Olihan huolto (valitusta)

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
10.12.2003
Viestejä
577
Paikka: Koivuhaan Veho, Citroen-huolto.

Luku 1: 200 000 ajettu Xsara, lommoinen mutta luotettava, meni joulun alla vuosihuoltoon + katsastustarkastukseen. Edellinen huolto oli Hertzikan Veholla, jolloin laitettiin jarrut kokonaan uusiksi ja kaikkea pientä muuta, mutta ei mitään isoa vikaa. Koivuhaassa löysivät vaikka mitä, puhelimessa hylkäsin noin puolet ehdotetuista "korjauksista", koko lista kun alkoi hinnaltaan lähestyä jo auton hankintahintaa. Venttiilikannen tiivisteen ja ohjaustehostimen hihnan annoin laittaa. Takapyyhkijän olisivat saaneet toimimaan vaihtamalla E170 maksavan kokonaisen johtosarjan, johon sanoin että taidan sittenkin vain katsella sivupeileistä, eli antakaa olla.

No sitten alkoi kuulua kummia. Päästöt oli kuulemma tyhjäkäynnillä liian korkeat, ei menisi läpi katsastuksesta. He epäilivät katalysaattorin olevan lopussa, tai hapentunnistin rikki, tai moottorin mekaaninen kunto liian huono. Luonnollisesti he tutkisivat ja hoitaisivat homman. Katalysaattorin olisi saanut vaatimattomalla E700 hinnalla :rock: Sanoin että antaa olla, mietin pyhien yli. Katsastusaika vain oli umpeutumassa tällä viikolla. Vitutti ihan vähän, onneksi lahjat oli jo hankittuna ja kuitit hukattuna.

Luku 2: eukko oli kakaroiden kanssa ostoksilla ja auto hyytyi. Naapurin miehen kanssa mentiin apuun, ja akku näytti tyhjentyneen. Huoltoa seuraavana päivänä siis, eikä autolla oltu ajettu kuin kotiin siinä välillä. Työnnettiin käyntiin, ajattelin että menköön katti paskaksi jos on mennäkseen, ja ajelin kotiin. Sähköt oli sekaisin, käynti pumppasi ylös alas ja mittarit toimivat satunnaisesti. Seuraavana aamuna auto ei lähtenyt apuvirralla, joten hinurilla Vehon pikahuoltoon. Pitivät vuorokauden, eivät soittaneet. Soitin itse ja siellähän oli sitikka valmiina. Oli kuulemma akku paskana, olivat vaihtaneet. E120 lisää, kiitos.

Eivät ottaneet kantaa siihen oliko siihen asti moitteettomasti toiminut akku hajonnut huollon yhteydessä. Enpä pystynyt todistamaan minäkään kumpaankaan suuntaan. Auto pelasi joten ei kun joulunviettoon.

Luku 3: ajoin erääseen täällä niuhoksi mainittuun katsastuskonttoriin Hertzikassa. Auto lentäen läpi, päästöt kohdallaan.

Johtopäätöksiä? Akku olisi ehkä rikkoontunut muutenkin, mutta huollossa sen toimintaan ei kiinnitetty huomiota ja auto annettiin toimivana takaisin. Alijännitteellä käyvä kone antaa tyhjäkäynnillä poikkeavat lukemat. Autoalan ammattilaisten luulisi kiinnittävän koneen käyntiin huomiota tehdessään asiakkaalle maksullista tarkastusta. Sen sijaan tapaus generoi lisää kassavirtaa huollon tehneelle yritykselle.

Ehkä ihan normikäytäntö ja jokapäiväinen juttu autoalalla, ehkä olen tottunut liian hyvään kun aikaisemmin ajoin aina alle viisivuotiaalla autolla. Sen verran pahasti meni tapauksesta hiekkaa esinahan alle että laitanpa sitten edes Pakkikseen tämän rutinan.:itku:
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Luulisi Vehon ottavan vastuuta tuollaisesta. Asiallinen reklamaatio vaan kehiin.

nimim. Reino reklamaatio - monta tuhatta euroa säästänyt (esim.marraskuussa uudet sohvanpäälliset, 600€)
 
Luulisi Vehon ottavan vastuuta tuollaisesta. Asiallinen reklamaatio vaan kehiin.

nimim. Reino reklamaatio - monta tuhatta euroa säästänyt (esim.marraskuussa uudet sohvanpäälliset, 600€)
Kyllä. Reklamointiin on kuluttajalla täysi oikeus ja mikäli jonkin palvelun tai tavaran ostamisessa haiskahtaa kusetus on mielestäni typerää jättää tätä mahdollisuutta käyttämättä. Kaikesta ei tietekään kannata valittaa ja oman järjen käyttö on sallittua.

Mietin kauhulla kuinka paljon yksityisautoilevia sinkkunaisia tai tekniikasta ymmärtämättömiä ihmisiä juuri näissä autohuolloissa huijataan. Esimerkkinä mm. erään pienen keskisuomalaisen huoltamon ilmoitus autoaan huollattamaan menneelle naiselle airbagiin liittyvästä viallisesta sähkönippelistä jonka vuoksi mittaristossa paloi airbagin merkkivalo. Osa olisi luonnollisesti pitänyt vaihtaa ja koko keskikonsoli purkaa. Aikaa olisi luonnollisesti pitänyt käyttää ainakin päivä ja auto jättää huoltoon ainakin yhdeksi yöksi. Nainen ei työkiireiltään voinut autoa kyseisenä päivänä jättää ja seuraavalla viikolla naisen edelleen ollessa työkiireinen vei hänen miespuolinen ystävänsä auton huoltoon ja kappas vaan, viallinen osa löytyikin auton penkin alta ja vaihtoon kului viisitoista minuuttia aikaa.
 
Ite pitäis viedä Xsara samaiseen paikkaan huoltoon tällä viikolla. Oon itsekin kuullut jonkin verran negatiivista palautetta ko. huollosta. Nykyisen sitikan suhteen ei kyllä ole ollut huolloista erityistä valittamista, saapa nähdä miten tällä kertaa käy.

Ensimmäisen viestin kirjoittajalle, jos sulla sattuu olemaan 1.8 koneella oleva Xsara, niin Sitroselta saa tarvikekatin, muistaakseni 250 €. En tiedä sitten miten on muihin koneisiin, itselläkin kyllä ajankohtaista selvittää kun on katin sisuskalut irti. Helisee aika iloisesti.
 
Kyllä melko kaukaa haettu että nykyautosta katti menisi, ehkä yks puolesta miljoonasta jos sitäkään...
 
Kyllä melko kaukaa haettu että nykyautosta katti menisi, ehkä yks puolesta miljoonasta jos sitäkään...

Eipä oo ensimmäinen Sitikka mistä menee, edellisessä (Xantia) oli täsmälleen sama vaiva, eli katin sisuskalut rupes helisemään.
 
Ite pitäis viedä Xsara samaiseen paikkaan huoltoon tällä viikolla. Oon itsekin kuullut jonkin verran negatiivista palautetta ko. huollosta. Nykyisen sitikan suhteen ei kyllä ole ollut huolloista erityistä valittamista, saapa nähdä miten tällä kertaa käy.

Ensimmäisen viestin kirjoittajalle, jos sulla sattuu olemaan 1.8 koneella oleva Xsara, niin Sitroselta saa tarvikekatin, muistaakseni 250 €. En tiedä sitten miten on muihin koneisiin, itselläkin kyllä ajankohtaista selvittää kun on katin sisuskalut irti. Helisee aika iloisesti.

1.6 löytyy. Tikkiksen EuroStailessissa laitatin pakoputken männä suvena, katti oli silloin ihan kunnossa. Eikä siinä sitten vikaa ollut nytkään.

Aika hauska juttu muuten, että eilen illalla soitti mies Suomen Gallupista ja kyseli - tadaa - asiakastyytyväisyydestä Koivuhaan Vehon sitikkahuollossa! Yritin olla neutraali mutta haukuthan paikka sai. Ehdin jo epäillä vaikka mitä. Myöntäkää, joku täällä on Vehon akentti! :eek:
 
Zone-sarja -42%
Galluppeihin liittyen Laakkoselta soitetaan aina parin viikon kuluessa huollon toimivuudesta ja aina olen antanut kiitosta ainakin jälkimarkkinoinnista.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Laitan tähän enkä kehtaa aloittaa uutta ketjua... Kun mainitsit tuon katsastusajan umpeutumisen lähestyvän niin jos auton vie katsastusajan jo umpeuduttua katsastukseen niin tuleeko siitä mitä ylimääräistä maksua katsastuksessa? Tai muuta ongelmaa, papereiden täyttöä?
 
Ei mitään ylimääräistä / ongelmia. Suullisesti on joku katsastaja joskus asiasta mulle huomauttanut.
 
Ei muuta kuin että jos ei mene läpi niin kiesi on ajokiellossa kunnes saat sen katsastuksesta läpi. Ennen ajan umpeutumista uusintakatsastettavalle saa ajoaikaa.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom