Paastoaminen

Meta title: 🔥 PAASTOAMINEN – KEHON RESET JA SELKEYS 🔥

Meta description: Faktat, hyödyt ja käytännön menetelmät paastoamisesta painonhallinnan ja hyvinvoinnin tueksi.

Itse Leangains systeemillä menty vuoden verran, takaisin en vaihda.

peruspäivä (nyt dieetillä)

aamulla ja aamupäivällä kahvia+ tilkka maitoa

ennen treeniä n. 12.00 10g bcaa
treenin jälkeen 25g heraa

1.ateria klo 16.00
paistijauheliha
perunaa
kasviksia
raejuustoa
pulla

2.ateria klo 21.00
leipää
kinkkua
kurkkua
rahka+marjoja
jäätelöpuikkko

nämä siis treenipäivinä 4x vko, sit lepopäivinä vain pulla ja jäätelö pois

rasva tirisee ja nälkä ei oo:D
 
Päiviä. Täällä kyseltiin että mites se kuona-aineet poistuu paastolla muttei tavallisella syömisellä. Minä voin opintojeni pohjalta vastata tähän, että poistuuhan niitä, mutta tulee lisää tilalle. Esimerkiksi proteiinin metaboloinnissa syntyy ammoniakkia, jota maksa muuttaa vaarattomaksi ja poistaa sapen mukana suoleen. Suolessa taas bakteerit muuttavat sitä takaisin myrkylliseen muotoon ja se imeytyy vereen, josta takaisin maksaan ja kierto jatkuu. Aina kuitenkin jonkin verran pääsee maksan ohi muualle verenkiertoon. En osaa sanoa mitään varmaa, mutta päättelisin näin, että paastolla kun ei syödä paljon, saadaan ammoniakkia yms muita poistettua tehokkaammin koska niitä ei tule lisää syödyn ruoan käsittelystä.

Suolihuuhtelusta olen kuullut sen verran, että koska paastolla ei syödä, sappi ei pääse imeytymään ulosteeseen ja sen mukana niin nopeasti ulos, vaan jää helpommin pyörimään suoleen bakteerien pilkottavaksi. Sappinesteessä kuitenkin poistetaan niin paljon maksan vaarattomaksi ja vesiliukoisiksi tekemiä myrkkyjä, että ei ole hyväksi sen jäädä suoleen pyörimään, koska bakteerit tekee niistä taas rasvaliukoisia ja vaarallisia ja ne pääsevät takaisin verenkiertoon.

Myös on mielenkiintoisia hiiritutkimuksia tehty ruoalla ja kalorimäärillä. Huomattiin eräässä tutkimuksessa (en nyt muista sitä, koitan kaivaa sen tähän jos joku sitä haluaa) että hiiret, joiden kalorinsaantia rajoitettiin, elivät pitempään ja terveempinä kuin ne hiiret, jotka saivat syödä vapaasti. Rajoitetulla dieetillä olevien hiirien turkki oli parempi, ne olivat lihaksikkaampia ja muutenkin paremman näköisiä. Tätä voidaan ehkä perustella niin sanotulla happiradikaaliteorialla: mitä enemmän syöt, sitä enemmän syntyy vapaita radikaaleja jotka haittaavat solun toimintaa ja mutatoivat dna:ta. Tämä teoria on yksi vanhenemisen teorioista. Kaikkihan täällä on kuullut niistä eristäytyneiden vuoristokylien asukkaista, jotka syö koko ajan liian vähän kaloreita ja elävät järjestään melkein satavuotiaksi; tämä tukisi ehkä tätä teoriaa. On myös pohdittu, pitenisikö elämä siksi, että kun ruokaa ei ole paljoa, elimistö säästäisi lisääntymistoiminnosta ja elinikä pitenisi, koska keho yrittää pysyä kunnossa mahdollisia parempia aikoja varten jotta voisi lisääntyä vähän vanhempana. Näitä vanhenemisteorioita on muitakin.

EDIT: tutkimuksia

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2837202/ mielenkiintoinen tutkimus just tuommosesta osa-aikapaastosta mitä täälläkin jotkut harrastaa
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2812811/?tool=pubmed tuossa taas tuosta rajoitetusta kalorisaannista apinoilla
 
Sehän perustuu niinkin tieteelliseen faktaan kun suolihuuhtelu, jota pitkillä paastoilla siis suoritetaan päivittäin...

Ai niin, unohdin tosiaan että pitkään paastoon voi sisällyttää myös suolihuuhtelun :) Sillä tosiaan taitaa saada vähän paremmin liikettä noihin oletettuihin pihvijämiin mutta päätän jo nyt omalta osaltani, ettei mikään mahdollinen terveysvaikutus ole sen arvoista :D Kuten todettu, kukin tyylillään...

Kiitoksia myös Moksulle kokemusten jakamisesta ja varsinkin tuosta Alan Aragonin kirjoituksesta! Siinä on juuri sellaista puolueetonta ja kriittistä arviointia, josta meikäläinen tykkää. Olen nyt jonkin verran lueskellut IF:stä ja kyllähän se ihan hyvältä systeemiltä vaikuttaa. Tiede näyttäisi olevan sitä mieltä, että samoihin vaikutuksiin voi periaattessa päästä muillakin keinoin ja eihän sitä soveltuvuutta itselle tiedä ennen kuin kokeilee. Vaakakupissa painaa myös käytännön seikat, kuten tuo näppärä syömistiheys.

Suurin huolenaiheeni tällä hetkellä on tuo mahdollinen aamupalan skippaaminen ja sitä seuraava suoriutuminen työpäivästä. Monien kokemukset puhuvat sen puolesta, että olo on virkeä mutta tutkimustiedon valossa kaikenlainen kognitiivinen toiminta näyttäisi heikkenevän lyhyenkin paaston aikana. Mites paastoilijat olette tämän asian kokeneet? Onko joukossa paljon ajatustyötä tekeviä?

ChildInTime: ainakin tähänastisen lukemani perusteella näyttäisi siltä, että lyhyillä paastoilla olisi ainoastaan suotuisia vaikutuksia mm. verenpaineeseen ja -sokeriin sekä insuliiniherkkyyteen. En ole ainakaan vielä löytänyt mitään viitteitä siitä, että se nostaisi diabeteksen riskiä. Mites, joko oot saanu kaverin mukaan paastoamaan? :)
 
Päiviä. Täällä kyseltiin että mites se kuona-aineet poistuu paastolla muttei tavallisella syömisellä. Minä voin opintojeni pohjalta vastata tähän, että poistuuhan niitä, mutta tulee lisää tilalle. Esimerkiksi proteiinin metaboloinnissa syntyy ammoniakkia, jota maksa muuttaa vaarattomaksi ja poistaa sapen mukana suoleen. Suolessa taas bakteerit muuttavat sitä takaisin myrkylliseen muotoon ja se imeytyy vereen, josta takaisin maksaan ja kierto jatkuu. Aina kuitenkin jonkin verran pääsee maksan ohi muualle verenkiertoon. En osaa sanoa mitään varmaa, mutta päättelisin näin, että paastolla kun ei syödä paljon, saadaan ammoniakkia yms muita poistettua tehokkaammin koska niitä ei tule lisää syödyn ruoan käsittelystä.

No päiviä, päiviä! :)

Missäs muissa muodoissa tuo ammoniakki poistuu kropasta, kuin ureana? Minun käsittääkseni aminohappojen kataboliassa muodostuva ammoniakki sidotaan hyvin nopeasti ureaan, joka on vesiliukoinen ja siksi erittyy virtsaan. Eikös sappineste ole rasvaliukoisia metaboliitteja varten? Kyseessähän on myös täysin luonnollinen aineenvaihduntareitti, jonka on tarkoituskin poistaa muodostunut ammoniakki kropasta mahdollisimman pian. Elimistöön kerääntyvä ammoniakki on melko haitallista, joten en usko että terveellä ihmisellä pääsee muodostumaan mitään merkittäviä kertymiä jotka "puhdistuisivat" paaston aikana.

Voidaanko jotenkin osoittaa, että paaston jälkeen kropassa on vähemmän ammoniakkia kuin ennen sitä? Entä onko noita puhdistuvia "myrkkyjä" muita?

Suolihuuhtelusta olen kuullut sen verran, että koska paastolla ei syödä, sappi ei pääse imeytymään ulosteeseen ja sen mukana niin nopeasti ulos, vaan jää helpommin pyörimään suoleen bakteerien pilkottavaksi. Sappinesteessä kuitenkin poistetaan niin paljon maksan vaarattomaksi ja vesiliukoisiksi tekemiä myrkkyjä, että ei ole hyväksi sen jäädä suoleen pyörimään, koska bakteerit tekee niistä taas rasvaliukoisia ja vaarallisia ja ne pääsevät takaisin verenkiertoon.

Korjaa nyt jos olen väärässä mutta sapen mukana poistuu rasvaliukoisia metaboliitteja. Tämän valossahan suolihuuhtelu voisi siis olla jopa haitallista. Löytyykö mitään tutkimuksia aiheesta?

Myös on mielenkiintoisia hiiritutkimuksia tehty ruoalla ja kalorimäärillä...

Joo nuo ovat kyllä ihan mielenkiintoisia tutkimuksia. Ainakin eläimillä näyttäisi pätevän se, ettei ihan koko aikaa kannata mässäillä mahaa täyteen jos haluaa elää hieman pidempään.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2837202/ mielenkiintoinen tutkimus just tuommosesta osa-aikapaastosta mitä täälläkin jotkut harrastaa

Tähän täytyykin perehtyä paremmalla ajalla!
 
Suurin huolenaiheeni tällä hetkellä on tuo mahdollinen aamupalan skippaaminen ja sitä seuraava suoriutuminen työpäivästä. Monien kokemukset puhuvat sen puolesta, että olo on virkeä mutta tutkimustiedon valossa kaikenlainen kognitiivinen toiminta näyttäisi heikkenevän lyhyenkin paaston aikana. Mites paastoilijat olette tämän asian kokeneet? Onko joukossa paljon ajatustyötä tekeviä?

Omaa kokemusta voin vain tarjota, mutta en ole kokenut oloani sen virkeämmäksi tai väsyneemmäksi paaston aikana. Ainoastaan nälkäiseksi ja se ei ole tässä kuukausien aikana muuttunut. Jos on tekemistä aamulla, niin se näläntunne tietenkin häviää/unohtuu helpommin.

Olen normaalistikin virkeimmilläni aamusta, joten aikaisempaan olotilaan en koe tulleen minkäänlaista muutosta. Ainut muutos on ollut tuo aikaisempi herääminen, josta en kyllä tiedä johtuuko se tästä pätkäpaastoilusta vai mistä.

Kognitiivisen toiminnan heikkenemiseen en osaa sanoa myöskään mitään. En ole tällaista huomannut ja mielestäni työni on ajatustyötä vaativaa. Se onkin sitten aina suhteellista, että mikä on vaativaa ajatustyötä :D

Minulla ei ole enää tavoitteita urheilullisen kehityksen saralla vaan haluan löytää systeemin, jolla pystyis elämään hyvässä kunnossa läpi vuoden. Myöskin positiivista olisi se, että ei tarvitsisi paljoa kuluttaa aikaa jumppaamiseen. Ketoosi tai low carb ei käy, 32-v istumatyöntekijänä syöminen useilla aterioilla on aikamoista linnunruokintaa, joten tällä hetkellä IF vaikuttaa hiton hyvältä.
 
Paletaanille tämmönen pätkä Berkhanin blogista liittyen tuohon kognitiiviseen toimintaan:

Fasting and mental performance

"In a test where twenty-one university aged people were asked to perform a series of intellectual tests after having either a normal meal, skipping one meal, skipping two meals or going 24 hours without food, researchers found no difference in performance on measures of reaction time, recall or focused attention time. This led the authors of the study to conclude that short-term food deprivation did not significantly impair cognitive function.

These results have been confirmed in additional studies where healthy young adults ate as little as 300 Calories over a two day period and experienced no decrease in tests of cognitive performance (including vigilance, choice reaction time, learning, memory, and reasoning), activity, sleep, and mood)."

Ym. tekstiin liitetyt lähdelinkit:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7473300
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18779282
 
Missäs muissa muodoissa tuo ammoniakki poistuu kropasta, kuin ureana? Minun käsittääkseni aminohappojen kataboliassa muodostuva ammoniakki sidotaan hyvin nopeasti ureaan, joka on vesiliukoinen ja siksi erittyy virtsaan. Eikös sappineste ole rasvaliukoisia metaboliitteja varten? Kyseessähän on myös täysin luonnollinen aineenvaihduntareitti, jonka on tarkoituskin poistaa muodostunut ammoniakki kropasta mahdollisimman pian. Elimistöön kerääntyvä ammoniakki on melko haitallista, joten en usko että terveellä ihmisellä pääsee muodostumaan mitään merkittäviä kertymiä jotka "puhdistuisivat" paaston aikana.
Voidaanko jotenkin osoittaa, että paaston jälkeen kropassa on vähemmän ammoniakkia kuin ennen sitä? Entä onko noita puhdistuvia "myrkkyjä" muita?

Seuraavat teidot ovat sitten Galenoksesta eli niiden totuudellisuudesta en mene takaamaan :D
Oikeassa olit siinä että sen pitäisi poistua virtsan mukana. Eli tämän Gallen mukaan ureaa tihkuu suolen seinämän läpi suoleen, jossa bakteerit sitten tekevät siitä ammoniakkia. Minä lähinnä päättelin, etä jos ei syö lihaa, ei synny ureaakaan niin paljon-> ei synny ammoniakkiakaan. Voin koitaa kaivaa jotain tutkimuksia paremmalla ajalla, ihan vaan itsellenikin varmistaakseni mitenhän se nyt menee, mutta en tähään hätään sillä nytkin mun pitäis olla lukemassa tenttiin :rolleyes:

Paletaani;2996789 Korjaa nyt jos olen väärässä mutta sapen mukana poistuu [I sanoi:
rasvaliukoisia[/I] metaboliitteja. Tämän valossahan suolihuuhtelu voisi siis olla jopa haitallista. Löytyykö mitään tutkimuksia aiheesta?

Sappinesteen mukana poistuvat myrkyt maksa on muokannut vesiliukoisiksi ja suurimolekyylisiksi, koska jos ne rasvaliukoisina eritettäisiin suoleen, ne pääsisivät suolen epiteelisolujen solukalvon läpi takaisin elimistöön suoraan diffuusiolla. Vesiliukoiset aineethan eivät pääse ilman erityisiä kanavia tai reseptorivälitteistä solusyöntiä, koska solukalvo on käytännössä rasvaa. Virtsan mukana poistuu taas näitä pienimolekyylisiä vesiliukoisia metaboliitteja, jonkin verran myös suurikokoisia. Yleensähän tämä menee niin, että maksa liittää jonkin vesiliukoisen molekyylin siihen myrkkyyn, esimerkiksi glysiinin tai glukuronaattian joka vaikeuttaaa myrkyn pääsyä solukalvon läpi. Suolen bakteerit taas monesti saattavat poistaa tämän konjugaatin ja myrkky pääsee taas suolen epiteelin läpi.

Muita aineenvaihdunnassa syntyviä myrkkyjä en nyt muista mutta ruoan mukana tulee muun muassa lisäaineita jotka maksa muokkaa ja poistaa sapen mukana, ja myös bilirubiini jota syntyy vanhojen punasolujen hajotuksessa, poistuu sappinesteessä. Jos haluat enemmän tietää, kaivan jostain jotain tutkimuksia, viimeistään ensi vuonna fysiologian kurssilla varmaan saan jotain esimerkkejä :)

Suolihuuhteluhan on haitallista varsinkin jos sitä tekee pitkään joka päivä, sillä sen mukana poistuu suolen bakteeriflooraa jota vaaditaan sen normaaliin toimintaan. Mutta muun muassa sairaalassakin sitä tehdään esimekriksi ennen synnytystä ja paskusuolentähystystä, eli ei se kerta tai kaks nyt varsinaisesti mitään haitallista ole.
 
Paletaanille tämmönen pätkä Berkhanin blogista liittyen tuohon kognitiiviseen toimintaan:

Ym. tekstiin liitetyt lähdelinkit:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7473300
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18779282

Hyvä, että tuollaisiakin tutkimuksia löytyy. Aragonin artikkelissa mainitut paperit ovat tuottaneet hieman epäjohdonmukaisia tuloksia. Ilmeisesti ainakin lapsilla tuo aamupalan syönti on selkeästi fiksumpi vaihtoehto kuin sen skippaaminen. Mielenkiintoinen huomio on myös se Ramadanin aikaan tapahtuva liikenneonnettomuuksien merkittävä lisääntyminen :D

Itse olen huomannut melkoisia hankaluuksia jo pelkästään verikoetta varten suoritettavan 12h paaston aikana. Toisaalta en kyllä epäile sitäkään, etteikö tuollaiseen voisi tottua. Ja itsensä testaaminen on aina jännää.

Seuraavat teidot ovat sitten Galenoksesta eli niiden totuudellisuudesta en mene takaamaan :D

Olisi pitänyt arvata, että se "voin opintojeni pohjalta vastata tähän.." viittaa innokkaaseen 1. vuoden lääkisläiseen ;)

Noh, eipä tuosta varmaan tarvi sen kummemmin alkaa tutkimuksia kaivamaan ettei eksytä kokonaan offtopicin puolelle. Aiheesta toki voisi jauhaa sivukaupalla mutta pääpointti oli siinä, voiko paaston aikana ihminen oikeasti "puhdistua" noista mystisistä "myrkyistä". Kropasta löytyy kyllä fiksuja järjestelmiä myrkkyjen poistoon ihan normaalin ravitsemuksenkin aikana.

Hyviä huomioita tosiaan tuo, että osa suurimolekyylisistä metaboliiteista voi olla sappinesteessä vesiliukoisena ja että suolihuuhtelu poistaa myös bakteeriflooraa (= haitallista).
 
Hehee :D No taustalla on myös yliopiston biologian ja biokemian opintoja, joissa muun muassa noi vanhenemisteoriat ja sappijutut ovat tulleet käytyä.
 
Mitä paastoajille on tapahtunut kun täällä on niin hiljaista? Laskiko verensokeri liian alas? Vai hidastuiko aineenvaihdunta liikaa? Eikait vaan säästöliekki ruvennut roihuamaan? Ei, eihän se ole mahdollista.

Top10 paastomyyttiä kumottu: http://www.leangains.com/2010/10/top-ten-fasting-myths-debunked.html

Ekaksi postaukseksi melko hassu, ei saa oikein selvää onko tässä niinku vittuilua vai mitä, mutta itse ainakin paastoan edelleen. Juuri meni bataatit uuniin 25h paaston ja rankan treenin päätteeksi. Ei näy säästöliekkiä. Ja for what it's worth nuo on jo aika w ;)
 
Ei ollu ainakaan tarkotus vittuilla :D. On meinaan aika asiallinen artikkeli postaamani linkin takana :). Kyllä Martin tietää mistä puhuu. Itse olen pätkäpaastoillut jo pidemmän aikaa ja tuntus ihan toimivalta tsydeemiltä. Recomppina oon vetänyt, viikkokalorit lähellä kulutusta. Treenipäivät plussalla ja välipäivät miinuksella. Treenin jälkeen aina armotonta hiilarimättöä ja muutenkin kaikki päivän kalorit tulee syötyä illalla 1-3 aterialla. Nyt proteiinivohveleita paisteleen...ne hillon kans naamariin. Sitte vois vetää kilon lohkoperunoita. Protein fluff tietenki iltapalaksi...
 
Tervetuloa lauteille :) Pätkis on kyllä parasta mitä mulle on sattunut. Vuoden oon nyt tolla 16/8 protokollalla vetänyt, ja 3kk sitten lisäsin että joka viikko 2x24h paasto lisäksi. Eli recomppia ois tarkotus, ja pidemmällä tähtäimellä sitten painonpudotusta. Nyt tosin on molemmat polvet reistannut (oikeasta sivuristiside ja vasemman loukkasin ilmeisesti etureisisiltauksissa, en kyllä ainakaan tuntenut että siitä mitään haittaa ois ollu mutta nyt tuntuu painetta.. Saapa nähdä pitääkö käydä tyhjentämässä) niin olen vähän varauksella suhtautunut tuohon lihasten kasvatteluun ja syömiseen yleisestikin. Ennemmin miinuksilla vähän aikaa ja sitten kun saa taas 100% treenata niin ottaa kunnolla plussaa. Trap-bar hypyt otan ainakin alakropalle ohjelmaan kahvakuulahommien ja pistoolivariaatioiden lisäksi.
 
Ite en ihan suoraan tolla protokollalla vedä mut paastoan vähintään sen 16h. Sitteku pääsen illall kotiin niin kokkailen safkat ja vedän nassuun sitämukaa ku valmistuu.

Listaan tähän vaikka paaston hyviä puolia mitä tulee mieeleen:
- ei tarvi kokkailla eväitä valmiiksi ja kantaa niitä jokapaikkaan
- vireä ja energinen olotila (noradrenaliini?)
- parantunut insuliiniherkkyys, hiilarit todellakin menee sinne glykogeenivarastoihin
- rasva palaa (kasvuhormonitasot korkealla)
- nopeampi aineenvaihdunta
- terveysvaikutukset
- koskaan ei oo nälkä(ainakaan mulla)
.. ja sitteku syödään niin syödään kunnolla! Onse vaan mahtavaa veetää napa täyteen. Eikä mulla tuu enää ees ähkyä vaikka mitä söis :D

Huonoja puolia en keksi mitään. Mut ei mulla oo vastaku reilut puolivuotta tätä dieettiä takana.
 
Huonoja puolia:

- Joudut perustelemaan urpoille miksi syöt näin. Varsinkin meikäläisen tietopohjalla ei perustella kenellekään yhtään mitään. Useimmiten linkitän vaan suosiolla ton Berkhanin myyttipostin.
- Ruokailu treenin mukaan <= Ruokailu mielellään samaan aikaan päivästä joka päivä = Treeni mielellään samaan aikaan päivästä = goodbye aamun jumpat + illan tekniikkatreenit jos satut jotain lajia harrastamaan

Muita en ole keksiny. Mahdollisesti se, että kun syö, niin syö vitusti, ja koittaa osua makroissa suht kohilleen = ei jää tilaa vetää jotain hedelmiä övereitä jne, mutta se on kakspuolinen miekka. Ite haluaisin vetää kymmenen banaania päivässä, mutta ei auta.
 
Edelleen paastoillen mennään täälläkin. Lopetin vaan kalorien laskemisen, niin tuo painonpudotus on tyssännyt aika hyvin. Jotenkin, ehkä, kaiketi, ja jossain määrin tuntuu, että on saattanut tuosta vyötäröltä rasvaa kadota, kun housut roikkuu niin paljon, mutta en usko pätkääkään yhtäaikaiseen rasvanpolttoon ja lihasten kasvuun, tai miksi sitä sanottaisiinkaan. Haaveilen vain tuollaisesta ihmeellisestä "recompista". Pitäisi kait panostaa enemmän, niin jos tuo paino taas lähtisi putoamaan.

Nyt ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa 24h paastoa. Jos ottais sen mukaan 1-2x viikossa.

Ongelmana itelläni on ollut lähinnä tuo 16h paaston loppuvaiheilla tuleva kylmyys.

Viljatuotteita olen nyt jättänyt pois, kun ajattelin seurata, miten viljattomuus vaikuttaa pienimuotoisiin tulehduksiin.

Onko kellään hyviä proteiinipitoisia reseptejä jaossa? Raejuusto+kaneli+stevia oli hyvää settiä. Niitä ChildInTimen mainostamia bataattilohkoja taidan testata ensi viikolla. Pitäis joskus niitä Berkhanin proteiinipuddingeja kokeilla. Näyttävät kuvissa ainakin hyviltä.
 
Joo, pitää ne kalorit laskea paastos tai ei.
Perus recomppi: treenipäivinä(3-4) +500, välipäivinä -500, eli viikkokalorit lähellä kulutusta. Ei ole tarkotuskaan painon pudota kauheesti. Vaan lähes sama paino, enemmän lihasta, vähemmän rasvaa. Jos pitää pudottaa nopeempaa niin pitää muokkailla viikkokalorit sen mukaan.

Mikä kylmyys? koko ukko ihan jäässä vai? En oo ite huomannut mitään kylmyyttä. Onko muilla?

Tässä mun perus treenin jälkeinen ateria.
Proteiinivohvelit:
8 kananmunan valkuaista
2 kokonaista kananmunaa
200g raejuustoa
200g riisiä
1 banaani
makeuta vaikka stevialla tai vaniljasokerilla.

Keitä riisit suolavedessä
Sekoita tehosekoittimellä kaikki aineet 1min
Paista vohveliraudalla 5min
Päälle vaikka hilloa.

Nuo bataattilohkot lähtee joo kokeiluun. Ja protein fluffit on hyvää ja täyttävää. Marjat sitte jäisinä niin vaahtoaa kkunnolla.
 
Sormet kylmenee pääasiassa ja muutenkin on aika horkka päällä. Luulen, että tuo pintaverenkierto heikkenee aikalailla jostain syystä.

Nuo vohvelit näyttää hyvältä. Pitää testata ja fluffia myös. Oisko ehdolla hyviä kaseiinipohjasia protskujauhoja, joista tulee hyvät "flufferit" ;)
 
Onko kellään hyviä proteiinipitoisia reseptejä jaossa? Raejuusto+kaneli+stevia oli hyvää settiä. Niitä ChildInTimen mainostamia bataattilohkoja taidan testata ensi viikolla. Pitäis joskus niitä Berkhanin proteiinipuddingeja kokeilla. Näyttävät kuvissa ainakin hyviltä.

Prodepuddaria pitää koittaa, mutta tuo kaseiini maksaa niin hervottomasti että en näe siinä niin paljoa järkeä että jaksaisin erikseen sitä ostaa, kun ruuasta saa jo helposti prodetarpeet täyteen. Ihan perus kanan rintapala+kesopurkki+tonnaripurkki (keso ja tonnari sekasin, aika hyvää jos laittaa jotain chilitonnaria ja kesoa sekasin) ja nuo bataattilohkot. Jälkkäriksi vaikka rahkaa+steviaa.

Yks loistava mitä berkhan syö, mitä itekkin tein kesällä paljon (nyt jäänyt pois jostain syystä, teenpä heti huomena lisää) on kananmunanvalkuaiset + pähkinävoi. Manteleita 1dl ja kookosöljyä 1/2dl sekasin sörssäyskoneella, pikkusen suolaa (ja ite laittaisin ehkä steviaa, ylläri) ja valkuaisten kans sekasin. Siis keitettyjen valkuaisten. Voi tsiisus että on hyvää. Toki tuo on himo kaloritiheää mutta ihan sama :)
 
Back
Ylös Bottom