin. Onko nuken kantaminen esim. helpompaa kuin ihmisen kantaminen?

Ja vielä toinen pieni kysymys... Jos ja kun psykologisiin testeihin sisältyy päässälaskuja, niin ovatko ne kuinka monen asteen yhtälöjä, vai pikemminkin kertotaulujen luokkaa.

Vastauksista ja muutenkin aihetta koskevasta keskustelusta olisin kiitollinen :)
 
Back
Ylös Bottom