Sumu sanoi:
Ei se ole katkeruutta jos kylmä fakta on se, että poliisin perustutkinto ei tuo pätevyyttä yksityisen sektorin vartijana toimimiseen.
Totta, mutta helvetin monella poliisikoululaisella se papru on jo valmiina. Sekun on suomen helpoiten saatava paperi(taitaa saada jo muropaketistakin sellaisen). Siksi monet sen ovat käyneetkin näköjään. Käväisinpä itsekin sen silloin joskus.
Sumu sanoi:
Kaukana on ne ajat kun laitokset pyysivät valmistuneita tyyliin "tule meille töihin ja ota kaverisikin mukaan, kyllä meillä hommia piisaa". Ja tokihan se tilanne voi kääntyä parempaan päin aivan milloin tahansa, toki voi olla, että se EI käänny vielä vuosiin. Mene ja tiedä.
Niinkuin joka alalla. Missäs alalla enää on tälläistä rekrya? Ei missään. Sama tilanne oli kuulemma poliisilla 79-83. Silti kaikki vaan työllistyivät aikanaan. Sykli toistuu.
Sumu sanoi:
Ehkä sen suon todellinen syvyys vielä selviää kun urallasi kehityskeskusteluun asti pääset. Kysele vaikka vanhemmilta viranhaltijoilta, että miten sitä palkkaa maksetaan, se kun ei tietääkseni todellakaan tule työsuorituksen mukaan vaikka tulospalkkauksesta puhutaan.
Noh olen aika usean kanssa tästä jutellut. Tälläistä katkeroitumista en ole vielä huomannut kuin yhdellä spjl:stä eronneella kyynikolla. Kyllä, tunnen eri ikäluokan poliisimiehiä paljonkin, lähisukulaisten ja kaverien toimesta. Tuntuu, että nämä sinun visiot ovat jostain poliisiopiston foorumilta, tai joltain katkeroituneelta poliisimieheltä, jolle elämän lasikatto on tullut jo poliisikoulussa vastaan.
En minä ole poliisiin palkan takia menossa, mieluummin minä jäisin fysiikka/matematiikka/tietotekniikka-alalle, jos palkan perässä juoksisin. Vaikka tietotekniikkaosaamista kuulemma tarvitaan myös poliisissa tällä hetkellä paljonkin, tiedä vielä mihin se maailma kuljettaa. Vaikkapa niihin opiskelunaikaisiin raksahommiin
Sanoit, että monikaan ei mene sinne palatakseen vanhoihin hommiin: totta, mutta koulutus on vain vuosi ilman palkkaa ja taas on yksi ammatti plakkarissa. Vuosi ei kaada minnekään.
Minnekäs nykyisin kannattaisi lähteä opiskelemaan, että tilanne olisi hyvä? Ei minnekään; tuntuu vaan, että tuo poliisikoulu aiheuttaa eniten ihmisissä tuota "idiootti, nyt poljit suohon" -reaktiota. Vaikka lähes kaikilla aloilla tilanne on sama.