Vaaraksi on vain se, mitä ei tiedä. Kysymys on turvamarginaalista. Tulevaisuutta ei kukaan voi ennustaa, mutta pitäisi olla jonkinlainen haju omasta strategiasta eri talousympäristöissä. Inflaatio, deflaatio, taantuma vai lama? Voisin hyvin kuvitella sijoittavani nyt osakkeisiin riippumatta mikä noista vaihtoehdoista toteutuu, mutta en, mikäli epävarmuustekijät leviävät tulevaisuuden tapahtumista nykyhetkeen. Tarkoitan tällä sitä, että tarkempi analyysi yrityksen tämän hetken taloudellisesta tilanteesta, tuloista ja menoista, sekä tietty tuntemus toiminta-alasta, poistavat osan epävarmuustekijöistä. Mitä jos se peruutuspeilikin olisi huurussa?
Grahamkin on sanonut, että periaatteessa analyysia voisi tehdä loputtomasti. Aina löytyy lisää tietoa kun rupeaa penkomaan. Jossain vaiheessa hyötysuhde sijoitettuun vaivaan nähden kasvaa liian suureksi ja "analyysi-paralyysin" vaara kasvaa. Jokin tietty perustaso on kuitenkin oltava. En vielä tällä hetkellä koe kykeneväni saavuttamaan tätä perustasoa, jotta voisin vähistä varoistani sijoittaa suhteelliseen pieneen määrään yrityksiä.
Sijoittajana koen olevani hieman hankalassa tilanteessa. Toisaalta pääomaa on niin vähän, että tyydyttävä hajauttaminen sanotaanko yli kymmeneen eri yritykseen nostaisi kustannuskynnystä. Voisin sijoittaa myös indeksirahastoon tai indeksiosuusrahastoon, jolloin kustannukset olisivat matalat ja hajautus hyvä. Tämä oli alkuperäinen tarkoitukseni itseasiassa, mutta luovuin siitä, kenties hieman liian spekulatiivisista syistä. Opiskelijana kohtaan myös sen ongelman, että yleisen taloudellisen tilanteen heikentyessä en välttämättä saa kesätyöpaikkaa tai osa-aikaista työpaikkaa, jolloin olisin pakotettu turvaamaan säästöihin ja opintolainaan. Voisin olla pakotettu likvidoimaan osakesijoitukseni hyvin epäedulliseen aikaan. Tämä vähentää riskinsietokykyäni, mitä en aiemmin ottanut riittävästi huomioon. Voisiko sanoa, että realiteetit ja käsitykseni realiteeteista ovat hieman muuttuneet sitten viime syksyn, kun alunperin sijoitteluni osakemarkkinoille aloitin.
Sijoittajan kannalta karhumarkkina on kuitenkin hyvä asia. Osakkeiden hintojen pudotessa turvamarginaali kasvaa. Jossain vaiheessa saavutetaan piste, jolloin hyvällä hajautuksella lähes eliminoidaan osakekohtaisen analyysin tarve. En ole varma olemmeko vielä tuossa pisteessä. Jos nyt on 1930 luvun suuren laman tai Japani 1990 toisinto, emme ole vielä siinä pisteessä.
Jossain mielessä voi olla että olen saanut pienen skeptisyyden tartunnan Benjamin Grahamilta. Hänen sijoitusfilosofiansa keskittyi sen ympärille, mitä yritykset olisivat arvoltaan kuolleina. Tämä oli seurausta suuresta lamasta ja sen poikkeuksellisesta sijoitusympäristöstä. En voi olla vertaamatta nykyhetkeä siihen aikaan, kun miettii viime vuosikymmenten massiivista velkakuplaa, joka saa kaikki aiemmat kuplat näyttämään säälittäviltä pihahduksilta. Tämä lisää halukkuuttani opetella arvioimaan paremmin yrityksiä, jotta minun ei tarvitsisi arvuutella tulevaisuutta tai ainakin voisin rehellisesti sanoa tehneeni kaiken välttääkseni huonot sijoitukset.
Varmaankin jos olisin vakaassa työpaikassa, ajattelisin hieman optimistisemmin. Tottakai myös sellaisessa tilanteessa pyrkisin opettelemaan mahdollisimman paljon sijoittamisesta.