FIGURE PRO Paula Ranta

Tähän voi sanoa, että ei sillä kilpailumenestyksellä enää ole ratkaiseva rooli tässä kulttuurissa breikkaamisessa varsinkaan tällä someaikakaudella. Ja sarjoja on naisten puolella monenlaisia joihin fysiikka voi sitten sopia paremmin kuin johonkin toiseen niistä. Pointti on kuitenkin se, että ei se uran luominen ja menestyksen niittäminen noissa hommissa ole nykyään enää siitä kilpailusta kiinni vaan henkilöbrändäyksellä voi päästä todella pitkälle. Ja taitaa tuo valmennusbisnes ihan hyvää toimentuloa jo tuovan.

Kyllä Mentulakin tiesi sen itsekin ettei sillä ole mikään esteettinen ja kehonrakennuksen maailman eliitin kärkeen vievä malli, mutta otti kaiken irti mitä otettavissa oli. Brändäsi itsensä ja loi siltä pohjalta menestyksekkään yrittäjäuran ja miljoonia valuuttaa.
Rahallisesti joo se pelkkä ammattilaisstatus ilman mitään oikeaa kisamenestystä takaa jo jonkunlaiset tulot valmennuksineen ja oheismyynteineen ja sponsorituloineen jos osaa asioitaan hoitaa ja itsensä tuotteistaa. Mutta jos olet Paulaa yhtään seurannut, niin ainakin puheiden tasolla halu menestyä on kova. Siis kilpailullisesti. Siihen ei ehkä eväät tuolla rakenteella vaan riitä, ainakin jos ihan kärkiporukoista puhutaan. No eipä Suomessa näitä oikeasti merkittävään lihaksenkasvatukseen perustuvien lajien kisaajia joilta voidaan odottaa merkittävää kisamenestystä ole kuin Sihvonen.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Paula on päässyt kyllä hyvään ja rasvattomaan kuntoon, mikä tausta huomioiden on oletettavaakin.
Kiinnitin huomion että on näköjään ollut todella rasvaton jo uran alussa. Varmasti hänelle luontaista elää vähärasvaisena. Onkos hänellä joku kestävyyslaji tausta tai syömishäiriö taustalla ?
 
Kike, Jutta ja muut on olleet kuitenkin aika maltillisesti bodattuja. Talus ja edes Pajulahti eivät kai Suomessa nauti/nauttineet isomman yleisön suosiota, ja kieltämättä fysiikka alkaa olla sellainen, ettei valtaväestön katsetta kestä.
Tätä on syytä laittaa hieman aikakaudelliseen kontekstiin.
Kike oli kuitenkin Ms.Olympia.
Ei figure, ei fitness eikä mikään muu Ms.puuro/perse.
 
Kiinnitin huomion että on näköjään ollut todella rasvaton jo uran alussa. Varmasti hänelle luontaista elää vähärasvaisena. Onkos hänellä joku kestävyyslaji tausta tai syömishäiriö taustalla ?
Ei kai tuo ole kenellekkään luontaista olla noissa rasvoissa ympäri vuoden. Saati sitten naiselle.
 
No eipä Suomessa näitä oikeasti merkittävään lihaksenkasvatukseen perustuvien lajien kisaajia joilta voidaan odottaa merkittävää kisamenestystä ole kuin Sihvonen.

Onhan noita nyt muitakin.
Esimerkiksi.
Momssi voi hyvinkin pärjätä shortsissa jopa proliigan puolella.
Stabouliksella myös mahkuja jopa avoimessa jos vaan jaksaa lajiin panostaa.
Myös jp:n valmennuksessa oleva Ben (en muista sukunimeä) on todella potentiaalinen tulevaisuuden menestyjä.
 
Kuka on Momssi? Staboulis ei jaksa. Anteeksi vain mutta kuka vitun Ben? Ei näistä nyt voi puhua samana päivänäkään ennenkuin on jotain muuta olemassa kuin potentiaali. Sihvonen on niitä harvoja joilla on sekä potentiaalia, työmoraalia että myös sitä menestystä. Hienoa toki jos tulisi muitakin.
 
Momssi=Momar Bah on moninkertainen suomenmestari euroopan mestari ja käsittääkseni menestynyt Elite pro puolella on nyt vahtamassa liittoa kisasi syksyllä ifbb pro qualifire kisoissa muistaakseni Tanskassa ja sijoittui siellä toiseksi, on livenä todella vaikuttavan näköinen.

Ben puolestaan on kisannut vasta hetken ja tuolta "euro ifbb" puolelta classic fysiquen viime vuoden suomenmestari ja mm kakkonen ja tän vuoden suomenmestari ja (en muista millä nimellä nykyään kulkee se suomen elite pro karsinta kisa) voittaja eli Elite pro.
Natikkana siis kisannut tähän asti, saa nähdä miten alkaa kasvamaan kun ei ole enää testauksen alaisena.
 
Ei kai tuo ole kenellekkään luontaista olla noissa rasvoissa ympäri vuoden. Saati sitten naiselle.
Luontaista Paulalle. Hänen olotilalleen. Tottunut asiaan. Ei joudu nälässä kitumaan ja näkemään asian eteen vaivaa. Aivan kuten läskille on normaalia olla läski ( omasta mielestään). Jos taas luontaisesti laiha yrittää lihottaa väkisin tai elämäntapa läski laihduttaa se ei ole luontaista heidän elämän tavoilleen. Tämä oli pointtini. En tarkoittanut että mikään ääripää on terveellistä.
 
Momssi=Momar Bah on moninkertainen suomenmestari euroopan mestari ja käsittääkseni menestynyt Elite pro puolella on nyt vahtamassa liittoa kisasi syksyllä ifbb pro qualifire kisoissa muistaakseni Tanskassa ja sijoittui siellä toiseksi, on livenä todella vaikuttavan näköinen.

Ben puolestaan on kisannut vasta hetken ja tuolta "euro ifbb" puolelta classic fysiquen viime vuoden suomenmestari ja mm kakkonen ja tän vuoden suomenmestari ja (en muista millä nimellä nykyään kulkee se suomen elite pro karsinta kisa) voittaja eli Elite pro.
Natikkana siis kisannut tähän asti, saa nähdä miten alkaa kasvamaan kun ei ole enää testauksen alaisena.
Ok. Ben on varmaan sitten Benard Antwi? No joo, onhan noilla molemmilla hienot fysiikat. Vähemmän yllättäen geeniperimä ei sitten ole pohjoismainen kun noin pyöreää lihaa ja messevää rakennetta on tarjolla. Itse ajattelin tilannetta pääasiassa kehonrakennuksen ja vähän isompien poikien näkökulmasta. Noista molemmat toki voivat saavuttaa vielä paljonkin, jos kiinnostusta on tehdä töitä. Mutta siis tuosta on älyttömän pitkä matka jonnekkin kehonrakennuspuolelle kansainväliseen menestykseen vielä. Noissa kevyemmissä fysiikkalajeissa on varmaan monikin juttu mahdollista. Pituuksia en toki nyt jaksa alkaa tsekkailemaan mutta pikaisella vilkaisulla tosi tyylikkäitä kavereita ovat.
 
Momssi=Momar Bah on moninkertainen suomenmestari euroopan mestari ja käsittääkseni menestynyt Elite pro puolella on nyt vahtamassa liittoa kisasi syksyllä ifbb pro qualifire kisoissa muistaakseni Tanskassa ja sijoittui siellä toiseksi, on livenä todella vaikuttavan näköinen.

Ben puolestaan on kisannut vasta hetken ja tuolta "euro ifbb" puolelta classic fysiquen viime vuoden suomenmestari ja mm kakkonen ja tän vuoden suomenmestari ja (en muista millä nimellä nykyään kulkee se suomen elite pro karsinta kisa) voittaja eli Elite pro.
Natikkana siis kisannut tähän asti, saa nähdä miten alkaa kasvamaan kun ei ole enää testauksen alaisena.
Näin tos jokunen kk sit vuosien tauon jälkeen jotain kuvia Momssista ja on kyllä hemmettin näyttävä fysiikka! pyöreä ja iso
 
Eniten mua mietityttää missä on Murre? Eikö sen pitäny tehä comebackki uudenvuodenaattona? Onko se perkele nyt jääny papatteja ammuskeleen ku draaman janoinen pakkislainen odottaa täällä laatukontsaa!
 
Juuri keulit että osaat lopettaa 🤣🤣

Vaikka täällä saattaa tulla myös ohi aiheen naljailua, niin katso omia kirjoituksiasi edes hetki ajatuksen kanssa.
Paula tekee tiukkoja kutosia 25 kilon kässäreillä vinopenassa ja on useamman kerran hehkuttanut satkun penkkiä (josta ei ole luonnollisesti videota), vaikka KAIKESTA muusta salilla tapahtuvista kuvataan joka ikinen päivä. Sitten sä tuut tänne inttämään vastaan ”mistä sä tiiät, ettei penkkaa satkua?” Jos tästä et osaa hahmottaa MAHDOLLISTA penkkimaksimia, niin et oo koskaan salilla käynytkään.
 
Enpä ole nähnyt yhtään postausta jossa kehuu penkkitulosta..laitappa se tänne kaikkien näkösälle.
 
Vaikka täällä saattaa tulla myös ohi aiheen naljailua, niin katso omia kirjoituksiasi edes hetki ajatuksen kanssa.
Paula tekee tiukkoja kutosia 25 kilon kässäreillä vinopenassa ja on useamman kerran hehkuttanut satkun penkkiä (josta ei ole luonnollisesti videota), vaikka KAIKESTA muusta salilla tapahtuvista kuvataan joka ikinen päivä. Sitten sä tuut tänne inttämään vastaan ”mistä sä tiiät, ettei penkkaa satkua?” Jos tästä et osaa hahmottaa MAHDOLLISTA penkkimaksimia, niin et oo koskaan salilla käynytkään.
Jos hän on tehnyt muutamassa treenissä 25 kg hantteleilla vinopenaa sekö tarkoittaa ettei hän olisi voinut AIEMMIN URALLAAN penkata satkua ? Mistä tiedät ettei ole aiemmin treenannut penkkiä maximi hakuisesti ? Vaikkapa ennen body uraa. Lasketaanko muidenkin bodareitten penkki enkka viime treenin kässäri vinopenkin perusteella ? Nohevana varmaan päättelet myös Paulan mave enkan alataljan perustella ? Yhtä lailla kaikki omatkin tuloksesi ovat paskapuhetta jos niistä ei ole videoo eikä ne ole tehty edellisessä treenissä. Vittu mikä olettelijoiden klubi on teillä pystyssä 😂
 
Paula tekee tiukkoja kutosia 25 kilon kässäreillä vinopenassa
Näin muuten viime kesänä kun Jerry Ossi pumppaili vinopenkkiä kässäreillä 3 kymppisillä. EI OLE VOINUT penkata yli 100 kiloa KOSKAAN. Teki myös mavea 180 kilolla. EI OLE VOINUT MAVETTAA yli 200 kiloa KOSKAAN. Oletetaanko lisää ?
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom