- Liittynyt
- 23.8.2004
- Viestejä
- 1 378
Kyllähän tuon lopputuloksen suunnilleen osas jo ennen peliä arvata. Aika ailahtelevaa on Suomen peli ollut ja jossain vaiheessa turnausta totuus tulee esille.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Sana taistelu ei tule Suomen pelistä mieleen muussa kohtaa kuin Tshekki-pelissä, siinäkin pelin voitto tuli Kiprusoffin hyvien torjuntojen ansiosta. Niin kuin totesin, noin shokkialkuun tarvitaan jotain selkeää ryhtiliikettä tai muutosta taktiikkaan. Keinot ovat melkein ainoastaan ne että maalivahti lähtee vaihtoon, minkä hyvin moni valmentaja olisi tehnyt tuossa tilanteessa tai sitten jotain isoa muutosta joukkueen kokoonpanoihin. Jalonen ei tehnyt kumpaakaan, mikä nyt oli se kaikkein huonoin vaihtoehto ja se näkyikin saman tien tulostaululla. Eipä tuohon mitään jälkiviisastelua tarvita, se on aika normi toimintaa valmentajan osalta. Jalonen ei ole missään vaiheessa vakuuttanut ainakaan minua, ja olihan tuo Suomen pelitapa aika kuutamolla suurimman osan ajasta. Sitä en osaa sanoa, mistä tämä johtuu. Jätetään nuo Suomen johtavan analyytikon ja muiden mietittäväksi.
Tuosta Torinosta nyt sen verran, että silloin Suomi pelasi parasta kiekkoa mitä sen olen ikinä nähnyt tekevän. Niiden pelien vertaaminen tämän päivän pelaamiseen on eroa kuin yöllä ja päivällä. Kaiken lisäksi Ruotsi ei kontannut Slovakian peliä, vaan taktikoi helpomman vastuksen seuraavalle kierrokselle. Näin joukkueella oli tuoreemmat jalat finaalissa minkä mm. Selännekin on myöntänyt.
Nihkeä Tshekki voitto on ainoa mainitsemisen arvoinen asia, joka näistä kisoista on jäänyt mieleen. Suomi oli selkeästi Ruotsia huonompi, enkä tosiaan usko, että Venäjä tai Kanadakaan olisi kaatunut.
Onhan tuo pronssi nyt aina pronssi, mutta helpolla se tulee jos on tullakseen, kun vertaa siihen kuinka sekaisin Suomen peli on. Ei sen kummempaa, ja hyvähän se on että välillä menee näin.
Niin, jenkithän lähti toiseen erään pelaamaan täysillä 6-0 -johtotilanteesta. Eivät ne erät kerro Suomen lätkän tasosta mitään.
Niin, jenkithän lähti toiseen erään pelaamaan täysillä 6-0 -johtotilanteesta. Eivät ne erät kerro Suomen lätkän tasosta mitään.
Onhan tää pikkasen koomista,kun pieni suomi taistelee "maailman kaikkien aikojen kovimmassa" kiekkoturneessa pronssista, niin täällä kotisohvilla ollaan jo antamassa kenkää jaloselle sun muuta, jälkiviisaus on sitä parasta viisautta, ehkä olisin ottanu itekin kipperin pois 3-0:ssa, ehkä en, eikä sillä oo enää vitunkaa väliä. Tää näitten turnausten rakenne on just se kuuluisa vanha pieru tammisen "win the right games", ei se auttanu suomeakaan torinon finaalissa vaikka kaikki pelit ennen sitä voitettiin, ruottalaiset konttas silloin jo alkusarjassa ryssille ja slovakialle, ja pääs välieriin sveitsi voitolla.
Se on muuten niin että tuleva pronssi-peli voipi olla suomalaisten viimesiä mahkuja mitaliin "isossa" turneessa pitkään aikaan. Suomen viimesen 15 vuoden joukkueiden runko jää tän jälkeen näistä peleistä eläkkeelle, se suomen materiaalin piikki tais olla niissä 2004 ja 2006 turneissa. Kuten kekäläinen telsussa sano, mistä löytyy tilalle sellasia jätkiä m.koivun,filppulan ja t.ruudun rinnalle jotka oikeesti pystyis näitä pelejä pelaamaan?? Ei oikein haluaisi maalailla piruja seinälle, mutta kait fanittamisen ohessa täytys välillä kattoa tilannetta objektiivisestikin...
Ilman muuta. Pronssia tuleeNojoo. Myönnetään. Mutta yritin ajatella positiivisesti näin aamulla. Kiitos nyt tästäkin, kannattaakohan sitä pronssimatsia sittenkään katsoa :D
Tästä oon ihan samaa mieltä. Ailahtelua sattuu aika ajoin.Minä taas rehellisesti uskon että Suomi ei ole tasoltaan paljoankaan huonompi kun USA tai niin paljoa kun peli antoi ymmärtää.
Minä taas rehellisesti uskon että Suomi ei ole tasoltaan paljoankaan huonompi kun USA tai niin paljoa kun peli antoi ymmärtää. Nyt vaan sattui huonompi päivä tai huonompi erä. Samoin kävi Venäjälle Kanadan kanssa. Tuskin se Kanada oikeasti on niin paljoa parempi kun Venäjä kun Svetsikin venyi sen kanssa rankkareihin asti. Samoin Sveitsi pelas USA:n kanssa kaksi suht. tasaista peliä. En jaksa uskoa että Suomi on huonompi kun Sveitsi ja jos Suomi-USA pelattais huomenna uudestaan niin uskon että olisi ihan eri peli kyseessä.
Jalonen sanoi MTV3:n haastattelussa, että Kipper olisi maalissa pronssi pelissä. Ihan hyvä veto omasta mielestä, Kipperillä varmasti kovat näytönhalut. Uskon, että pelaa hyvän pelin. http://www.mtv3.fi/urheilu/olympialaiset2010/uutiset.shtml/arkistot/olympialaiset/2010/02/1066588
Reno^^ sanoi:Suurin syy tappioon olivat yksittäisten pelaajien virheet, joita ei voi korjata pelaaja-aitosta käsin.