Paino ei liiku.. neuvoja?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jassse
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
6.11.2013
Viestejä
5
Täällä kirjoittelee 21-vuotias naikkonen mitoilla 164/63. Treeniä on takana 1,5vuotta säännöllistä salilla käyntiä, jossa oli pari pidempää taukoa erinäisten sairastastamisten ja matkojen takia. Treenasin loka-marraskuuhun asti 4-jakoisella ja sen jälkeen, kun aika on antanut työttömyyden puolesta aivan eri lailla periksi ja motivaatio aivan huipussa koko ajan, tehnyt 3-jakoisen läpi kahdesti viikossa. Peruskulutukseni on kuitenkin luultavasti aivan nollassa, koska päivät koostuvat lähinnä pienistä kotiaskareista ja leffojen katselusta.

Paino tuntuu nousevan koko ajan pelottavan nopeasti ja sen pudotus on kovan tuskan takana. Syyskuuhun mennessä (edelleen näitä kesäkiristysyrityksiä) olin saanut sen vakiintumaan 58 kieppeille, mutta nyt kun kävi vaa'alla, se näytti 63. Viime tammikuussa paino oli 65 bulkin jälkeen ja keho näyttää nyt kyllä aivan erilaiselta melko samoissa lukemissa, mutta hyllyvää löytyy edelleen sen verta runsaasti, että niistä haluaisin eroon ja katsoa paljonko lihaa täällä oikeasti on. 54-55 olisi tavoitepaino. Lihasmassaa tuntuis olevan omaan silmään aika reilusti naiseksi.
Nuorempana tuhosin monta vuotta kehoani kaikenmaailman pikadieeteillä, ahmimisella ja oksentelulla ja paastoilla. Kuinkahan kauan nämä vaikuttavat kropan toimintaan? Nyt on takana jo kaksi terveen papereilla viettyä vuotta.

Ruokavalio-ohjelmaa en käytä, mutta tältä normaali päivä näyttää nykyään(kuiva-/raakapainot):
Aamupala 10.30
- 40g kaurahiutale
- puolikas banaani
- 1 kokonainen muna + 4 valkuaista, paisto pienessä määrässä oliiviöljyä
- 40g raejuusto 2%
Lounas 14
- Paaljon kasviksia ja vihanneksia
- 150g jauhelihaa ja kauhallinen kastiketta
Treeni 16.30-18.30
Päivällinen 18.45
- Paaljon kasviksia ja vihanneksia
- 30g riisi
- 130g broilerin rinta
Iltapala 22
- Ruisleipä voilla, juustolla, leikkeleellä
- 5 valkuaista, paisto pienessä määrässä oliiviöljyä
Before bed 00.30
- 150g raejuusto/maitorahka
- 1rkl kalaöljy

Kahvia tulee juotua n. 4 mukia, jonka mukana 2dl kevytmaitoa, vihreää teetä juon välillä iltaisin. Vettä menee n.3-4 litraa. Monivitamiini, D, Sinkki, Magnesium ja Spirulina käytössä.
Kalorilaskuriin syötettynä näistä tuli 1576kcal, 153g proteiinia, 90g hiilaria, 61g rasvaa.
Kulutuksen ilman liikuntaa se arvioi 1658kcal. Miltä kalorit tai kalorijakauma teistä näyttää? Välillä olen ladannut hiilareita enemmän, kun on veto tuntunut olevan poissa.

Treenaan kovaa. En noudata mitään tiettyä treeniohjelmaakaan nykyään, vaan menen vähän fiiliksen perusteella salilla, mutta tavalliset treenit saattaisivat näyttää about tältä:
1. Jalat+pylly
- Sumokyykky smithissä (koko ajan jännitys) 4x15 (70kg)
- Leveä prässi 4x15 (150kg)
- Hipthrust 4x10-20 (70kg)
- Triplasarja: 4x10-15 Reiden koukistus(45) + Reiden ojennus(45kg) + Reiden loitontajat(80kg)
- 1 jalan prässi 3x8-10
2. Selkä+olat
- Ylätalja 4x12-15
- Mave Pyramidi, niin monta kun tulee 60kg-80kg-90kg-100kg-105kg-80kg
- Kulmasoutu 4x6-10
- Supersarja: 3x12-15 Pullover + Alatalja
- Shoulder press 4x8-12
- Supersarja 4-5x12-15 Viparit sivuille molemmat kädet + 1 käsi kerallaan
- Supersarja 4x12-15 Etuolkapäät tajassa narulla + Facepull
3.Rinta+kädet
- Penkki kp 4x6-10 (35kg)
- Vinopenkki 4x8-10
- Supersarja 4x10-15: Ristikkäistalja + Peck Deck
- Supersarja 4x12-15: Hauiskääntö taljassa + Ojentajapunnerrus taljassa
- Supersarja 4x12-15:*Hauiskääntö taljassa kyynärpäät penkillä + Ojentajat pään takaa
- Hauiksesta loput mehut käsipainoilla
4.Jalat+pylly
5.Selkä+kädet
6.Rinta+olat


Toistot tehdään loppuun asti, jos ei mene, niin otetaan vähän painoa pois ja jatketaan. Viimeisissä sarjoissa teen usein pudotuksia, välillä käytän restpausea. Laitoin arviopainoja joihinkin liikkeisiin, niin saa hieman käsitystä. Treenien pituus on muuttunut 60min --> 75-120min ja supereita olen lisäillyt, koska salilla on kivaa ja cardio sucks :D

Jos jollakulla olisi ideaa, mitä muuttaa ruokavalion tai treenin suhteen, että tästä saataisiin se about 8kg ihraa veke, se otetaan mielellään vastaan. Oma keho ei tunnu noudattavan mitään fysiikan lakeja. Syö tai treenaa enemmän - paino nousee, syö tai treenaa vähemmän - paino nousee. Tiedän, että vaakaan ei kannata liikoja tuijottaa, mutta kyllähän se vähän stressaa, kun se joka kerta vaan näyttää enemmän, vaikka ei millään bulkilla mennä ja ei se lihaskaan ihan tuota vauhtia kasva. Hyvää uutta vuotta ja kiitos etukäteen :)
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Mun mielestä noi ruoka- ja treenijutut kuulostaa ihan fiksuilta. Jos sulla on hyvinkin lihasta niin ei tuo painon ja pituuden suhde kovin helposti ylipainoisen puolelle mene. Mavepainot kuitenkin vaikuttaa kohtuullisilta.

Onhan tuo ruokavalio toisaalta vähän niukan puoleinen varsinkin jos teet lähes kahden tunnin treenejä melkein päivittäin. Voisko sitten olla, että peruskulutus on on madaltunut liian niukasta kalorinsaannista? Lisää hiilareita jolloin saat lisää puhtia treeneihin ja sitten peruskulutustakin ylöspäin?

Toisaalta kannattaa ottaa huomioon mahdolliset ylimääräiset syömiset eli jos vaikka syöt viikonloppuna runsaammin niin kalorit viikkotasolla voikin olla +-0.
 
Näyttää mun mielestä myös melko hyvältä, joskin vähäiseltä sun syöminen. Kun miettii noi treenit vielä niin menee aika paljon miinukselle sun kalorinsaanti. Lisäisin ehdottomasti hiilaria lounaaseen ja salin jälkeiseen ruokaan myös, melkein tuplamäärä tota riisiä, pastaa, perunaa jne. Voi olla että menet liian vähällä ruualla ja sen takia paino ei liiku, turha on syödä liian vähää sillä jossain vaiheessa se kostautuu varmasti :)
 
Makrot näyttää kohtuullisen fiksulta, treenin määräkin kutakuinkin. Vaikka et pidä aerobisesta, lisäisin sitä silti (tai sitä peruskulutusta). Myöskin sanoit että treenaat kovaa ja kuvauksesi mukaan vaikuttaa siltä myös. Saahan kroppa lepoa välillä? "Intermittent fasting" voisi kanssa säikäyttää kroppaa toimimaan eri tavalla.

Ymmärsin että haluat tiputtaa painoa, älä lisää hiilareita. Jos sun paino nousee vaikka kalorit on miinuksella niin sitten joko A) lasket kalorit väärin tai B) lihasmassa kasvaa. Laita muutama kymppi Inbody 720 kehonkoostumusmittaukseen niin tiedät tarkkaan missä mennään.
 
Elikkä ilmeisesti vaan kärsivällisyyttä, tarkkaavaisuutta ruokaan+mahdollista hiilarikikkailua ja jotain aerboista kehiin.. Katsotaan mihin lähtee lähiviikkoina kulkemaan..
Lepoa uskon, että tulee tarpeeksi ja suosiolla pidän väipäivän jos osaa tunnustella vedon olevan aivan poissa. Intermittent fastingiin en ole tutustunut, mutta voisin vähän perehtyä. Inbody kiinnostaa, mutta en googlettelemalla löytänyt, missä se testi olisi Tampereella mahdollista tehdä.
 
Zone-sarja -42%
Elikkä ilmeisesti vaan kärsivällisyyttä, tarkkaavaisuutta ruokaan+mahdollista hiilarikikkailua ja jotain aerboista kehiin.. Katsotaan mihin lähtee lähiviikkoina kulkemaan..
Lepoa uskon, että tulee tarpeeksi ja suosiolla pidän väipäivän jos osaa tunnustella vedon olevan aivan poissa. Intermittent fastingiin en ole tutustunut, mutta voisin vähän perehtyä. Inbody kiinnostaa, mutta en googlettelemalla löytänyt, missä se testi olisi Tampereella mahdollista tehdä.

Kyllä se siitä, kroppa tykkää kun asioita muutetaan välillä.

Mittauspaikat « InBody.fi ? Kehonkoostumuksen mittalaitteet
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom