Poliisikouluun

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tove
  • Aloitettu Aloitettu
Sumu sanoi:
Uutisointia seuranneena ja silmät auki pitäneenä voisin sanoa, että ei se taida ihan noin mennä. Lisäbudjetteja sun muita on määrätty ja porukkaa lähtee eläkkeelle, mutta uusia työntekijöitä ei juurikaan palkata.

Kyllä on työntänyt kätensä syvälle suohon jos nyt poliisin koulutuksessa on. Työpaikka ei todellakaan ole varma.

Onneksi tähän voi lohduttautua, että ei se ole oikein millään alalla. Eikä sitä vielä tiedä, mikä tilanne on parin-kolmen vuoden päästä, kun nämäkin(me) kirjoittelijat sieltä valmistutaan. Toivossa on kai hyvä elää ja kuten sanottu, ei tämä ole kuin vuosi opintotuella kituutusta ja saa yhden ammatin lisää. Jos ei ole töitä niin tehdään sitten entisen koulutuksen hommia jokunen aika. :thumbs:
 
Ei se nyt kovin kannattavaa pitkällä juoksulla oo kouluttaa poliiseja kortistoon, kun yhden poliisin koulutus maksaa jotain 78000e pintaan.
 
Innolla odotan keskiviikon testejä joo:wall: , toissapäivänä kuumetta vielä 39 astetta, tänään ei ainakaan vielä ole mennyt 37 rikki joten parempaan suuntaan taidetaan olla menossa... Olo ei ole kyllä kaikkein vahvin mutta katotaan nyt sitten mihin rahkeet riittää, onpahan ollut aikaa lukea kun maannut tärisemässä sohvan pohjalla.

Onko pääkaupunkiseudun pakkislaisista kukaan tulossa keskiviikon testeihin?
 
Gixxer sanoi:

Keskiviikkonahan olisi tarkoitus itsellänikin tuo urakka suorittaa, eli kyllä on. Ja taisipa nimimerkki "finfighterkin" olla tulossa keskiviikkona täältä paakaupunkiseudulta päin.
 
Itse asiassa tulen reilu 100 kilsaa stadin vierestä. Mutta siellä kyllä olen asunut. Muijan perässä muutin :). Keskiviikkona on suuri päivä ja 2 päivää aikaa päntätä koetta varten. Toivotan kaikille onnea kokeisiin ja toivottavasti päästään kaikki sisälle,vaikka vähän epäilen mahdollisuuksiani. Mutta nyt nukkumaan ja aamulla töihin.
 
Gixxer sanoi:
Innolla odotan keskiviikon testejä joo:wall: , toissapäivänä kuumetta vielä 39 astetta, tänään ei ainakaan vielä ole mennyt 37 rikki joten parempaan suuntaan taidetaan olla menossa... Olo ei ole kyllä kaikkein vahvin mutta katotaan nyt sitten mihin rahkeet riittää, onpahan ollut aikaa lukea kun maannut tärisemässä sohvan pohjalla.

Onko pääkaupunkiseudun pakkislaisista kukaan tulossa keskiviikon testeihin?

Oletko tosissas, että menet kokeeseen noin pian kuumeen jälkeen?
Seuraukset voi olla melko ikävät jos et ole ehtinyt parantua kunnolla.
Mulle iski myös flunssa ja koe olisi pitänyt olla torstaina. Hain siirtoa elokuun kokeeseen. Ei ole mitään järkeä lähteä kokeileen jos ei ole täysin terve.
 
Poliisiksiko

Jahas huomenna olisi lähtö Tampereen suuntaan klo 6 aamulla. Saapas nähdä kuinka hereillä sitä on kirjoitelmia väsätessä, vaikka onhan siitä paniikista se hyöty ettei ainakaan nukahtamaan pääse :zzzz:
 
Huge sanoi:
Ei se nyt kovin kannattavaa pitkällä juoksulla oo kouluttaa poliiseja kortistoon, kun yhden poliisin koulutus maksaa jotain 78000e pintaan.

Ihan yhtä kannattavaa kuin kenen tahansa muun kouluttaminen kortistoon, valtio ja veronmaksajat sen lystin kuitenkin maksavat. Toisaalta, jos henkilö työllistyy muuhun kuin poliisin ammattiin, heilahtaa tuo raha valtiolta ja kansalaisilta kankkulan kaivoon. Poliisin ammattitutkinto ei juuri anna pätevyyttä muuta kuin yhteen ammattiin, toisin kuin monet yleismaailmallisemmat tutkinnot.

Koko organisaatio alkaa nykyään olla lähellä naurettavuuden huippua palkkauksen ja muunkin toiminnan suhteen. Välillä suljetaan keskustelukanavia, sitten kielletään valittamasta resurssipulasta, muutkin epäkohdat näyttävät olevan tabuja ja kaiken kukkuraksi et saa töitä jos olet riittävän uusi kyseisissä hommissa. Huraa.
 
Poliisin koulutuksesta on hyötyä jos haet töitä esim. vartiointi alalta. Enkä nyt tarkoita myymälässä seisomista. Tai sitten henkivartijaksi ;). Ei muuta kun ase olalle ja Irakiin. not.
 
finfighter sanoi:
Poliisin koulutuksesta on hyötyä jos haet töitä esim. vartiointi alalta. Enkä nyt tarkoita myymälässä seisomista. .

Noinko luulet. Vartijaksi et pääse heittämällä vaan se vaatii omat koulutukset. Poliisin pätevyys ei riitä sellaisenaan mihinkään muuhun ammattiin, jopa JV-kortti pitää käydä suorittamassa. Ja luuletko että kukaan poliisiksi kouluttautunut haluaa aloittaa uudestaan opiskelemaan jo kerran opitut asiat alemmalla tasolla?
 
Vartiointi alalla on paljon muutakin töitä,kuin kaupassa seisomista. Firmassamme on turvallisuus päällikkönä entinen poliisi. Sinne ei pääse tavalliset vartijat,ellei käy koulua tarpeeksi. Ja vartijana tiedän että vartijaksi pääsee heittämällä :). Vaatii muutaman päivän koulutuksen,joka on hetkessä ohi. Mutta tuskin kukaan haluaa lattia tasolle töihin poliisikoulun jälkeen,vaan hakee töitä ylemmiltä tasoilta. Mutta eiköhän tarkoitus ole tehdä poliisin töitä,jos sinne kouluun nyt edes pääsen. Ja koulussa sitten panostus 110%,jotta oisi kurssin parhaimpia ja sitä kautta hyvillä papereilla töihin.....nyt takaisin lukemaan...pää ihan sekaisin. Seuraavan kerran,kun olen netissä niin voinkin sitten kertoa miten testit meni. Onnea kaikille hakijoille.
 
finfighter sanoi:
Vartiointi alalla on paljon muutakin töitä,kuin kaupassa seisomista. Firmassamme on turvallisuus päällikkönä entinen poliisi. Sinne ei pääse tavalliset vartijat,ellei käy koulua tarpeeksi.

Kontrollialalla on varmasti muitakin hommia kuin kauppaväijy, mutta ehkä niihin hommiin jotain muutakin vaaditaan kuin peruskonstun tutkinto.

Ja vartijana tiedän että vartijaksi pääsee heittämällä :). Vaatii muutaman päivän koulutuksen,joka on hetkessä ohi. Mutta tuskin kukaan haluaa lattia tasolle töihin poliisikoulun jälkeen,vaan hakee töitä ylemmiltä tasoilta.

Pääsee ehkä heittämällä, mutta ei poliisin perustutkinnolla. Poliisin perustutkinto ei tuo pätevyyttä vartijaksi, siihen on käytävä ihan erilliset kurssit. Ja ei ehkä halua kauppaväijyksi tuollaisen koulun jälkeen, mutta jotainhan se on ihmisen elääkseen tehtävä kun töitä ei ole?

edit: vinkkinä, hoida nuo yhdyssanat kuntoon ennen pääsykokeita, saattaa olla apua
 
Jees, ohi on urakka tältä osin :lol2: Monta naista tippui kuntokokeesta, miten lie miesten suhteen ? Ei ne kuntotestit nyt niin kamalat olleet, paljon porua niistä on kyllä kuultu, mutta kohtalaisella kunnolla ne menee :rolleyes:
Kirjalliset sitten olivatkin se vaativampi osuus, kysymykset eivät sattuneet olemaan ne, joihin olisin tiennyt vastaukset ja tiivistelmään lipsahti kenties yksi mutu :eek: Vaan aine oli kohtuullisen helppo, saas nähdä, mitä arvioitsijat siitä olivat mieltä :hyper: :hyper: :hyper:

Mitkä mietteet Possulilla ? :)
 
Story sanoi:

Juuh, ihmettelin kanssa kyllä sitä, että lähes puolet naisista meitin ryhmästä tippu kuntokokeessa :eek: Mulla ei tullu ees paikat kipeex.. Mitä nyt polvessa yx mustelma:)
Itekin nyt sitten jänskään niitä kirjuutuksia... :D Vähän vaikee ite arvioida, miten meni. Tosin se kirjatentti ei täälläkään päin niin huipusti mennyt, yllättävän hyvät kyssärit osasivat laittaa ;)
Mutta kokonaisuutena tosi kiva päivä, hyvä mieli jäi!!
Nyt sitten odotellaan vaan kolmisen viikkoo :thumbs:
 
Possuli sanoi:

VAIN 3 viikkoa, :lol2: :itku: Kyllä tässä olis nyt viisainta alkaa talviunille ettei vain tuijottaisi kalenteria kaiket päivät :zzzz:

Tsemppiä odotukseen :D
 
Mikä oli naisille hankalinta? Aika yllättävää, että kokeeseen menee paljon hakijoita jotka eivät selvitä kuntokoetta. Siihen kuitenkin mahdollisuus harjoitella, jos vaan viitsii.
 
Story sanoi:
VAIN 3 viikkoa, :lol2: :itku: Kyllä tässä olis nyt viisainta alkaa talviunille ettei vain tuijottaisi kalenteria kaiket päivät :zzzz:

:lol2:

marru sanoi:
Mikä oli naisille hankalinta? Aika yllättävää, että kokeeseen menee paljon hakijoita jotka eivät selvitä kuntokoetta. Siihen kuitenkin mahdollisuus harjoitella, jos vaan viitsii.

Samaa ihmettelen minäkin. Oli semmoinen kuva mielessä, että toki kaikki ainakin läpi pääsee, vaikkei huippusuorituksia saisikaan.
Ilmeisesti ketteryysrata oli joillekin naisille se, mikä pudotti. Seinää ei päästy yli ja se tuotti niin paljon lisäsekunteja (etenkin jos vielä jotain muutakin kämmäsi radalla), että max. aika ylittyi. Ja siitä sitten hylsy.
Penkkipunnerrus oli ehkä toinen. Jotkut eivät siis saaneet edes minimisuoritusta.
 
marru sanoi:
Oletko tosissas, että menet kokeeseen noin pian kuumeen jälkeen?
Seuraukset voi olla melko ikävät jos et ole ehtinyt parantua kunnolla.
Mulle iski myös flunssa ja koe olisi pitänyt olla torstaina. Hain siirtoa elokuun kokeeseen. Ei ole mitään järkeä lähteä kokeileen jos ei ole täysin terve.

Tarkoitus oli käydä kokeilemassa mutta suunnitelmiin tuli sitten muutos, kroppa heitti lämmöt takas päälle ja kokeen siirto elokuulle. Jos joskus v**uttaa nii nyt! Jos ei olisi näin paska olo niin rupeisin ryyppäämään... :curs: :curs: :wall:
 
Possuli sanoi:
:lol2:

Samaa ihmettelen minäkin. Oli semmoinen kuva mielessä, että toki kaikki ainakin läpi pääsee, vaikkei huippusuorituksia saisikaan.
Ilmeisesti ketteryysrata oli joillekin naisille se, mikä pudotti. Seinää ei päästy yli ja se tuotti niin paljon lisäsekunteja (etenkin jos vielä jotain muutakin kämmäsi radalla), että max. aika ylittyi. Ja siitä sitten hylsy.
Penkkipunnerrus oli ehkä toinen. Jotkut eivät siis saaneet edes minimisuoritusta.

Aivan saman huomasin minäkin että ketteryysrata pudotti aika tehokkaasti ja toinen, viimeinen niitti oli sitten ylätalja tai penkki. Vähän sellainen asenne näytti joillakin olevan että soitellen sotaan oli tultu eikä viitsitty lukea kuntokokeen vaatimuksia ennalta.

Se juoksu yllätti sitten minutkin positiivisesti, mut kiitos siitä kuuluu kilpasiskoille ja erityisesti eräälle hyvälle kirittäjälle joka juoksi samoille sekunneille :worship: :kippis1:
 
Back
Ylös Bottom