Onko mavesta mitään hyötyä?

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
En ota kantaan siihen kannattaako se mave ottaa takaisin ohjelmaan, mutta jos ne epäkkäät ei oo tähänkään mennessä kasvanu mavella(nykyisellä suoritustekniikalla) kuitenki kohtuu isoilla painoilla niin miksi ne kasvais nyt vaikka saisitkin lisättyä jonku kilon sarjapainoihin?

No onhan ne epäkkäät jonkun verran tietenkin kasvaneet mavella, mutta niska on silti luikku. Lähinnä ajattelin maven ottamista takaisin treeniin, koska enkkojen tekeminen ko. liikkeessä on (oli) niin palkitsevaa. Mutta risk vs reward on tässä se juttu, ja selän saa tosiaankin kasvamaan myös leuoilla, taljoilla ja souduilla. Nössöä? Joo, onhan se kieltämättä, mutta loukkaantuneena ei myöskään hirveästi treenata.

Mut joo, se niska. Epäkkäät ovat siis kasvaneet, varsinkin ala- ja keskiosa, mutta se yläosa, joka alkaa niskasta, on luikku. Sikis tota riveä kelailin, kun siinä tulee ilmeisesti aika voimakkaasti juuri tuo trapsien yläosa peliin. Mutta sen verran tekninen liike kuitenkin kyseessä, että niihin painoihin pääseminen, jolla trapsit alkaisi kasvaa, saattaisi mennä joku aika.

Siksi alankin tekemään perus neck bridgeä himassa. Jos niska on luikku, niin järki sanoo, että kannattaa valita liike, joka kohdistuu nimenomaan niskaan. Aika itsestäänselvää, mutta ihmismieli toimii välillä vähän oudosti. Pikkuisen pelottaa niskanikamien rasitus tässä liikkeesä, mutta tein pari sarjaa muutamia toistoja, eikä niska katkennut, joten kai se on ok.

Kiitos kaikille vastauksista!
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Mitäpä faktaa tuohon maven ylivertaisuuteen sitten voi heittää? En itse todellakaan usko, että kaveri joka vetää asianmukaisia koko selän kattavia liikkeitä, esim high pullia (thibaudeau:n kovasti mainostama liike epäkkäille ja olkapäille), tekee kulmasoutua jne leukoja, ei selän lihasmassassa ole yhtään maastavetäjää jäljessä.

Tässä myös sivuutetaan se, että kun bodataaan ja pyritään lihasta kasvattamaan, miten vaikuttaa se että vedät maasta rankkoja lähes failure sarjoja ja koko taka-akseli on jumissa viikon verran? Se vie suoralta pakara/epäkäs/selkä-treeniltä kapasiteettiä pois. Aika huono maastavetoa on sijoittaa puhtaaseen bodaustreeniin.

Miksi yhdistää kaikki lihasryhmät yhteen (vieläpä rankasti hermostoa kuormittavaan) liikkeeseen, kun voisit treenata lihasryhmät erikseen keskitetymmin ja paremmin kuhunkin lihakseen keskittyen?

Räkkiveto polvilumpion kohdilta on taas kova liike, kun siinä voidaan eristää yläselälle rasitus lähes kokonaan.

Eikös _MrSiima ja Oranki molemmat ole enempi voimapuolen ukkoja? ;) näin sivuhuomautuksena...

En ole minä ainakaan varsinaisesti minkään koulukunnan ukko. Perus salirotta, eli kyllä tässä lihasta yritetään kasvattaa ja vahvistua(tosin tällä hetkellä tavoite on polttaa rasvaa), heikko kun on. Penkkipunnerruksessa kyllä kilpailin vuosia, kun se ainut laji jossa oma kisaamiseni oli jokseenkin järkevää. Jostain syystä oma selkäni paksuni vuosien kehittymättömyyden jälkeen huomattavasti, kun tein 2-3kk jakson maastavetoa viime vuonna. Se korvasi räkkivedon polvilumpion kohdalta, ja vaikka räkkivedossa näennäesesti saa tuntumaa paremmin sinne selkään ja voi liikutella puhtaalla tekniikallakin suurempia kuormia, niin jostain syystä vaan maastaveto oli tehokkaampi, tuskin se sattumaa on.

Eikait tässä nyt siitä puhuttu, onko mave pakollinen. Ei mikään liike ole itsessään pakollinen, mutta joitain perusliikkeitä siellä ohjelmassa kannattaa ainakin jaksottain pitää jos natubodarista varsinkin puhutaan. Tämän ketjun aihe oli, onko mavesta hyötyä. Kyllä siitä yksittäisenä liikkeenä on eniten hyötyä lihasmassan kasvatuksessa ja voimantuoton kehityksessä. Jos yhtä liikettä salilla pitäisi tehdä, niin kyllä se allekirjoittaneella olisi maastaveto, se ajatusmalli nyt ei järkevä ole mutta maven hyödyt on kyllä kiistattomat. Toki selkää voi reenata varmasti tehokkaasti monella muullakin tavalla ilman mavea. Oma lopputulema/havainto treenivuosien varrelta on, että monesti ne vittumaisimmat/raskaimmat perusliikkeet kehittävät lihaksistoa varsin voimakkaasti, kun taas sitten välttämättä paljon puhuttu "hyvä tuntuma" ei takaa optimaalista lihaskasvua. Minä uskon, että jos fitness-saleilla vedettäisiin enemmän maasta esimerkiksi ja etukyykättäisi prässin/hackin sijaan niin saattaisi jopa enemmän paksuselkäisiä ja reitisiä tyyppejä siellä näkyä.

Itse en esimerkiksi kyykkää enää kuin hyvin harvoin, koska koen sen todella vaikeaksi liikkeeksi itselle ja painot olivat vuodesta toiseen naisten tasolla siinä. Lantion liikkuvuus rajallinen, joka pyrki kaatamaan painopisteen eteen väkisin kun kyykkäsi syvään. En minä kuitenkaan väitä etteikö kyykystä/etukyykystä ole kiistatonta hyötyä yleisesti osana salitreeniä tai sen perustana, vaikken itse mukavuudenhaluisena sitä enää tee vuosien kokeilujen (pään seinään lyömistä) jälkeen.
 
Siksi alankin tekemään perus neck bridgeä himassa. Jos niska on luikku, niin järki sanoo, että kannattaa valita liike, joka kohdistuu nimenomaan niskaan. Aika itsestäänselvää, mutta ihmismieli toimii välillä vähän oudosti. Pikkuisen pelottaa niskanikamien rasitus tässä liikkeesä, mutta tein pari sarjaa muutamia toistoja, eikä niska katkennut, joten kai se on ok.

Noinkin monimutkainen vastaus lienee fiksuin. Niska kasvaa, kun sitä treenaa. Liikettä kannattaa keventää vähän laittamalla pää johonki sohvanreunalle tai seinälle lattian sijaan. Liikerataa ei välttämättä myöskään kannata viedä väkisin aivan niin pitkäksi ku mahdollista, ettei ainakaan mee liikaa.
 
Zone-sarja -42%
Mulla alaselkä on sellainen mikä ei ota osumaa missään muussa liikkeessä yhtä hyvin kuin maastavedossa. Nimenomaan alaselkä. Taljat ja leuat ja soudut ei ota sinne yhtä hyvin. Yksilöllistä kai.

Niskaa en ole koskaan erikseen treenannut, paitsi jos kohautukset käsipainoin lasketaan, niitä olen kyllä tehnyt. Mavea en tehnyt parina ekana treenivuotena (neljästä) ollenkaan. Ja on kyllä aika leveäksi kasvanut tuo niskanseutu, leveämpi kuin pää.
 
Noinkin monimutkainen vastaus lienee fiksuin. Niska kasvaa, kun sitä treenaa. Liikettä kannattaa keventää vähän laittamalla pää johonki sohvanreunalle tai seinälle lattian sijaan. Liikerataa ei välttämättä myöskään kannata viedä väkisin aivan niin pitkäksi ku mahdollista, ettei ainakaan mee liikaa.

Ok, kiitti vinkeistä! Lattialla tein ne 2-3 toistoa, jotka meni, mutta kyllä siinä kieltämättä aika voimakas paine niskaan kohdistui. Joo, toi liikeradan vieminen niin pitkäksi kuin mahdollista on varmaan aika vaarallista, voi kuvitella, että vähän liikaa kun menee yli, niin tulee pahaa jälkeä. Hui, nyt alkoi pelottaa koko liike!

Tästä ketjun nimestä vielä, niin sehän oli puhdas provo ( vuodelta 2010 ), niinkuin varmaan jengi tajusi. Tottakai mavesta on hyötyä, yhtä hyvin voi kysyä, onko mistään yksittäisestä liilleestä hyötyä. Lähtökohtaisesti maven, kyykyn ja leuanvedon tapaisista isoista liikkeistä on aina enemän hyötyä, kuin esim. reidenojennuksesta ta hauiskäännöstä. Mutta silti toi kysymys riippuu aina asiayhteydestä, ja tässä yhteydessä oli kysymys niskan kasvattamisesta.

En ole edes varma, onko niska sama, kuin epäkkäiden yläosa. Jos on, niin kai sen pitäisis mavella kasvaa. Mutta ei vaan kasvanut, hmm...
 
no oletha sä tehnyt niskaa vai mihin luulet olankohtautusten käyvän? korviin?

No siis epäkkäisiin. Mutta täällähän on juuri puhuttu siitä että yläniska on luikku vaikka epäkkäät on kasvaneet? Neck bridget ja vastaavat, sellaisia en ole tehnyt eläessäni, tai mitään ihmeen "levypaino niskan päälle" -tyyppisiä. Olankohautukset ja muut normaalit vetotreenit vain.
 
Itsellä on kyllä epäkkäät kasvanu ihan kiitettävästi ilman mitään eristävää liikettä. Huvittavaa kyllä millaisia komplikaatioita ihmisillä on jostain yhden paikan kasvattamisesta. Itse teen mavea siksi että olisin vahvempi, en siksi että olisin isompi. Lihaskasvua varten on sitten omat liikkeensä.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Itsellä on kyllä epäkkäät kasvanu ihan kiitettävästi ilman mitään eristävää liikettä. Huvittavaa kyllä millaisia komplikaatioita ihmisillä on jostain yhden paikan kasvattamisesta. Itse teen mavea siksi että olisin vahvempi, en siksi että olisin isompi. Lihaskasvua varten on sitten omat liikkeensä.

No kyllä sitä saa itselleen komplikaatioita, kun on viimeksi ollut pää klanina vuosi sitten, ja selkä on muuten kasvanut. Mutta sitten sen tukan alta paljastuu jäätävä kynäniska. Elämä ei tosiaankaan ole helppoa, kovaa uhrautumista vaatii esteettisen niskan treenaaminen..
 
Petyin suuresti kun ketjua lukiessa huomasin että Fhurerin selkäkuvat oli poistettu :jahas: oli ilmeisesti hieno servaus, vähä niinku siinä parisuhdeketjussa :D
 
Oon katsellut joitain kuvia tässä miehistä, jotka eivät ole koskaan mavea tehneet ja niiden alaselät on huonommassa kunnossa omasta mielestä. Mavettajilla näkyy lihaksisto paremmin korkeammilla rasvoillakin.
 
Oon katsellut joitain kuvia tässä miehistä, jotka eivät ole koskaan mavea tehneet ja niiden alaselät on huonommassa kunnossa omasta mielestä. Mavettajilla näkyy lihaksisto paremmin korkeammilla rasvoillakin.

En tee maastavetoja. Nyt oli pakko laittaa omakuva selästä. Onko nyt niin huonossa kunnossa?

image.webp
 
Lol. Selkä on hieno yo kuvassa. Mutta olisiko se paksumpi jos goljat olisi tehnyt myös mavea? Voisi olla?
Vitustako sen tietää.
 
En tee maastavetoja. Nyt oli pakko laittaa omakuva selästä. Onko nyt niin huonossa kunnossa?

Kyllähän tosta näkee, että leukoja on varmaan muutaman kerran vedelty. Hieno v-malli, mutta mun mielestä tosta tulee ehkä vähän esille se sama juttu, mistä itsekin angstailin. Eli just toi niskan seutu on vähän hoikan näköinen, mikä ei välttämättä ole aina huono asia, jos ei halua näyttää sikaniskalta. Ja voi olla, että noissa juissa myös tulee se luuston rakenne aika vahvasti mukaan.
 
Itsekkin huomasin, toi niskan seutu jäljessä. Ainakin noita epäkkäitä pitääkin alkaa rankaista enemmän. Voinhan tota maastavetoakin otta silloin tällöin. Katsotaan mitä sitten tapahtuu. En kyllä enää aloittelija salilla, vaikka nyt aloittelioiden puolella kirjoitan. Kunhan nyt totean että ei se maastavetokaan aina ole välttämättömyys. En sitä nyt turhaksikkaan hauku, vaikka itse en ole sitä tehnyt. Joskus vain kokeillut.
 
Viimeksi muokattu:

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom