Paulalla on aika kunnianhimoiset lupaukset ja tavoitteet asiakkaille. Mutta miten on käytännössä, pystyykö hän toteuttamaan ja omistautumaan (kaikille) asiakkaille lupausten mukaisesti? Jos pystyy, niin asiakas on saanut mitä on tilannut ja on luultavasti tyytyväinen. Itse en ole koskaan ollut kenenkään valmennettavana, mutta olen seurannut muutaman "top"-valmentajan työskentelyä, enkä ole ollut tyytyväinen toimintaan, enkä kaikissa kohdin osaamiseenkaan. Usein myös näyttää siltä, että jos valmennettava ei kuulu siihen top-kolmen parhaan joukkoon, niin jää väistämättä jalkoihin. Tämä korostuu erityisesti silloin, jos on kisavalmennuksesta kysymys ja valmentajan tuki olisi tavallista suurempi. Myös valmentaminen vaatii omistautumista ja aikaa. Mutta aikaa on rajallinen määrä. Miten enemmän valmennettavia, sitä vähemmän aikaa yhtä henkilöä kohden. Tässä kohden tulee se karsinta: ketkä ovat lahjakkaimpia ja kenellä on varaa maksaa palveluksista niin paljon, että valmentajan "kannattaa" olla aina käytettävissä. En väitä tämä skenaario ainoa todellisuus valmennuksen saralla, vaan esimerkki opportunistisesta valmennusetiikasta.
Ps. Paulan uusi kotisivu on kyllä hyvin tehty ja vakuuttavan tuntuinen, mutta vaatii myös valmentajalta paljon toteutakseen kunnialla!