Pakkislaisen fyysinen tulevaisuus

[tuomasd]

En löytänyt samankaltaista ketjua, mutta jos on jo olemassa, niin linkatkaa toki. Unettomuus puoli viideltä aamulla saa mut aina miettimään kaikenlaisia hölmöjä, joten tää ketju on todennäköisesti vain mun sekavia ajatuksia

Mietiskelin tossa, että minkälainen tulevaisuus ja vanhuus perus-Pakkotoistolaisella tulee olemaan. Itse miellän peruspakkislaisen noin 20—30-vuotiaaksi kovakuntoiseksi mieheksi tai naiseksi, jolla on normaaliin kaduntallaajaan verrattuna erittäin suuri määrä tietoa liikunnasta, ravinnosta ja terveestä elämästä yleensäkin. Hän treenaa kovaa ja pyrkii pääsääntöisesti tekemään terveyttä edistäviä valintoja elämässään. Hän myös tietää kuinka mahtavalta terve ja hyvinvoiva keho tuntuu, joten luulisi sen ylläpitämisen olevan tärkeänä prioriteettinä läpi elämän.

Kuitenkin monet entisajan urheilutähdet menettävät vaihtelevissa määrin hallinnan omasta elämästään urheilu-uran loputtua. He kuitenkin varmasti tietävät liikunnan ja terveen ruokavalion merkityksestä kehonsa toimintaan, mutta silti liikunta saattaa jäädä erittäin pieniin määriin, ylipainoa pukkaa ja erilaiset päihdeaineet saattavat ottaa vallan elämästä. Onko pakkislaisella tämä sama vaara edessäpäin? Perhe ja ura saattaa vähentää liikunnan määrää, ja kuinka moni muutenkaan jaksaa puntata hautaan asti. Alkaako ruokavalio lipsua tiedosta huolimatta ja vatsa pyöristyä ja lihat vähetä.

Onko keski-ikäinen ja vanhempi tulevaisuuden pakkislainen siis huonokuntoinen plösö muiden pulliaisten joukossa, vai kantaako tämä nuoruuden into pitkään ja terveeseen elämään?

 

[Pandakarhu]

Mä ainakin aion olla sellanen kuiva papparainen, joka näyttää puusta tai kivestä vuolletulta. Selkeesti näkee et joskus on jotain tehtykin, rwar! Tai sit vedän kunnon hedonistin orgiat tos keski-iän kynnyksellä ja lopuksi kuulan kalloon. Tässähän on vaikka mitä vaihtoehtoja vielä odottamassa selkeesti :D

 

[jorimantysalo]

Mielenkiintoinen juttu pohdittavaksi!

Ensinnäkin, "tipahtavatko" huippu-urheilijat keskimäärin usein, vai nostaako Iltalehti vain enemmän esille nimenomaan mattinykäset? Tätä voisi selvittää hakemalla vaikkapa vuoden urheilija -finalistit 1984-1986 ja katsomalla mitä heille nyt 25 vuotta myöhemmin kuuluu.

Toiseksi, onko peruspakkislaisella eroa huippu-urheilijaan? Viimeksimainitulla ainakin uran huippukohdat tulevat joskus hyvinkin aikaisin. Esim. Nykäsen huippu oli ohi jo alle 30-vuotiaana, jolloin elämää on vielä edessä vaikka miten paljon. Onko masentavaa, jos tietää olevansa jatkossa enintään hyvä ja muistaa olleensa paras? Ehkä vastaava tipahdus pakkislaiselle tulee sitten kun perheen, työn ym. takia ei voikaan enää harjoitella paljoa, ja kunto lähtee alaspäin. Siitäkin voi olla kyse mitä muuta elämässä on, ja eiväthän avioerot ja työpaikan menetykset ja vastaavat ole lihaksilla estettävissä.

 

[vuato]

Eihän semmonen pekka perushiihtäjä, sm-voittaja vuodelta -86, kiinnosta ketään jos hän on mennyt normaaleihin töihin ja elää muutenkin normaalia keskivertoelämää. Monella huipulla vaan tahtoo uran jälkeen tulla elämään tyhjiö kun on treenannut suurimman osan elämästään kovaa ja elänyt muutenkin urheilun ehdoilla.

Omalta kohdalta ajateltuna voi olla kyllä kova paikka kun huomaa iän myötä että salilla tulokset vaan laskee ja pitäis ehkä muuttaa treeniä ns. vanhenemista vastustavaksi :(

 

[Prim0s]

Paras olis varmaan kuolla suhteellisen nuorena. Vanhuus/vanheneminen pelkkänä ajatuksenakin on jo todella vastenmielinen. Ja väittäisin, että vielä kovempaa sen raakuus iskee juuri urheilijoihin (tässä tapauksessa bodareihin). Se fyysisesti näyttävä ja vahva olemus katoaa vähitellen, minkä eteen kuitenkin käytännössä koko elämä on tehty töitä. Vaikka aikomus olisi käydä salilla vielä vanhana pappanakin, niin kyllähän tästä tekemisestä se suurin puhti kuitenkin häviää. Eikä se johdu mistään tahdon puutteesta, vaan yksinkertaisesti monella tulee terveys vastaan: nivelet, jänteet, selkävaivat yms. Ja nämähän kuuluvat jo tyypillisesti keski-iän oireisiin eivätkä vielä varsinaiseen vanhuuteen (eläkeikä). Itse vanhuushan tuo sitten lisäksi mukanaan isot todennäköisyydet kaikkiin paskoihin sairauksiin. Ei kiitos.

 

[Feetwefeelwith]

Itse vanhuushan tuo sitten lisäksi mukanaan isot todennäköisyydet kaikkiin paskoihin sairauksiin.

Lisäksi urheilu jo itsessään altistaa omalla tavallaan kaikkiin paskoihin sairauksiin.

 

[Jerkku]

Varsinki tämä urheilulaji, kun käytössä on lähes päivittäin painot, mitä kovinkaan monet ei käsittele omin käsin kertaakaan elämässään.

 

[beginner]

Paras olis varmaan kuolla suhteellisen nuorena. Vanhuus/vanheneminen pelkkänä ajatuksenakin on jo todella vastenmielinen.

Noinhan sitä nuorena ajattelee. Vanhuus ei kuitenkaan tule hetkessä. Ensin huomataan, että treenipainot ei nouse samaa tahtia kuin ennen. Sen jälkeen ne alkavat laskea. Kohta huomataan, että ei oikein pysty kaikkea mahdollista tekemään ollenkaan salilla. Koko ajanjakson varrella näihin asioihin tottunee siinä määrin, että ei kummemmin ehdi asiasta masentua. Eikä vanhuus tarkoita masennusta, yksinäisyyttä ja liikuntakyvyttömyyttä. Kun tässä vaiheessa tajuaa, kuinka paljon se on itsestä kiinni, niin voi välttyä monelta vaivalta tulevaisuudessa

 

[no-body]

Mä epäilen, että äärimmäisen harva täällä käsittelee ainakaan natuna ikinä sellaisia painoja, jotka itsessään kuluttaisivat kehoa enemmän kuin heikko kunto.

Entisistä huippu-urheilijoista ne, jotka eivät ole rikkoneet itseään jo uransa aikana lopullisesti, ovat usein pirun kovassa kunnossa vanhempinakin. Ilmiötä ei vain nähdä vielä, koska nyt nostetaan enemmän meteliä nuorena nukkuneista tai itsensä rikkoneista 10-20 vuoden takaisista huipuista, kun ne toisen pään esimerkit ovat olleet uransa huipulla ehkä 60-luvulla ja tällä hetkellä teräsvanhuksia, joita kuitenkaan ei enää muisteta tai noteerata. Luin muuten joskus muutaman vuoden takaisen Juri Vlasovin 70-vuotishaastattelun, jossa tämä kertoi treenailleensa uransakin jälkeen omaksi ilokseen ja ihan kokeeksi ottaneensa jokin aika sitten 185 kg YT:n - enempää ei vanha mies viitsinyt yrittää. Vaikka Vlasovin aktiiviaikana meininki joiltain osin olikin varmasti kevyempää ja terveellisempää kuin nykyään, niin kyllä siinä vähän eri tason painoista ja treenitehoista puhutaan kuin peruspakkislaisella.

 

[jorimantysalo]

Paras olis varmaan kuolla suhteellisen nuorena. Vanhuus/vanheneminen pelkkänä ajatuksenakin on jo todella vastenmielinen. Ja väittäisin, että vielä kovempaa sen raakuus iskee juuri urheilijoihin (tässä tapauksessa bodareihin). Se fyysisesti näyttävä ja vahva olemus katoaa vähitellen, minkä eteen kuitenkin käytännössä koko elämä on tehty töitä.

Eikö tällöin ole jo alkuaan elämä pyörinyt liikaa yhden asian ympärillä? Ainakin siis ellei ole huippu-urheilja, vaan on tehnyt töitä, hoitanut perhettä jne, mutta koko ajan ehdottomana ykkösenä ollut bodaus?

Mitenkähän kommunistit joskus vuosina 92-95? Paikallinen SKP:n piiriaktiivi on voinut vuosia ja vuosikymmeniä jakaa Tiedonantajaa, uskoa että maailmanvallankumous tulee jne -- ja sitten NL romahtaa. Jos tuollaisistakin on selvitty, niin miten ei kunnon heikkenemisestä.

 

[ojr]

Vanhana jäykistyy kaikkialta, paitsi sieltä mistä pitäisi ja "kolmesti yössä" tarkoittaa vessassa käyntiä.

 

[IVa]

Itse miellän peruspakkislaisen noin 20—30-vuotiaaksi kovakuntoiseksi mieheksi tai naiseksi, jolla on normaaliin kaduntallaajaan verrattuna erittäin suuri määrä tietoa liikunnasta, ravinnosta ja terveestä elämästä yleensäkin. Hän treenaa kovaa ja pyrkii pääsääntöisesti tekemään terveyttä edistäviä valintoja elämässään. Hän myös tietää kuinka mahtavalta terve ja hyvinvoiva keho tuntuu, joten luulisi sen ylläpitämisen olevan tärkeänä prioriteettinä läpi elämän.

Tämä kuvaus sopii ehkä parhaaseen neljännekseen tms., mutta itse kyllä miellän perus pakkislaisen kuntoilukärpäsen puremaksi perus pertiksi, joka wannabe-podarina lukee ja kirjoittaa pakkikselle, mutta pitkähihainen päällä ei koskaan tule erottumaan massasta.

Jos taas perus pakkislainen tarkoittaa näitä aktiivisesti vuodesta toiseen kirjoittelevia nimimerkkejä, jotka postaa muuallekin kuin "Repesin eli hauskoja kuvia netistä" ketjuun niin saatan olla suunnilleen samaa mieltä kanssasi.

 

[ojr]

Mä luulen, että isosta osasta pakkislaisista tulee keski-ikään mennessä stressaantuneita, kaljuuntuneita, keskivartalolihavia lapsiperheiden isiä. Asuntolaina painaa selässä ja lapsia pitää kuskata fudistreeneihin, eikä aikaa jää fiksuun syömiseen saati treenaamiseen. Viikonloppuisin sit muistellaan lähikapakassa miten nuorempana oltiin vahvoja.

 

[Crrc]

Vaikka joskus lopettaisinkin treenaamisen niin en tällä hetkellä keksi mitään syytä siihen että alkaisin syömään epäterveellisesti. Toisaalta mussa on vähän sellasta kulinaristin vikaa että tykkään hyvän safkan tekemisestä ja syömisestä. Kyllä mä tulevaisuudessa tinkisin sen ajan ihan jostain muualta kuin safkan tekemisestä. Lapset sais ajaan pyörällä sinne fudistreeneihin jos se siitä olis kiinni.

 

[Mave - Petteri]

Mä täytän 42 kesällä ja en tunne itseäni pätkääkään vanhaksi. Tätä ikää kun tulee jokaiselle se vuosi kerrallaan, niin hommaan tottuu.
Treenaan reilun 10h viikossa vaikka on kaksi pikkukundia jaloissa pyörimässä. Olen järjestänyt treenit niin , että ne eivät ole pois perheen yhteisestä ajasta, muutenhan tästä ei tulisi yhtään mitään pidemmän päälle.
Olen nyt kohtuullisessa kondiksessa ja en nää syitä miksi tilanne pitääisi huonommaksi muuttua, toki se kondis on jossain määrin sidottu ikään, mutta on aika urpoa olla myöntämättä tosiasioita kun ne omaan elämään astuvat. Kotisalini omistaa 75v. ukko, joka on pirun hyvässä kondiksessa, vaikka ei enää 250kg maasta vedäkään, mutta treenaa silti 5 kertaa viikossa ja voimaakin on varmasti tuplasti enemän kun parikymppisellä perustorvelolla.

 

[DDT]

Mä luulen, että isosta osasta pakkislaisista tulee keski-ikään mennessä stressaantuneita, kaljuuntuneita, keskivartalolihavia lapsiperheiden isiä. Asuntolaina painaa selässä ja lapsia pitää kuskata fudistreeneihin, eikä aikaa jää fiksuun syömiseen saati treenaamiseen. Viikonloppuisin sit muistellaan lähikapakassa miten nuorempana oltiin vahvoja.

juurikin näin.
Täytyy vain katsella vanhempia sukupolvia, en usko että olemme yhtään heitä paremmassa kunnossa keski-iässä.

 

[beginner]

juurikin näin.
Täytyy vain katsella vanhempia sukupolvia, en usko että olemme yhtään heitä paremmassa kunnossa keski-iässä.

Itsestä kiinni. Kaiken ratkaisee lopulta motivaatio, välineethän (liikunta ja ruokavalio) ovat kuitenkin olemassa. Lisäksi ravitsemustiede on kehittynyt melko paljon verrattuna nykyisten viisikymppisten nuoruusvuosiin (20-30v)

 

[jorimantysalo]

Itsestä kiinni. Kaiken ratkaisee lopulta motivaatio, välineethän (liikunta ja ruokavalio) ovat kuitenkin olemassa. Lisäksi ravitsemustiede on kehittynyt melko paljon verrattuna nykyisten viisikymppisten nuoruusvuosiin (20-30v)

Mitenkähän on muuttunut oman kunnon statusarvo? Voisi ajatella, että hiljalleen hyvinvoinnin kasvaessa leipää saa vähemmällä työllä ja toisaalta uusi auto ei enää toimikaan samanlaisena naapurin kateellistuttajana. Muotimaailma syöttää yhä pöljempää kauneusihannetta, viime vuosina jopa kuvamanipulaatio on tullut mukaan. Tuottaako tämä vastareaktiota, jolloin ei enää haluta näyttää hyvältä vaan olla hyvässä kunnossa? Ainakin kuntosalien määrä on kasvanut rajusti. Lisääntyvä vapaa-aika mahdollistaa liikuntaharrastukset. Toisaalta vähätkin fyysiset työt siirtyvät atk-hommiksi.

Vaalea iho oli pop silloin kun köyhä massa päivettyi pelloilla. Päivitys oli pop sitten kun sama massa valui tehtaisiin sisätöihin. Voivatko lihakset jatkossa saada jostain samantapaisesta syystä arvonnousua?

 

[beginner]

Mitenkähän on muuttunut oman kunnon statusarvo? Voisi ajatella, että hiljalleen hyvinvoinnin kasvaessa leipää saa vähemmällä työllä ja toisaalta uusi auto ei enää toimikaan samanlaisena naapurin kateellistuttajana

Ainakin psykologian tunneilta muistan kuulleeni, että miehillä arvomaailma kallistuu keski-iässä yhä enemmän työn puoleen ja se koetaan tärkeäksi usein jopa perheen kustannuksella. Tosin monilla alkaa lapsetkin lähteä kotoa ja vaimon kanssa pällistely ei välttämättä ole yhtä kiinnostavaa kuin ylityöt

 

[^ikaros^]

Mä luulen, että isosta osasta pakkislaisista tulee keski-ikään mennessä stressaantuneita, kaljuuntuneita, keskivartalolihavia lapsiperheiden isiä. Asuntolaina painaa selässä ja lapsia pitää kuskata fudistreeneihin, eikä aikaa jää fiksuun syömiseen saati treenaamiseen. Viikonloppuisin sit muistellaan lähikapakassa miten nuorempana oltiin vahvoja.

Tässä varmaan täytyy eritellä vähän lähtökohtiakin niputtamatta kaikkia samaan kastiin. Veikkaisin, että täällä on itseni lisäksi muita sellaisiakin, jotka ovat saaneet vakavamman liikuntakärpäsen vasta kolmikymppisinä, kun ne lapset ja asuntolainat on jo hankittu. Minulle ainakin liikunta on nimenomaan kaiken muun elämässä aikaa vievän vastapaino ja täydennys eikä mitään sellaista, josta aikuisen elämän vastuut veisivät jotain pois. Minulla liikkumiseen (tällä hetkellä kuntosali ja juoksu) motivoituminen on vain kasvanut sitä mukaa, kun oma vapaa aika on vähentynyt perhevastuiden myötä, mikä voi kuulostaa vähän hassultakin. En siis pelkää omalta kohdaltani yhtään, että vanheneminen ainakaan vähentäisi liikkumista. Pikemminkin voisin kuvitella, että omasta kehosta huolehtiminen tuntuu koko ajan tärkeämmältä, kun huomaa, ettei olekaan kuolematon ja ikuisesti nuori.

Toki tilanne on ihan erilainen niillä sporttihirmuilla, jotka treenaavat nuorempana täysillä puoliammattimaisesti tunteja päivässä ja sitten masentuvat, kun elämänmuutosten jälkeen sitä kakkavaipan vaihtoa ja toisista huolehtimista onkin yllättävän paljon ja vaimokin tuppaa vaatimaan huomiota ja laskut pitää maksaa eikä paluuta entiseen tahtiin yksinkertaisesti ole ja täytyy tyytyä väkisinkin heikompiin tuloksiin kuin mihin on tottunut.

Huippu-urheilijoiden notkahduksissa täytyy myös huomioida se, että sellaisen uran loppuminen on aika täydellinen elämänmuutos ja paljon muuta kuin pelkkää vanhenemista ja kehon rappeutumista. Siinä voi monella olla kovat paikat, kun on lähes koko elämänsä panostanut vain yhteen asiaan opiskelut ja muiden taitojen hankinnat laiminlyöden ja yhtäkkiä pitäisikin keksiä jotain muuta elääkseen tai yleisen motivaation säilyttääkseen. Tällä lienee enemmän yhtäläisyyksiä pitkän työuran jälkeisiin potkuihin tai muihin pakottaviin elämänmuutoksiin kuin vain vanhenemiseen.