FIGURE PRO Paula Ranta

Tämä ei ole pelkästään sinulle vaan ihan yleisenä pohdintana.

Miksi nimenomaan humalahakuista juomista pidetään niin pahana asiana?

Itse en puolestaan ymmärrä tissuttelua tai yhden juomista.
Jos juot yhden, kaksi tai vaikka kolme annosta alkoholia saat siitä pelkästään alkoholin haitat, ilman mitään hyötyjä.
(Ja ennen kuin joku sanoo että alkoholi juomat on hyvän makuisia, niin vastaan jo valmiiksi ei ne oikeasti ole, olet vaan tottunut alkoholin makuun, ja jos muistelet lapsuutta/aikaa ennen kun siihen makuun olit tottunut ja alkoholia maistoit se oli pahaa)

Jos juot kännit saat edelleen ne alkoholin haitat, mutta myös ne humalan mahdollisesti tuomat positiiviset vaikutukset.
On muuten outo ketju tähän keskusteluun, mutta osallistun silti.

Kyllä hyvä viini on hyvää, mutta hyvää alkoholitonta viiniä taas ei ole. Eli lienee tuo mieli tekee "ihan pienen" tepposen.

Itse myönnän olevani alkoholisti; joudun aktiivisesti järjestemään itselleni tekemistä aamuksi (kuntosali, lasten harrastukset, jne) etten voi juoda useampaa kuin sen lasillisen viiniä ruoan kans. Kalorien laskeminen tekee myös alkoholin juomisesta melkein mahdotonta; se alkoholi kun sinällään sisältää niin pirusti energiaa. Kerron tuosta alkoholismistani myös ihmisille ihan avoimesti ja suurinosa vähättelee asiaa ja väittää, etten todellakaan ole alkoholisti.

Kait se alkoholismi on hyvin suhteellinen käsite.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO

Se on se käyttäytymismalli ei määrä, addiktiivinen käyttäytyminen.
Katkokävelevä tenukeppi on vain se ääripää, raivoraittiin ja pultsarin väliin mahtuu aika paljon vivahde-eroja.

Vakavuus vaihtelee mutta samat käytösmallit ohjaa toimintaa.
 
Samaa mieltä, hyviä pointteja. Ja etenkin jos juominen pyörii koko ajan mielessä. Oon aikaisemmin kertonut toisessa ketjussa, että mulla lähti korona-aikana juominen lapasesta. Ei päivittäistä, mutta aina humalahakuisesti ja välillä yhden päivän keitottelu meni viideksi. Ihan selkeää tuurijuoppoilua.

Nyt ollut vajaa 8kk juomatta niin huomaa hyvin, miten ajatusmalli on muuttunut. Ei etsi enää vapaita tai löysempiä duunipäiviä, että voi ottaa kuppia edellisenä iltana. Ei mehustele enää jatkuvasti ajatuksella siitä, miten lämpöisen pörröiseltä viski maistuisi.

Sinänsä surullista huomata, miten paljon lähipiirissä ja varmaan yhteiskunnassa yleisestikin sosiaalinen tekeminen ja vapaat assosioituu mahdollisuudeksi juopotella. En jeesustele tai tuomitse muiden tekemistä, se on vitun rasittavaa, mutta olisi vähän terveempää miettiä vaikka sitä padelia ilman, että aina kelataan missä ottaa huurteiset pelin jälkeen.

Mun kaveri jutteli tästä samasta. Tajus terapiassa, että toi oli eka merkki oman riippuvuuden kehittymisestä. Käytti alkoholia, piriä ja bentsoja (klassinen stimuloivien ja rauhoittavien kierre) joitakin vuosia ja nyt ollut lähemmäs vuosikymmenen kuivilla. Koko elämä pyöri sen käyttämisen ympärillä just noin, että melkeen kalenteriin merkitsi päivät, joina pääsee ottamaan. Kaikki tekeminen pyöri myös aina päihteiden ympärillä eikä päinvastoin, kuten sen pitäisi olla, että päihteet on kivoja mausteita johonkin tekemiseen.

Kävi töissä koko ajan ja oli ihan hyvätuloinen ihminen, niin mitään suurempia sosiaalisia ongelmia ei kehittyny koskaan. En tuntenu miestä silloin, mut ei ainakaan sen ajan kuvia katsellessa tulis mieleenkään, että toihan on narkkari. Mä uskon, että tällasia ihmisiä on paljon Suomessa. Ikääntyneemmällä väestöllä alkoholismia, nuoremmilla sekakäyttöä.
 
Tämä ei ole pelkästään sinulle vaan ihan yleisenä pohdintana.

Miksi nimenomaan humalahakuista juomista pidetään niin pahana asiana?

Itse en puolestaan ymmärrä tissuttelua tai yhden juomista.
Jos juot yhden, kaksi tai vaikka kolme annosta alkoholia saat siitä pelkästään alkoholin haitat, ilman mitään hyötyjä.
(Ja ennen kuin joku sanoo että alkoholi juomat on hyvän makuisia, niin vastaan jo valmiiksi ei ne oikeasti ole, olet vaan tottunut alkoholin makuun, ja jos muistelet lapsuutta/aikaa ennen kun siihen makuun olit tottunut ja alkoholia maistoit se oli pahaa)

Jos juot kännit saat edelleen ne alkoholin haitat, mutta myös ne humalan mahdollisesti tuomat positiiviset vaikutukset.
Maku on ehkä opittu, mutta tässä vaiheessa myöhäistä rypistää. Erikoisoluet, sourit ym on tosi hyviä ja saan kyllä "hyötyjä" yhdesta tai kahdesta. Känneistä taas haitat ylittää hyödyt joten edellisestä isommasta juomisesta on pari vuotta.
 
Jos juot yhden, kaksi tai vaikka kolme annosta alkoholia saat siitä pelkästään alkoholin haitat, ilman mitään hyötyjä.
Kylla se menee just toisinpain, maltillisella kaytolla, eli parin drinkin ottamisella saa ne hyodyt, esim. rentoutumisen ja sosiaalisissa tilanteissa sosiaalisuuden lisaantymisen ilman sen kummempaa haittaa (eli krapula, typera kaytos jne.)
 
Hyvää settiä tuli, puolustajia löytyy sekä sieltä tulee ne vanhat samat lätinät mitä kuultu miljoona kertaa, tutkimukset puoltaa pieniä määriä jne. Itsellä särähtää aina kun joku mainitsee, että juo sosiaalisen tilanteen takia, miksi? Onko se oma pata niin jumissa, ettei osaa olla ilman alkoholia, olisiko silloin aika pohtia jotain toisenlaista tapaa/keinoa laukaista niitä tilanteita?
 
Onko sinulla ollut ongelmia päihteiden kanssa?
 
Ei ole ollut. En ole juonut ikinä, tietoinen valinta. Nähnyt vaan sekä läheisten, että työn kautta liian paljon asioita. Itselläni tapana on asiasta jopa kärkkäästi sanominen/heittäminen, jotta saa keskustelua aikaan sekä pohtimaan asioita.
Piti kirjoittaa muutes toisena kysymyksenä, että oletko kokeillut päihteitä. No, nyt selvisi sekin 😀
 
Ei ole ollut. En ole juonut ikinä, tietoinen valinta. Nähnyt vaan sekä läheisten, että työn kautta liian paljon asioita. Itselläni tapana on asiasta jopa kärkkäästi sanominen/heittäminen, jotta saa keskustelua aikaan sekä pohtimaan asioita.
Joudutko selittelemään useasti/paljon ihmisille, että miksi et juo? Vai onkohan se ihmisten helpompi ymmärtää kun et ole ikinä juonut? Työkaveri lopetti alkoholin käytön pari vuotta sitten, mutta käy silti samalla tavalla illanvietoissa kuin ennekin, nyt vaan selvinpäin. Saa kuulla kyllä asiasta ihmettelyä ja suoranaista vittuilua miten tylsä on kun ei juo, ainahan sitä voi yhden ottaa yms.
 
Onko se oma pata niin jumissa, ettei osaa olla ilman alkoholia, olisiko silloin aika pohtia jotain toisenlaista tapaa/keinoa laukaista niitä tilanteita?
Miten helvetissa onnistut tulkitsemaan tuota noin mustavalkoisesti? Relaa nyt, fakta on etta on kiva juoda pari kaljaa kavereitten (ja tuntemattomien kanssa) ilman sen syvempaa psykoanalyysia. Jos joku noin tekee, miksi se sinua hairitsee ja miksi koet tarvetta tuollaiseen paskanpuhumiseen? Jos hairitsee edelleen niin kannattaa menna hattukauppaan ja loysentaa hattuasi hieman samalla varoen ettei kukat putoa. Taidat olle itse se jolla on pata jumissa.
 
Justiinhan tää luni sanoi ettei oo ikinä juonut, eli ei tiedä mistään mitään alkoholin vaikutuksesta
 
Justiinhan tää luni sanoi ettei oo ikinä juonut, eli ei tiedä mistään mitään alkoholin vaikutuksesta
Tuollaisessa tilanteessa on aika typeraa vihjailla etta jengilla on 'pata jumissa'. Jos kokemusta ei ole ja nakee alkoholin pelottavana peikkona niin kannattaa olla kommentoimatta.
 
Tuollaisessa tilanteessa on aika typeraa vihjailla etta jengilla on 'pata jumissa'. Jos kokemusta ei ole ja nakee alkoholin pelottavana peikkona niin kannattaa olla kommentoimatta.
Niin kuin mainitsin työn kautta lähellä päihteitä, avaan sen verran enemmän asiaa, eli päihdetyössä(mt) pitkään(vankila/päihdeyksiköt). Myös mainitsemani tyyli miten asian otan puheeksi on tullut ihan työn kautta omaksi tavakseni saada keskustelua aikaan toki yksilön mukaan kasvotusten, yleensä tällä tyylillä saadaan henkilö avautumaan, usein ensin lievästi agressiivisena/loukkaantuneena käyttäytymisenä, josta voidaan saada aikaan lopulta hyvin hedelmällisiäkin keskusteluja. Toki meitä löytyy moneen junaan alan tekijöinä ja asioita tässä työssä tehdään erilailla. Pahoittelen, jos kysymykseni meni niin pahasti ihon alle sinulla.
 
Pahoittelen, jos kysymykseni meni niin pahasti ihon alle sinulla.
Ala huoli, ei mennyt. Mietin vaan etta oletko ihan tosissasi olettaessasi etta jollan on "pata jumissa" jos joku menee vaikkapa baariin kaljalle kavereitten kanssa. Veikkaan etta absolutisteilla on henkisia ongelmia ja paineita aivan saman verran kun jengilla joka kayttaa alkoholia. Tunnen muutaman absolutistin eika niilla sen verran paremmin elamassa mene kun muillakaan vaikka olis helppo kuvitella olevansa "parempi" kun muut. Nain ajattelee usein myos uskovaiset.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom