- Liittynyt
- 21.7.2011
- Viestejä
- 30
Painista ja sen tasosta pitää sanoa pari omaa huomautusta/mielipidettä. Krekossa (7 painoluokkaa) Iran otti kolme kultamitalia ja Venäjä kaksi. Mitalit menivät sinne missä on eniten harrastajia. Joskus -olikohan nyt SPL:n tiedotuslehdessä - oli juttua, että Teheranissa yksistään 400 000 lisenssipainijaa. Varmasti iso osa harrastelijoita ja nassikoita, mutta kauhea määrä kuitenkin. Kamppailulajeissa uintiin ja moniin muihin yksilölajeihin verrattuna tarvitaan harjoitteluvastustajia, mahdollisimman monipuolisia ja myös kovatasoisia. Jos nyt käy vaikka niin, että Suomessa nousee kolme kappaletta saman painoluokan poikkeuksellisen lahjakasta nuorta painijaa/judokaa: yksi Torniossa, toinen Joensuussa, kolmas Turussa. Oman tasoista vastustajaa ei vain löydy kotisalilta ja etäisyydet toisiin on pitkät, lisäksi valmennuksessa tai seurajohdossa voi vallita "oman salin kasvatti, vitut muista"-asenne. Kukaan ei saa kovaa matsia tai tarpeeksi treeniä, paitsi niillä leiripäivillä, joita on kymmenen kertaa vähemmän kuin Etelä-Koreasssa.
Noh, mitä sitten kun se junnujen mm-mitali irtoaa? Mitä rahaahan ei painimalla saa ja pitäisi aloittaa elättämään itsensä tai opiskella treenin ohessa. Samaan aikaan Moskovassa, Pietarissa, Bakussa, Teheranissa ja ties missä kootaan kovia junioreita valmennuskeskuksiin treenaamaan täysipäiväisesti ja 22-23-vuotiaana alkaa tulla miesten sarjoissa MM-lätkiä.
Rami Hietaniemi aloitti painin vasta moniurheilutaustalta 17-vuotiaana, jolloin se kova treeni alkaa. Kymmenen vuoden päästä irtosi MM-pronssi, vaikka miehellä on paini ohessa on perhe ja työ. Hietaniemi on ehkä ainut laatuaan ja allekirjoittaneen mielestä miltein "sankari". Mitalin jälkeeni Rami sai olympiakomiteata tukea reilut puoli vuotta ennen olympialaisia ja tuli näin ollen "ammattilaiseksi". Jossain lehtijutussa Hietaniemi sanoi, että töissä tulee usein mietittyä, mitä itärajan toisella puolella samaan aikaan tehdään. Jos Ukkolan Pertille juttellut turkkilaisvalmentaja puhuu totta vastaavasta suorituksesta olisi siellä päin irronut tilille 600 000 dollaria. http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/118937-”jos-saisin-samaa-palkkaa-kuin-selanne-painisin-yha”
Lisäksi suomalaisessa kulttuurissa kamppailulajien arvostus ei ole korkeimmalla tasolla poislukien vapaaottelun, jonka suosio on kaikkialla nousussa. Kuulopuheiden mukaan Iranissa liikemiehet ottavat tunnettuja painijoita mukaan tapaamisiin statuksen luomiseksi ja niitähän tällä hetkellä siellä riittääkin (kolme kultamitalia krekossa).
Suomessa on kuitenkin useampi kovia painijoita, jotka lähtevät varhain aamusta töihin ja treeneihin ja palaavat myöhään illalla kotiin. Joku saattaa vielä onnistua arvokisoissa tai olympiakarsinnoissa siinä 28-30-vuotiaana esim. Kettunen ja Hietaniemi sekä saada huomiota ja ehkä rahaakin. Se huomio tulee kuitenkin vähän myöhään. Kettunen paini aikoinaan kadeteissa MM-pronssia kadeteissa ja Ala-Huikku 20-vuotiaissa. Miesten kisoissa menestys tuli molemmilla vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Siihen väliin mahtuu läjäpäin SM-mitaleita ja muutama heikkommin mennyt arvokisa. Omat junioriaikojen vastustajat idänmaista taas ovat voittaneet siinä välissä mitaleita. Vertauskuvallisesti sanottakoon, että aika monikin on ponnahduslaudalla, mutta ei saa vauhtia. Se kovin taso ja läpimurto vaatii todella paljon.
Noh, mitä sitten kun se junnujen mm-mitali irtoaa? Mitä rahaahan ei painimalla saa ja pitäisi aloittaa elättämään itsensä tai opiskella treenin ohessa. Samaan aikaan Moskovassa, Pietarissa, Bakussa, Teheranissa ja ties missä kootaan kovia junioreita valmennuskeskuksiin treenaamaan täysipäiväisesti ja 22-23-vuotiaana alkaa tulla miesten sarjoissa MM-lätkiä.
Rami Hietaniemi aloitti painin vasta moniurheilutaustalta 17-vuotiaana, jolloin se kova treeni alkaa. Kymmenen vuoden päästä irtosi MM-pronssi, vaikka miehellä on paini ohessa on perhe ja työ. Hietaniemi on ehkä ainut laatuaan ja allekirjoittaneen mielestä miltein "sankari". Mitalin jälkeeni Rami sai olympiakomiteata tukea reilut puoli vuotta ennen olympialaisia ja tuli näin ollen "ammattilaiseksi". Jossain lehtijutussa Hietaniemi sanoi, että töissä tulee usein mietittyä, mitä itärajan toisella puolella samaan aikaan tehdään. Jos Ukkolan Pertille juttellut turkkilaisvalmentaja puhuu totta vastaavasta suorituksesta olisi siellä päin irronut tilille 600 000 dollaria. http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/118937-”jos-saisin-samaa-palkkaa-kuin-selanne-painisin-yha”
Lisäksi suomalaisessa kulttuurissa kamppailulajien arvostus ei ole korkeimmalla tasolla poislukien vapaaottelun, jonka suosio on kaikkialla nousussa. Kuulopuheiden mukaan Iranissa liikemiehet ottavat tunnettuja painijoita mukaan tapaamisiin statuksen luomiseksi ja niitähän tällä hetkellä siellä riittääkin (kolme kultamitalia krekossa).
Suomessa on kuitenkin useampi kovia painijoita, jotka lähtevät varhain aamusta töihin ja treeneihin ja palaavat myöhään illalla kotiin. Joku saattaa vielä onnistua arvokisoissa tai olympiakarsinnoissa siinä 28-30-vuotiaana esim. Kettunen ja Hietaniemi sekä saada huomiota ja ehkä rahaakin. Se huomio tulee kuitenkin vähän myöhään. Kettunen paini aikoinaan kadeteissa MM-pronssia kadeteissa ja Ala-Huikku 20-vuotiaissa. Miesten kisoissa menestys tuli molemmilla vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Siihen väliin mahtuu läjäpäin SM-mitaleita ja muutama heikkommin mennyt arvokisa. Omat junioriaikojen vastustajat idänmaista taas ovat voittaneet siinä välissä mitaleita. Vertauskuvallisesti sanottakoon, että aika monikin on ponnahduslaudalla, mutta ei saa vauhtia. Se kovin taso ja läpimurto vaatii todella paljon.
