- Liittynyt
- 8.1.2012
- Viestejä
- 2
Moro vaan!
Homman nimi olis nytten se että tavotteena olisi pyrkiä ensi vuodeksi pelastusopistoon ja tarvitsisin vähän apua ja neuvoja treenaamisen ja ruokavalion suhteen. (Ja kyllä, tiedän että aiheesta on jo monta ketjua, mutta muut topicit eivät käsittelleet niin kokonaisvaltaisesti aihetta että olisi suurta apua ollut.)
Eli homman nimi on se että olisin pelastusopistoon pyrkimässä, mutta ennen sitä pitäisi saada lihaskuntoa sille mallille että kyseiseen opistoon olisi mahdollisuuksia päästä sisälle. Olen tällä hetkellä 18v. 180/80 ja urheilutaustaa löytyy 8 v. ajalta salibandya. Salilla on tullut aina välillä käytyä mutta todellista panostusta ei ole saanut päälle, johtuen osittain puutteellisista tiedoista.
Kuitenkin on päässy käymään niin että vyötärölle on päässyt hieman kertymään tuota ylimääräistä tavaraa ja siitä olisi tarkoitus päästä eroon, ja samalla myös parantaa juoksu- että lihaskuntoa.
Pelastusopiston pääsykokeet taitavat olla tuossa kesäkuulla ja siellä sitten vaadittaisiin seuraavaa:
Istumaan nousu (kertaa/60s) 34 kertaa
Käsinkohonta (vastaote) 6 kertaa
Penkkipunnerrus (45 kg/60s) 25 kertaa
Jalkakyykky (45 kg/60s) 23 kertaa
Ongelmana kuitenkin se että minkälaista ohjelmaa ja ruokavaliota te suosittelisitte minulle, että saisin yhdistettyä lihaskunnon sekä rasvanpolton tavoitteet? Nämä kun eivät vissiin kovin helpolla kulje käsi kädessä?