Parisuhteesta, puntista ja vauvoista

[Katti]

Hei
Oon tässä pohtinut asioita. Olen halunnut naimisiin, oman kodin ja lapsen jo pitkään reilusti yli vuoden. Ei ole kuulemma ollut oikea aika miehen mielestä vielä...
No tossa keväällä sitten päätin, että jotain uusia ajatuksia on saatava ettei mene kokoaika haaveiluksi. Aloitin treenaamisen hiukkasen kovempaa ja siihen olen keskittynyt ihan satasella :whip: Takaraivosta kömpii taas vauva kuume takaisin ja kovasti !!! Kun kerroin että nyt sitten treenetaan ja katotaan kuinka pitkälle rahkeet riittää rupesi mies sanomaan: nii ellei ala maha pömpöttämään? Tuntui, että mies kiusaa minua; sanoo kuitenkin ettei nyt juuri ole hyvä hetki.... Blaahh... Haluisin et jotain tapahtus täsää mun elämässä!
Miten teidän puolisot on ottanut teidän treenaamisen? Kannustaneet?
Entäs toi perheen lisäys onko ollut yhteinen päätös jätää ehkäisy pois vai onko iloinen vahinko sattunut kenellekkään? Ite toivon sitä iloista vahinkoa, kun ei vissiin uskallus piisaa suureen päätökseen :lol2:
Nämäkin löpinät olisi voinut kirjoittaa johkin muualle akkojen palstalle, mutta tulipahan kirjoitettua tänne. Jatkan pähkäilemistä ja satasella treenausta, kunnes elämä jokupäivä muuttuu

 

[Aivi]

kuulostaa tutulta...tykkään kovasti treenata ja kisailla, mutta aika ajoin hiipii takaraivoon ajatus vauvasta.onhan se elo ihan mukavaa näinkin, mutta tuntuu, että lapsi tois elämään sisältöä...Enkä haluis olla "vanha" äiti. avomiehelle oon sanonu suoraan mitä mieltä olen näistä asoista, mutta hänellä ei tunnu olevan mikään kiire. Kun me alettiin seurustella olin 18v ja se sano mulle jo sillon että hän menee naimisiin vasta 30vuotiaana. Se nyt oli vaan heitto, mutta ei sillä tosiaan kiire ole. Hänen mukaansa täytyy olla sitä ja tätä ennen lapsia...

Oon yrittäny lohduttaa itseeni ja keskittyä treeniin. Vaikka vauvakuumetta oon potenu jo vuosia niin menee se elo näinkin. Ei tarvi ainakaan miettiä kuin itseään. Saa treenata koska haluaa jne. Toisaalta mietityttää, että mitäs jos tämä laji vaikuttaa negatiivisesti lasten saantiin...Oon sellasiakin juttuja kuullut.

 

[ma_ria]

Olisi mukava kuulla enemmänkin kisaavien mimmien ajatuksia perheen perustamisesta. Miten paljon kisaaminen on lykännyt vauvan tekoa ja jne? Itse ainakin haluaa tällä hetkellä panostaa täysillä lajiin ja raskaus vaan hidastaisi kisasuunnitelmia, ja eihän sitä tiedä haluaako enää panostaa lapsen saatuaan niin paljon lajiin. Riittääkö aika tai kiinnostus yleensä. Me ainakin odotellaan mun ekat kisat ja varmaan ne toisetkin...miten se kisainnostus tarttuu ja miten pärjää. Ei yhtään tiedä miten kroppa muuttuu raskauden jälkeen ja ne vatsikset, ne kun saattaa muuttua täysin. Mut urheilivilla naisilla usein se kisakuntokin paranee, kun on lapsen pyöräyttänyt maailmaan...tiedä sit.

Ja vielä siitä, että miten kauan on kestänyt päästä takaisin hyvään kuntoon synnytyksen jälkeen? Sehän tietysti on yksilöllistä. Miten kauan on menny, että päässy taas takaisin kisalavoille?

 

[neiti]

Olisi mukava kuulla enemmänkin kisaavien mimmien ajatuksia perheen perustamisesta. Miten paljon kisaaminen on lykännyt vauvan tekoa ja jne? Itse ainakin haluaa tällä hetkellä panostaa täysillä lajiin ja raskaus vaan hidastaisi kisasuunnitelmia, ja eihän sitä tiedä haluaako enää panostaa lapsen saatuaan niin paljon lajiin. Riittääkö aika tai kiinnostus yleensä. Me ainakin odotellaan mun ekat kisat ja varmaan ne toisetkin...miten se kisainnostus tarttuu ja miten pärjää. Ei yhtään tiedä miten kroppa muuttuu raskauden jälkeen ja ne vatsikset, ne kun saattaa muuttua täysin. Mut urheilivilla naisilla usein se kisakuntokin paranee, kun on lapsen pyöräyttänyt maailmaan...tiedä sit.

Ja vielä siitä, että miten kauan on kestänyt päästä takaisin hyvään kuntoon synnytyksen jälkeen? Sehän tietysti on yksilöllistä. Miten kauan on menny, että päässy taas takaisin kisalavoille?

Vastailen nyt tähän jotakin, vaikka kisannut en olekkaan, mutta lapsen saannista minulla sen sijaan on kokemusta Ja varsinkin nykyisellään, on tämä punttiharrastus erittäin tärkeä osa elämää, tärkeintä perheen ja ystävien jälkeen.
Se, haluaako panostaa lajiin täysillä vielä lapsen saatuaan, on varmasti täysin yksilöllistä, mutta myös täysin mahdollista, vaatii priorisointia, mutta niinhän kaikki asiat yleensä vaativat, aikaa kun on rajallisesti. Toisekseen, jos kisailukipinä katoaa, tuskin se kovin voimakas sitten oli alunperinkään ja mitäpä tuolla on edes merkitystä, itse ainakin koen panostavani lajiin täysillä, vaikka en kilpailekkaan. Lapsi muuttaa elämää ja arvojärjestystä niin paljon, että useimmilla varmasti kisailu, varsinkaan alkuunsa, ei ole päällimäisenä mielessä, vaan haluaa panostaa täysillä siihen pieneen ihmiseen:haart:

Kun taas on kyse kropan muutoksista raskausaikana ja sen jälkeen, on mahdoton sanoa mitään kaikkiin pätevää, jokaiselle naiselle raskausaika on niin yksilöllinen. Noin yleisesti ottaen, uskoisin, että liikunnalliset naiset selviävät helpommalla ja paljon on kiiinni myös omasta asenteesta. Urheilullisella naisella palautuminen on varmasti nopeampaa ja kiloja myös kertyy vähemmän, toisillehan niitä ei kerry ainuttakaan ylimääräistä, mutta ihan turha stressata moisesta, kun jatkaa vaan raskausaikana samalla terveellisellä linjalla kuin muutenkin(ehkä nyt vähän lisää herkuttelua:D ) ja koittaa liikkua sen verran mikä hyvältä tuntuu, niin tuskin on pelkoa hillittömästä paisumisesta. Omalta kohdaltani sen verran, että itse kävin oikeastaan raskausaikana ihan normaalisti salilla ja muutaman kerran viikossa tuli aerobista, treenasin mahd. tosissani, kuitenkin omia fiiliksiäni kuunnellen, ihan viimeiseen raskauspäivään saakka. Vatsalihaksista sen verran, että itse en tehnyt niitä raskausaikana ollenkaan, kuitenkin kaikissa muissa liikkeissä vatsa on tukevana mukana, joten päädyin tällaiseen ratkaisuun. Toiset tekevät, mutta kovin paljoa niitä ei kannata tehdä, muuten vaarana on repeäminen, josta palautuminen on äärimmäisen hidasta. Nopeastihan nuo kuitenkin kuntoutuivat, varmaan puoli vuotta synnytyksen jälkeen olin normaalien vatsatreenieni parissa.
Palautuminen oli suht. nopeaa ja paino palasi normaalilukemiin noin reilun puolen vuoden päästä synnytyksestä, vaikka söin valehtelematta reilusti, enkä todellakaan dietannut. Sitä mukaa, kun treenit taas kovenivat, alkoi kroppa vastata treeniin ihan uudella tavalla ja aineenvaihdunta on minulla toiminut raskauden jälkeen ihan uudella temmolla. Olen pystynyt nostamaan ruokamääriä ja saamaan lihasta, ilman mitään älyttömiä rasvan kertymisiä ja kehitys ylipäätään on lähtenyt ihan uuteen nousuun, joten ainakaan haittaa, ei raskausaika treeneille tehnyt,paremminkin päin vastoin.
Varsinkin nyt äitinä, on tuo punttiharrastus tullut tärkeäksi henkireiäksi ja varmasti meidän pikku neidillekkin on ihana, kun on äiti, joka jaksaa peuhata ja leikkiä ja jonka oma pääkoppakin saa aina salilla vähän lepoa ja nollausta:haart:

 

[Mäyräkoira]

Kun kerroin että nyt sitten treenetaan ja katotaan kuinka pitkälle rahkeet riittää rupesi mies sanomaan: nii ellei ala maha pömpöttämään? Tuntui, että mies kiusaa minua; sanoo kuitenkin ettei nyt juuri ole hyvä hetki.... Blaahh... Haluisin et jotain tapahtus täsää mun elämässä!

Punttaa vaan! Raskauden aikana et välttämättä voi tehdä kovin hurjia suorituksia, mutta usko vaan että on paljon äitejä, jotka punttaavat ja jopa kisaavat. Osa on aloittanut harrastuksen vasta synnytyksen jälkeen. Siis harrasta ihmeessä, jos vauva tulee niin tulkoon, synnytyksen jälkeen reeniä voi jatkaa ja ketjusta raskaus ja treeni voit lukea, millaisia harjoitteita raskaana olevat punttimimmit ovat tehneet. Periaatteessahan reeniä nimittäin voi vetää raskaanakin ja esim. hyvät selkälihakset estävät alaselän kipuja raskauden loppuvaiheessa (ja omakohtaista kokemusta ei ole, mutta kavereiden juttuja on tullut kuunneltua :D ).

Miten teidän puolisot on ottanut teidän treenaamisen? Kannustaneet?

Meillä ukko kannustaa minua harrastuksessa ja minä häntä hänen harrastuksessa. Molempi parempi.

 

[kaisa]

Ja vielä siitä, että miten kauan on kestänyt päästä takaisin hyvään kuntoon synnytyksen jälkeen? Sehän tietysti on yksilöllistä.

Mä oon aika lailla sitä mieltä, että palautuminen on kiinni suurimmaksi osaksi itsekurista. Helvetistihän siinä on hommaa, vaikkei mullekaan kovin montaa kiloa synnytyksen jälkeen jäänyt, mutta toki hommia saa tehdä. :whip: Mulla meni puoli vuotta, että olin takaisin vanhoissa riukumitoissani. En pystynyt supistusten takia koko raskausaikana treenaamaan oikeastaan ollenkaan ja lapsi syntyikin reilusti etuajassa. Toi aiheutti sen, että kunto oli aika nollilla synnytyksen jälkeen, eli töitä sai tehdä tosissaan.

Yksilöllistä toki, mutta oon neidin kanssa samaa mieltä siitä, että urheilevilla naisilla on palautuminenkin huomattavasti nopeampaa. Mä en koko raskausaikana kärsinyt oikeastaan minkäänlaisista kivuista, alaselkä oli aivan bueno, eikä muitakaan kolotuksia ollut. Itse toivuin todella nopeasti ja treenaamisen pystyin aloittamaan tosi pian. Tiedän tosin lähipiiristä tapauksen, jossa palautuminen oli suuren verenhukan ja repeämisen takia melkoisen hidasta, vaikka tyttö oli SM-kisoja kiertänyt yleisurheilija.

Koskaan ei siis voi tietää, mutta mitäpä sitä elämässä etukäteen voisi.

 

[toukkis]

Mä oon aika lailla sitä mieltä, että palautuminen on kiinni suurimmaksi osaksi itsekurista.

Tästä olen aivan samaa mieltä. Hyvin olen mäkin palautunut takaisin entisiin mittoihini vaikka neljä lasta olenkin synnyttänyt. Tai noi rinnat on kyllä aika entiset, mutta se ei menoa haittaa kun niiden mätipussien tilalle on tullut lihasta.:D

 

[SENNI HIETANEN]

Hip.
Juu kai se pitkälle niin on, että raskausaikaa, synnytystä ja sen jälkeistä aikaa ei juuri voi ennustaa. Hyvästä fyysisestä kondiksesta ei varmaa hirmusesti haittaa oo.. Mie oon pyöräyttänyt kaksi prinsessaa ja kummankaan kohdalla ei ollut juurikaan mitään ongelmia. Treenasin naama irvessä vielä samaisina päivinä, kun lähdettiin laitokselle. Kova kunto auttoi jaksamaan synnytykset hyvin. Ponnistin tytöt kätilön syliin!! Sit parin viikon huili ja eikun rehkimään vauva kainalossa. Molemmet ovat viihtyneet loistavasti salilla. Aluksi nukkuneeet ja myöhemmin ihmetelleet valoja, ääniä ym. Imettämisen jälkeen kiristelin kuukauden verran pienemmällä ruoalla ja se riitti. Raskauden aikana oli mahtavaa treenata, koska kehon korkean hormoonitason takia treenipainot nousi hiaanosti. Mie siis olen ollut tosi onnekas, kun kroppa on tykännyt kannella toukkaa. Mitään ei ole lapset minulta vieny, vaan nimenomaan rikastuttaneet elämää ihan valtavasti. Ja miun kroppa on tällä hetkellä loistavassa kunnossa (,vaikka itse sanonkin..) Dieetti syksyä varten menossa. Jos on vauvakuumetta, mutta fitnesskilpailut estävät haavetta toteuttamasta, niin silloin pitää vähä katsoa peiliin ja miettiä, mitä elämältään oikeasti haluaa ja mitä pitää tärkeimpänä....

 

[ma_ria]

Hei
Oon tässä pohtinut asioita. Olen halunnut naimisiin, oman kodin ja lapsen jo pitkään reilusti yli vuoden. Ei ole kuulemma ollut oikea aika miehen mielestä vielä...
No tossa keväällä sitten päätin, että jotain uusia ajatuksia on saatava ettei mene kokoaika haaveiluksi. Aloitin treenaamisen hiukkasen kovempaa ja siihen olen keskittynyt ihan satasella :whip: Takaraivosta kömpii taas vauva kuume takaisin ja kovasti !!! Kun kerroin että nyt sitten treenetaan ja katotaan kuinka pitkälle rahkeet riittää rupesi mies sanomaan: nii ellei ala maha pömpöttämään? Tuntui, että mies kiusaa minua; sanoo kuitenkin ettei nyt juuri ole hyvä hetki.... Blaahh... Haluisin et jotain tapahtus täsää mun elämässä!
Miten teidän puolisot on ottanut teidän treenaamisen? Kannustaneet?
Entäs toi perheen lisäys onko ollut yhteinen päätös jätää ehkäisy pois vai onko iloinen vahinko sattunut kenellekkään? Ite toivon sitä iloista vahinkoa, kun ei vissiin uskallus piisaa suureen päätökseen :lol2:
Nämäkin löpinät olisi voinut kirjoittaa johkin muualle akkojen palstalle, mutta tulipahan kirjoitettua tänne. Jatkan pähkäilemistä ja satasella treenausta, kunnes elämä jokupäivä muuttuu

Minusta hieman itsekästä toivoa vahinkoa. Lapsi kuitenkin on yhteinen päätös parisuhteessa, vahinko asia erikseen. Ollaan kuitenkin nuoria vielä ja ehditään lapsia tehdä useampikin. Itse en kovin vanhana halua tulla ekaa kertaa äidiksi, mut toisaalta kuka sit määrittelee milloin olet liian vanha...? Onhan biologiset perusteet olemassa, mut silti. Ja jos liikaa painostaa toista ja jankuttaa lapsenteosta niin enpä usko sen tekevän hyvää parisuhteelle. Kyllä se päivä tulee, miksi hirveä hoppu.

 

[She Devil]

Nyt ajattelen, että olisi ollut hyvä tehdä lapset nuorempana (täytän tänä vuonna 28), mutta silloin en ollut henkisesti tarpeeksi kypsä siihen hommaan. Ensin täytyy olla kaikki kunnossa itsensä kanssa ja muutenkin perusasiat kohdallaan.

Lapsia ei siis vielä ole ja kun ensimmäinen meni kesken ja keskenmenosta fyysisesti toipumiseen meni 1/2 vuotta, eli nyt vasta puolen vuoden jälkeen oma hormonitoiminta on normalisoitunut ja yritämme uudelleen. Tässä paniikkia aiheuttaa se, että jos taas menee kesken (jos nyt yleensäkään onnistun tulla raskaaksi pian) niin taas toipumiseen menee aikaa ja kohta olenkin jo kolmekymppinen.

Vanhan äidin määritelmään en osaa sanoa, mutta oma ajatus on aina ollut, että haluaisin lapsen/lapset alle 30-vuotiaana, mutta kuten edellä kerroin niin aina ei suju suunnitelmien mukaan.

Odotan kovasti, että lapsi meille suotaisiin ja mieheni toivoo sitä varmaankin vielä hartaammin kuin minä. Mulla ei ole mitään pelkoa ettenkö lapsen tultua pääsisi treenaamaan, sillä mieheni on sitä mieltä, että harrastuksia pitää olla ja varsinkin äiti-ihmisille se oma hetki tulee suoda. Olen alkanut jopa haaveilla josko sitä saisi itsensä elämänsä kuntoon raskauden/raskauksien jälkeen

Kisahaaveita on joskus ollut, mutta en usko tarpeeksi itseeni, että pystyisín diettiä käymään läpi. Mutta katsotaan jos niitä lapsia siunaantuu, josko minäkin olisin sitten paremmassa kunnossa kuin koskaan, sillä niitä tapauksia tuntuu olevan paljonkin

 

[kaisa]

Mulla ei ole mitään pelkoa ettenkö lapsen tultua pääsisi treenaamaan, sillä mieheni on sitä mieltä, että harrastuksia pitää olla ja varsinkin äiti-ihmisille se oma hetki tulee suoda. Olen alkanut jopa haaveilla josko sitä saisi itsensä elämänsä kuntoon raskauden/raskauksien jälkeen

Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin. Ehdottomasti pitää pitää kiinni omasta ajasta ja omista treeneistä, useimmiten kyse on vain järjestelykysymyksistä. Mulle on ainakin treenaaminen entistä tärkeämpää nollausta äitiyden myötä, ei sitä bitchiä kestä kukaan, mikä musta tulee jos treenit on vähissä. :D

 

[Lulu]

Miten teidän puolisot on ottanut teidän treenaamisen? Kannustaneet?
Entäs toi perheen lisäys onko ollut yhteinen päätös jätää ehkäisy pois vai onko iloinen vahinko sattunut kenellekkään? Ite toivon sitä iloista vahinkoa, kun ei vissiin uskallus piisaa suureen päätökseen :lol2:
Nämäkin löpinät olisi voinut kirjoittaa johkin muualle akkojen palstalle, mutta tulipahan kirjoitettua tänne. Jatkan pähkäilemistä ja satasella treenausta, kunnes elämä jokupäivä muuttuu

Juu, eli meillä mies treenailee myös, joten hän ymmärtää täysin tämän mun harrastuksen. Tosin näin kesällä miehellä innostus kateissa, ja minä treenaan ahkerammin kuin hän. Tosin minäkin kaipaisin pientä motivaatioruiskua, jotta homma toimisi 110 lasissa. Salilla kyllä käyn, mutta vähän totisemmin voisi homman ottaa. Jotenkin mieli vetää enemmän tuonne jumppien puolelle näin kesäisin. Sori, hieman !
Osa syynä tähän motivaatiohukkaan on varmasti se, että avon kanssa päätettiin noin kk sitten jättää ehkäisy pois, ja antaa vauvelin tulla, kun se on tullakseen. Tietysti toiveissa on mahd pian. Meillä avo on potenut vauvakuumetta jo muutaman vuoden ja minä olen olut totaali kieltäytyjä, ei missään nimessä. Mä tykkään lapsista ja sosiaalialalla olen (lastensuojelu), ei siitä ole kyse, mutta mua vaan ei innostanut asia omasta nyytistä. Mutta nyt jotenkin tuntu siltä, että mikä ettei. Avohan on aivan mielissään ja niin minäkin

 

[Zelda]

Nonnii. Kerran jo teksti hävis. Jokohan mie nyt saisin tän tänne..

Me mentiin ukon kans vuosi takaperin naimisiin ja siitä pari kuukautta etiäpäin nakattiin pillerit pois. Ei ole ainakaan vielä meille sitä onnea suotu että olisin raskaaksi tullu. Olinkin joskus aika naiivi kun ajattelin että kun ehkäsyn lopettaa niin samantien pamahtaa. Ei kaikki mene vaan niin kuin haluais. Toivottavasti kuitenkin joskus saisi. Vaikka kyllähän tuo äitiys vähän pelottaa, vaikka kauhea vauvakuume onkin.

Tuosta miehen kannustuksesta.
Kerran olen saanut mieheni salille raahattua ja toista kertaa ei tule ettei mene tappeluksi. Jos toista ei kiinnosta niin ei sitten. Ei minun ukko kyllä koskaan ole vastaankaan ollut. Hyvähän se kuulemma on ettei vaimoke rupsaha.
Ihmettelee enemmänki et miten mie aina jaksan. Ei se ymmärrä et tää tuo jaksamista, vaikka hetkellisesti uuvuttaakin.:whip:
Huono puoli tässä hommassa on kun ei ole tuota salikaveria ollut. Kun joskus sitä kaipaa, vaikka on sitä jo tottunut. Salilla ei käy muita naisia. Työkaverit ei ole naisia. Miespuolista kaveria en ole edes salille pyytänyt matkaan, etten aiheuttaisi ukossa pahennusta. En itekkään kauheasti tykkäisi jos mieheni lähes päivittäin tapaisi jotain naista hikisissä tunnelmissa..:D

 

[Katti]

Minusta hieman itsekästä toivoa vahinkoa. Lapsi kuitenkin on yhteinen päätös parisuhteessa, vahinko asia erikseen. Ollaan kuitenkin nuoria vielä ja ehditään lapsia tehdä useampikin. Itse en kovin vanhana halua tulla ekaa kertaa äidiksi, mut toisaalta kuka sit määrittelee milloin olet liian vanha...? Onhan biologiset perusteet olemassa, mut silti. Ja jos liikaa painostaa toista ja jankuttaa lapsenteosta niin enpä usko sen tekevän hyvää parisuhteelle. Kyllä se päivä tulee, miksi hirveä hoppu.

En tarkoittanut mitään "pillerit vaan unohtu" tms. se olisi aika julmaa ja törkeää. Vaan että jos se olisi niin että lapsi on tullakseen ;) Eikä tulisi mieleenkään painostaa miestäni tässä asiassa, siksihän sitä on ruvennut painamaan tuolla salilla vielä kovempaa! Eilenkin kymppikerhoa katsoessa kyseli miltä tuntuisi, jos huomaisin olevani raskaana? Itse sainoi, että kyllä hän onnellinen olisi ja tuntuisi hienolta, vaikka hieman alku jänskätystä olisikin
Tämmöisistä pienistä eleistä on tullut käsitys että se päätöksen teko hylätä ehkäisy on iso kynnys, jonka haluaisi ylittää mutta,mutta.... Vaikka on kiva yhdessä suunnitella kaikkea tulevaa perhettä jne. tulee välillä turhautuminen ja kiukkuan, että älä kiusaa, jos ei ole valmis vielä:(
Noh minkä ihminen luonnolleen mahtaa:lol2: taitaa vaan nuo hormonit naisilla olla vahvempaa kamaa, kun miehillä!!!

 

[Melize]

Minä olen kans pyöräyttänyt yhden poitsun (hän täyttää elokuussa vuoden), ja intoa on piisannut myös treeniin, oikeastaan enemmän kuin koskaan. Salilla kävin raskausaikana viiden eka kuukauden ajan, ja treenin aloitin kuukauden kuluttua lapsen syntymästä. Kuluneen vuoden aikana olen kehittynyt mielestäni huimasti, ja saan kiittää siitä myös miestäni, joka on kannustanut salille ja hoitanut poikaamme sillä välin kun käyn treeneissä. Hän kyllä käy itsekin salilla, joten vaikuttanee asiaan.

Nyt meillä on haave toisesta lapsesta, eli saa tulla jos on tullakseen. Kyllä lapsi on tuonut ainakin meidän elämään hirmusti sisältöä, on aivan mahtava seurata miten lapsi kehittyy ja oppii joka päivä jotain uutta. Nyt meillä sanotaan ensimmäisiä sanoja: kakka ja kukka ;). Mutta pointti oli se, että ei se elämä loppusallaan hirveästi muutu lapsen myötä (vaikka tietyssä mielessä se muuttuu ihan hirveästi), kaikki on itsestä ja omista valinnoista kiinni.

 

[Helmi76]

Mulla on tytär 2-vee ja poitsu on nyt 1,5kk ja saliharrastusta taas elvyttelen. Meillä mies on jopa enemmän innoissaan siitä että haluun iteni kuosiin näin pian synnytyksen jälkeen. Aikaa treeniin löytyy kyllä vaikka mielikuvitusta ja joustavuutta siihen vaaditaankin.
Lähtötilanne on aika nolla, kun koko raskausaika meni vuodelevossa, mutta sitä suuremmalla innolla nyt liikun.

Ja niinkuin Melize sanoi, ei se lapsi sitä elämää niin muuta oikeastaan mihinkään. Sitä vaan arvot ja asenteet muuttuu sitäkin enemmän ja sen voi monasti sekoittaa elämän muuttumiseksi. (olipas hölmösti sanottu, toivottavasti käsitätte pointtini )

 

[rebanna]

Nyt ajattelen, että olisi ollut hyvä tehdä lapset nuorempana (täytän tänä vuonna 28), mutta silloin en ollut henkisesti tarpeeksi kypsä siihen hommaan. Ensin täytyy olla kaikki kunnossa itsensä kanssa ja muutenkin perusasiat kohdallaan.

Vanhan äidin määritelmään en osaa sanoa, mutta oma ajatus on aina ollut, että haluaisin lapsen/lapset alle 30-vuotiaana, mutta kuten edellä kerroin niin aina ei suju suunnitelmien mukaan.

Kisahaaveita on joskus ollut, mutta en usko tarpeeksi itseeni, että pystyisín diettiä käymään läpi. Mutta katsotaan jos niitä lapsia siunaantuu, josko minäkin olisin sitten paremmassa kunnossa kuin koskaan, sillä niitä tapauksia tuntuu olevan paljonkin

Piti kaivaa tää mielenkiintoinen ketju ylös

Samanlaisia mietteitä on miullakin. Ikää alkaa olemaan liki 30 eikä lapsista vielä tietoakaan...vauvakuumetta on ollut vuosien varrella useinkin, mutta ukko on aina toppuutellut; ensin vakkari duuni edes toisella, nyt mun koulu täytyis saada loppuun ja työpaikkaa hakemaan ym. ym... Ja muistan kun nuorempana oli selkeet kuviot perheen suhteen, kolmekymppisenä on koti ja lpaset "hommattu" Eihän sitä koskaan tiedä siunaantuuko niitä lapsia edes ja sehän hirvittää vielä enemmä..

Itelleni syttyi viime keväänä aika kovakin kipinä kisailun suhteen, mut just vauva-asiat ja oman kodin hankinnat ovat pistäneet miettimään uudelleen...ja vieläkään en ole saanut päätöstä aikaiseksi varmaan uskalluksen puutteen vuoksi, koskien perheen perustamista sekä kisahaaveita...

Saas nähdä kuinka tässä vielä käy

 

[ma_ria]

Samanlaisia mietteitä on miullakin. Ikää alkaa olemaan liki 30 eikä lapsista vielä tietoakaan...vauvakuumetta on ollut vuosien varrella useinkin, mutta ukko on aina toppuutellut; ensin vakkari duuni edes toisella, nyt mun koulu täytyis saada loppuun ja työpaikkaa hakemaan ym. ym...

ja vieläkään en ole saanut päätöstä aikaiseksi varmaan uskalluksen puutteen vuoksi, koskien perheen perustamista sekä kisahaaveita...

Niinpä. Ja tässä iässä ajattelee, että onhan meillä vielä aikaa... Entäpä jos sitä vakkariduunia ei ikinä saa? Entä jos sitä toimeentuloakin on sen verran, että hyvä jos itsensä pystyy elättää? Ja omasta kodista ei tietoakaan... Niin monia asioita, joita miettimällä varmasti lapsen teko lykkääntyy. Toisille sen taloudellisen pohjan täytyy olla vakaa ja muutenkin asiat niin, että mielestään voi tehdä lapsen. Ei se aina vaan mee miten suunnittelee. Ja sit tosiaankin on niin vanha, ettei lapsia enää saa yrittämälläkään. Kaikki sen takia kun tuli lykättyä ja lykättyä. En nyt tarkoita, että lapsia vaan suinpäin tekee, mut ei kaiken tarvii olla täydellisesti ennen sitä. Voihan sen "täydellisyyden" rakentaa lapsienkin aikana.

 

[rebanna]

Niinpä. Ja tässä iässä ajattelee, että onhan meillä vielä aikaa... Entäpä jos sitä vakkariduunia ei ikinä saa? Entä jos sitä toimeentuloakin on sen verran, että hyvä jos itsensä pystyy elättää? Ja omasta kodista ei tietoakaan... Niin monia asioita, joita miettimällä varmasti lapsen teko lykkääntyy. Toisille sen taloudellisen pohjan täytyy olla vakaa ja muutenkin asiat niin, että mielestään voi tehdä lapsen. Ei se aina vaan mee miten suunnittelee. Ja sit tosiaankin on niin vanha, ettei lapsia enää saa yrittämälläkään. Kaikki sen takia kun tuli lykättyä ja lykättyä. En nyt tarkoita, että lapsia vaan suinpäin tekee, mut ei kaiken tarvii olla täydellisesti ennen sitä. Voihan sen "täydellisyyden" rakentaa lapsienkin aikana.

Sitähän minäkin oon ukkolle yrittänyt tolkuttaa, että kaikki ei voi millään ikinä olla täydellistä lapsen hankintaan ja niitähän ei niin vaan "hommata". Voi viedä jopa vuosia lapsen saamiseen..toivottavasti ei . On onneks pientä lämpenemistä ajatukselle syttynyt, ehkä ens vuoden aikana jos vaan ite saan itseni varmaksi asiasta. Mut onkohan sitä itsekkään ikinä niin varma siitä..? Välillä olisin niin valmis ettei valmiimpi vois olla ja taas toisena päivänä ajatus saattaa aiheuttaa jo epävarmuutta.. Katsellaan ja odotellaan..

 

[Ärrä]

Mein perheessä on siis kaks kukeroa ja oon hiuka sitä mieltä (ehkä oman luonteeni vuoks:D ...) et osittain tähän lapsiasiaan on heittäydyttävä. Ei todella voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, varsinkaan lasten kanssa!!! On siis mahdotonta suunnitella etukäteen kaikkea. Äitiyteen kasvaa siinä odotuksen aikana ja voin luvata, et se "äidinvaisto" on voimakas ja auttaa täysin huomaamatta luoviin useimmat eteen tulevat tilanteet.