Oletko niin hyvä kuin pystyt?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bolsoi
  • Aloitettu Aloitettu

Bolsoi

Banned
Liittynyt
3.5.2008
Viestejä
254
Tuli mieleen että 4-5 vuodessa kehittyy voimatasoltaan jo niin paljon että sen päälle ei oikeen naturaalina voi paljo enää rakentaa.
160kg penassa, 220kg kyykyssä ja 220 mavessa alkaa olee todella hyviä suorituksia noin 80-90 kiloselle jäbälle.
Tuon yli on vaikea enää mennä.

Toisaaltaan tuli mieleen että kuinka on notkeus, räjähtävä voima ja voimakestävyys, ehkäpä myös airobinen kunto?

Eli jos reenaa nyt vaikka 4 kertaa viikossa niin onko siinä järkeä käyttää kaikki nuo reenit pelkän maksimin hakemiseen
kun muilla alueilla olisi vielä mielin määrin kehittymisen varaa ja maksimi ei kehity kuitenkaan kuin minimaalisesti?

Voimakestävyydessä voi kehittyä itseasiassa aika "ulitimate" tasolle.
Notkeuskin kehittyy uskomattoman paljon kun vaan venyttelee ja airobinen kunto.
Räjähtävyys sitten on enempi synnynnäistä ja lihasolut määrää mihinkä pääsee.

Kuinka moni täällä käyttää aikaa oman kehonsa monipuoliseen kehittämiseen?
Eli olla siis niin hyvä osa-aluittain kuin se vaan on mahdollista.
 
Kunhan tässä vuoden/kahden sisällä saavutan omat voimatavoitteet, on tarkoituksena alkaa kehittämään kestävyyttä. Eli lisää ja lisää toistoja noilla tavoite painoilla, aina vaan kivisempää kuntoa hakien. Tuolla tyylillä jos sitten sais ylläpidettyä fyysistä jaksamista loppuelämän niin oisin tyytyväinen.

EDIT: Ultimaattinen voima tai fyysinen koko ei siis ole itsellä tähtäimessä, koska en itse usko että kyseisellä tyylillä kroppa kestäisi edes tuonne eläkeikään asti.
 
Henkkohtaisesti alkanut iän kartuessa muuttaa enemmän treenejä monipuolisiksi, Nuorempana kun treenasin niin tavoite oli saada vain ja ainoastaan voimaa kaikki muut kunnon osa-alueet sai olla ihan rauhassa..
Ja nyt kun miettii tuon ajan kuntoa niin ei voi kyllä kehua, Jooh salitulokset oli "kovia" mutta esim: 400m juoksuspurtti olisi tappanut minut.

Tää uusi tuleminen kuntosalin kanssa taas on perustunut enemmän tuohon monipuolisuuteen ja olen sisäistänyt että koskaan en pääse enää samoihin salituloksiin kuin 10v sitten. Enkä nää enää mitenkään järkeväksi vetää itseäni ainoastaan vahvaksi arvostan nyt huomattavasti enemmän sitä että olen jokaisella kunnon mittarilla hyvässä kunnnossa ..

Jos kunnossa pysytään niin toivoisin 5v päästä olevani siinä kunnossa että saan vedettyä maasta sen 200kg mutta pystyn myös ottamaan 10x erää nyrkkeilykehässä hyvällä temmolla tai juoksemaan sen 3000m coopperissa. Painoindeksin ollessa +27

Tän hetken treeniohjelmaan kuuluu venyttelyä, punttia, uintia/juoksua/nyrkkeilyä.
 
En. En myöskään koskaan tule edes olemaan niin hyvä kuin pystyisin olemaan geneettisten rajoitteiden puitteissa. Ei kiinnosta, luen mieluummin vaikka kirjan kuin tavoittelen maksimaalista tulosta. Kunhan kroppa toimii hyvin niin se riittää.
 
Penkistä nousee tällä hetkellä 162,5kg ja muutenkin voimat ovat mielestäni oikein hyvällä mallilla. Notkeus riittää saattamaan kämmenet suorin jaloin maahan ja 800m juoksussa meni viime kesänä aikaa 2min ja 30sek joka riittää minulle hyvin. Salihistoriaa 4 vuotta. Lapsuudesta asti olen pelannut fudista ja salibandyä joten liikkuvuus on erittäin hyvä. Painoa tällä hetkellä 95kg.
 
Itse olen monipuolistanut treenejä lähinnä pakon edessä, kun nivelet ovat alkaneet prakaamaan. Käytännössä tämä näkyy siinä, olen lisännyt sarjojen ja toistojen määrää, mutta " keventänyt " liikkeitä. Eli juuri noi legendaariset kyykky, mave ja penkki loistavat tällä hetkellä possaolollaan. Mutta minkäs teet kun polvet, olkapäät ja alaselkä ovat vuorotellen ja/tai yhtäaikaa koko ajan hajalla.

Tällä hetkellä olisi tarkoitus saada kädet kasvamaan, en tiedä tuleeko tästä mitään, mutta ainakin hauskaa tulee olemaan. Dipit on se liike, jolla mä luulen, että ojentajiin tarttuu voimaa, jos ei mitään muuta. Ko. liikkeessä on vain se ongelma, että en pysty tekemään sitä " kylmiltään " ollenkaan. Eli joudun pumppaamaan yläselkää ja hartianseutua alle sen 4-5 sarjaa, että pystyn ylipäätänsä tekemään dippejä ilman kipua.

Tää taas tulee varmaan rajoittamaan sarjapainoja. Nyt olen tehnyt vain kehonpainolla 16 toiston sarjaa, mutta tuskin noi toistot tosta enää nousee, ellen ala lisäämään painoa.

Off topic, mutta onko muilla samanlaisia kokemuksia dipeistä, eli siis että niitä ei vain pysty tekemään treenin ekana liikkeenä?
 
En. Mitä pidempään treenaa, sitä enemmän huomaan kuinka voisin itseäni vielä kehittää. Aina voi olla vahvempi, nopeampi, kestävämpi ja notkeampi/liikkuvampi.

Siksi olenkin tietoisesti muuttanut treenitapaa niin että jokainen osa-alue pääsisi kehittymään, selvästi suurimmat puutteet löytyy liikkuvuuden ja kestävyyskunnon puolelta. Mutta kun niitä hioo paremmiksi, kulkee myös muut treenit helpommin.

En mä usko että ikinä olisin valmis, ennemmin ikä tulee vastaan kuin taso jossa tuntisin saavuttaneeni kaiken urheilun saralla. Parhaani teen kuitenkin ja sen on nyt riitettävä :)
 
Kyllä sitä aina pystyy kehittymään, se vain vaatii enemmän ja enemmän uusia kuvioita ja panostamista treeneihin. Enään se että tekee jotain ei riitä, ja sitä toisaalta osaa ottaa itsestään irti jo liikaa sen jatkuvan kehityksen kannalta, joten suunnitelmallisuus tulee tärkempään rooliin sen tappo kovan treenaamisen sijasta. Tapoja edetä treeneissä ("systeemejä") on enemmän kuin ehtii kokeilla. Joku joskus kirjoitti että paras treeni ohjelma on se jota et käytä. Ihmisillä toimii eri jutut mutta vaihtelu järkevässä määrin on aina fiksua. Progresiiivisuus on se pitkään jatkuvan kehityksen salaisuus.

Kilot ovat varmasti tiukemmassa tankoon, mutta reilu oman kehonpainon nostaminen ja hetkellinen voimatasojen nousu (viitaten sitä seuraavaan dieettiin) voi olla yksinkertainen tie päästä eteenpäin, varsinkin jos aikaisemmin näin ei ole tehty. Ruokavaliolla voi muutenkin koittaa pelata jos vaikka lihaa sitä kautta tarttuisi paremmin.
 
Tavallaan joo. Voimanoston jäljiltä voimatasot pysyneet ihan kivasti ja kamppailupuolelle siirtymisen myötä on tuo näkökulma vähän laajentunut ja kokonaisuus muodostunut tärkeämmäksi. Tulevaisuudessa onkin tarkoitus ruveta paikkailemaan kehon heikkouksia kuten liikkuvutta yms. Muutama vuosi sitten oli voimaa kyllä, mutta kaikki muu jäänyt taka-alalle ja oli kyllä todella huono olla kaikkialla muualla kun salilla. Nyt on elämänlaatukin parantunut selkeästi monipuolistamisen takia.
 
Jos haluaa olla niin hyvä kun voi jollain osa-alueeella, ei kertakaikkiaan voi kehittää samanaikaisesti kaikkia osa-alueita. Täysi mahdottomuus pyrkiä supervahvaksi ja superkestäväksi samaanaikaan, samoin on mahdotonta hakea maksimaalista räjähtävää voimaa ja dieselsuorituskykykä.
 
Jos haluaa olla niin hyvä kun voi jollain osa-alueeella, ei kertakaikkiaan voi kehittää samanaikaisesti kaikkia osa-alueita. Täysi mahdottomuus pyrkiä supervahvaksi ja superkestäväksi samaanaikaan, samoin on mahdotonta hakea maksimaalista räjähtävää voimaa ja dieselsuorituskykykä.

Mä allekirjoitan ton kyl kanssa, Mutta jos ei ole kyseessä kilpaileva ihminen niin kannattaa miettiä onko se että saa
70kg yhteistulokseen lisää sen arvoista että liikkuvuus on 35vuotiaana 60vuotiaan tasolla? Tai aerobinen kunto sitä tasoa että 3 kerrokseen rappusia nouseminen on liian raskasta..
 
Mä allekirjoitan ton kyl kanssa, Mutta jos ei ole kyseessä kilpaileva ihminen niin kannattaa miettiä onko se että saa
70kg yhteistulokseen lisää sen arvoista että liikkuvuus on 35vuotiaana 60vuotiaan tasolla? Tai aerobinen kunto sitä tasoa että 3 kerrokseen rappusia nouseminen on liian raskasta..
Et yhtään huonompia vertauksia keksinyt? :D

Liikkuvuus ja maksimivoimat kun eivät sulje pois toisiaan. Ja se että olet vahva ei tarkoita että hengästyt samantien kun pitää vähän juosta. Eivät ne kaikkein vahvimmat kaverit toki mitään maratonia lähde juoksemaan mutta ei se siltä tarkoita että heillä ei löydy aerobista kuntoa ollenkaan.
 
Et yhtään huonompia vertauksia keksinyt? :D

Liikkuvuus ja maksimivoimat kun eivät sulje pois toisiaan. Ja se että olet vahva ei tarkoita että hengästyt samantien kun pitää vähän juosta. Eivät ne kaikkein vahvimmat kaverit toki mitään maratonia lähde juoksemaan mutta ei se siltä tarkoita että heillä ei löydy aerobista kuntoa ollenkaan.

No en :) Mä olen nähnyt aika paljon ihmisiä ketkä on treenannut pitkiä aikoja makimivoima tyyppisesti ja aika hemmetin usein näiden liikkuvuus on umpisurkea jos verrataan saman ikäluokan kavereihin.. Ja kyllä jos vedetään vain ja ainoastaan punttia kuntokin on 99% huono.

Siinä olet kyllä oikeassa ettei noi ominaisuudet syö pois toisiaan välttämättä, se vaan vaatii työtä enemmän jos haluaa olla monipuolinen
 
No en :) Mä olen nähnyt aika paljon ihmisiä ketkä on treenannut pitkiä aikoja makimivoima tyyppisesti ja aika hemmetin usein näiden liikkuvuus on umpisurkea jos verrataan saman ikäluokan kavereihin.. Ja kyllä jos vedetään vain ja ainoastaan punttia kuntokin on 99% huono.

Siinä olet kyllä oikeassa ettei noi ominaisuudet syö pois toisiaan välttämättä, se vaan vaatii työtä enemmän jos haluaa olla monipuolinen

Eikös silloin ole yhtä huono liikkuvuus kuin sellaisella joka ei ole mitään urheillut - eikä silloin myöskään venytellyt? Eli ei voi sanoa että punttitreeni sitä pahentaisi. Jos ei venyttele, ei veny.
 
Eikös silloin ole yhtä huono liikkuvuus kuin sellaisella joka ei ole mitään urheillut - eikä silloin myöskään venytellyt? Eli ei voi sanoa että punttitreeni sitä pahentaisi. Jos ei venyttele, ei veny.

Jeps, mutta jos verrataan vaikka 5v punttia vääntänyttä tai 5v uintia harrastanutta niin väitän että 99% näistä uimareista on liikkuvuuden kannalta paremmassa kunnossa, vaikka eivät olisi venytelleet sekuntiakaan ikinä..
Ja olen kyllä sitä mieltä että puntti aiheuttaa ilman riittävää lihashuoltoa ja venyttelyä liikkuvuuden ja notkeuden huononemista, Minä esim joudun väkisin käymään fysioterapiassa jos aion jatkaa raudan rankaisemista, selkään alkaa tulemaan hitaasti mutta varmasti lukkoja, Minkään muun lajin kanssa tätä ongelmaa ei ole ollut.

Siinä mielessähän notkeus ja liikkuvuus on hienoja ominaisuuksia että ne kehittyy aika nopeasti ja koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.

Mun idoli muutes on täällä kirjoitteleva Kyrölääne, siinä on paketti aika hyvin hallussa voimaa on s......i ja silti kaveri on notkee kuin mato.
 
Olen. Syystä että vaikka sali mulle rakkain harrastus onkin, se on kuitenkin 'vain' harrastus, ei mitään verenmaku suussa suorittamista. Toki treenini pyrin tekemään aina mahdollisimman kovaa ja tuloksellisesti. Olen silti myös antanut itselleni luvan lähteä treeneistä jopa kesken pois, jos ei vaan kertakaikkiaan huvita. Kuluneen vuoden sisään tämä on tapahtunut tasan kerran, eli ilmeisen hyvin sitten kuitenkin on huvittanut.

Osittain mulla helpottavana tekijänä lienee myös sukupuoleni; kun ei itseasiassa palaakaan kiinnosta, mikä olisi penkkitulos maksimi, enkä edes mitään suurta massaa tavoittele, vaan käytännössä päinvastoin :)
 
Back
Ylös Bottom