No nyt kun avaudutaan, niin sama homma täällä. Mun vanhoista kavereista tasan yksi on vaivautunut meille, mutta sillä onkin hyvin saman ikäiset muksut itsellä. Muut kyllä kutsuu kylään, mutta miksi vitussa mä lähtisin ajamaan johonkin 200km päähän lasten kanssa katsomaan sinkkumiehen kämppää. Vaimon kaverit kyllä tosiaan on meilläkin vaivautuneet jopa matkustamaan vähän, että pääsevät tuomaan lahjoja, vaikka olisivat itse lapsettomia.
Muutenkaan ei viitsi lasten kanssa kylään mennä paikkaan, missä ei ole mitään tekemistä heille, mutta se tuntuu olevan todella vaikea lapsettomien käsittää. Toisaalta kylläpä tuolta hiekkalaatikolta on aika hyvin löytynyt uusia kavereita sitten, joilla elämäntilanne on lähempänä omaa. Kyllähän tässä silti pieni katkeruus on siitä, että itselle ehkä maailman tärkein asia on toisille vain sellainen.. ärsyke. Vaikka kuinka uhottiin ennen lasten syntymää, kuinka autetaan hoitamisessa ja muuta siirappista. Ekan kerran kun näytät niille sitten koliikkivauvaa niin sommoro.
Sama täällä, ei sitä pienlapsiperheen arkea oikein saa mitenkään soviteltua niin että sinkkukaverien kanssa tulisi pidettyä yhtä. Kun se menee kuitenkin sillain että kaljalle, keikalle, harrastamaan vois mennäkin mutta kaikki oleminen ja tekeminen lasten kanssa on sitä vahtimista, viihdyttämistä, leikkimistä niin tiiviisti että siinä on yleensä lapseton sinkku ihan hoomoilasena.
Samassa elämäntilanteessa olevilla tuttavaperheillä sit on taas lasten harrastusten/kodin/epäsäännöllisten työvuorojen/tmv vuoksi aina vapaa-aika tiukilla niin ettei yhteistä slottia kyläilyyn puolin ja toisin niin vain meinaa löytyä.