Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Heräsin parin tunnin unien jälkeen loma-aamuna viideltä. Jospa lähtisi ajelemaan ja kuvailemaan, toista kertaa en tähän aikaan näin pirteänä ylös tule pääsemään.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Selasin eilen hieman romaaniaJOU PU TUAN. Varsin hämmentävä opus varsinkin kun se on kirjoitettu 1600-luvulla Kiinassa.

Kirjassa oli melko graafista homostelua, mikä sekin olisi jo viestin arvoinen huomio, mutta se mikä kiinnitti huomion oli kirjassa kuvattu peniksen suurennusleikkaus. Vehkeeseen tehtiin neljä syvää viiltoa(ilmeisesti pitkittäissuunnassa). Koiran erektiossa oleva elin pilkottiin neljään osaan ja nämä osat liitettiin viiltoihin:urjo:. Tällä piti saada lisää paksuutta/piituutta ja koiran elinvoimaa itse toimintaan.

Kummallisia kirjoja löytyy.
 
Mul on hikinen persvako
 
zoomailin catian mallin hidden- tasoa ja arch enemy soi. vaivuin transsiin ja nyt työteho on nolla.
 
Hoo, yö taas. 3h päästä Directionsin^ kanssa lenkille.
 
Vittu, että venevarkaat on perseestä. Onneks eivät saaneet konetta käyntiin, mutta silti piti mennä kaikki johdot kähmimään/katkomaan. :curs:
 
Ja tänäänkin täälä :D. Aamulla on aina kovat suunnitelmat että silloin pitää olla nukkumassa mutta aina löytää ittensä koneen äärestä siihen aikaan.
 
Ei muuten ole, mun kello näyttäis ainakin 0:07 ;)

rolex_oyster_perpetual_day_date.jpg
 
Jotkut amikset oli just äsken ajaneet ojaan Corollan kanssa. Paikalla sinivuokot ja VPK. Venähti työmatka pikkuisen, kun joutui venaamaan.

Kivat jarrutusjäljet tiessä :/
 
Weiland, kuka on toi ihana nainen sun avatarissas?
 
Weilandin user titleistä "En runkkaa enää" oli paras. Tai "Muna lepää" vai mikä se nyt oli. En todellakaan tiedä miks noi on niin hauskoja.

Nyt kuitenkin nuQ. :zzzz:
 
Perhetuttu Tampereelta...Ollaan hyvissä väleissä nääs ;)

Tarvitsemme lisä-materiaalia oleellisia tutkimuksia varten!;)
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom