Off-topic 24h

[TJJ]

Löytyikö sitä chicken bao:ta?

En tiennyt että sitä etsittiin. Löytyi chicken paellaa.

 

[TJJ]

Onko virallinen lomapunnitus kotona?

Mietin just, että heti perjantaina vai annetaanko aikaa pöhön hävitä muutama päivä?

 

[habaton]

Pakko avautua jonnekin niin kirjoitetaan sitten tänne. Pääsisi edes hetkeksi pois oman pään sisältä. Nyt alkaa ajatukset olemaan aika sekaisin ja syviin vesiin uppoaa mies tällä hetkellä.

Tilanne siis se, että olin eräässä kohtuu isossa firmassa monta vuotta eri tehtävissä töissä. Viihdyin ihan hyvin, kunnes sitten edellisessä pestissä ajauduin pomon silmätikuksi. Kyseessä aikamoinen "persoona" ja en sitten hänen kyykyttämistä kestänyt ja irtisanoin itseni ilman uutta työtä odottamassa. Alkoin vaan jotenkin pää hajoamaan tuohon ihmiseen niin pahasti. Löysin pian uuden työn, mutta nykyinen duuni on aika paljon epämieluisampaa. Olen myös nyt pienessä firmassa ja todennäköisyys saada kenkää on suurempi.

Kaduttaa suoraan sanottuna aivan helvetisti ja antaisin mitä vaan, että pääsisin takaisin. Tuo päätös oli aika impulsiivinen, vaikka tiesin että rahatilanteen vuoksi oli mahdollista tuo ratkaisu tehdä. Silti hävettää todella paljon, että tuli tuollainen teko tehtyä. Tavallaan menetin kasvoni tuossa tilanteessa, ja nyt vaivaa ikuinen luovuttaja-leima otsassa. Ei pitäisi ikinä paeta vaikeaa tilannetta, vaan ratkaista asiat. Kaipaan tosi paljon vanhaa työtä ja työyhteisöä, mutta tuskin on paluuta kun tuolla tavalla lähdin.

Tästä on nyt kulunut 4kk ja tuo katumus ja häpeän tunne vain voimistuu päivä päivältä. Jälkikäteen tajuaa itse toimineensa virheellisesti monissa asioissa ja siitä syystä varmasti silmätikuksi ajauduin. Ammattilaisen kanssa käynyt läpi tätä asiaa jonkin verran, mutta eipä tuo tätä nykyistä tilannetta ratkaise. Mieli on jäänyt tosi pahasti menneisyyteen ja tuohon tilanteeseen, jossa jotenkin psyyke petti täysin ja annoin irtisanoutumislapun pomon käteen. Aiemmin tuolla viikolla päättyi myös parisuhde, ja se myös hankaloittaa tilannetta kun on aika yksin tällä hetkellä. Exä oli aikalailla ainoa läheinen ihmissuhde työelämän ulkopuolella vanhempien lisäksi.

Heitin siis käytännössä koko työuran roskakoriin vain yhden ihmisen takia. Todella typerää kieltämättä. Työ ei tietysti ole kaikki kaikessa, mutta se vaan kun on pitkään saanut tehdä suht mieluisaa työtä ja sitten itse mokaa asiat, niin kyllä syö miestä. Pahinta on työ häpeä ja katumus. Ne kyllä suistaa kohti syvää masennusta tällä hetkellä.

Onko vinkkejä, miten tästä suosta ylöspäin?

 

[orsilla1]

Löytyikö sitä chicken bao:ta?

Toihan on ihan eri mantereen ruokia?

 

[orsilla1]

Mietin just, että heti perjantaina vai annetaanko aikaa pöhön hävitä muutama päivä?

Miksi ei pitäisi nykyistä painoa seuraavan loman alkupainona? Just asking.

 

[beginner]

Esimiehisyydestä. On se.

Hakeudu toki siihen suuntaan.

Orsillan kohdalla voitaneen puhua jopa esimiehekkyydestä

 

[orsilla1]

Ja nyt keskittymään jalkapalliin. Bayern voittoon. Jawohl!

 

[SIC-]

Headhuntteri otti yhteyttä ja tarjolla olisi tosi mielenkiintoinen työpaikka. Headhuntteri sanoi ehdottavansa minua asiakkaalle ja tarjosi reilua palkankorotusta. Työ vaatisi myös ymmärtääkseni turvallisuusselvityksen, kun asiakkaina on puolustusteollisuutta yms. Aloinkin jännittää nyt, että ei kai ne saa selville mun nettikirjoituksia? Siinäpä tulisi sitten selittelemistä

 

[SIC-]

Pakko avautua jonnekin niin kirjoitetaan sitten tänne. Pääsisi edes hetkeksi pois oman pään sisältä. Nyt alkaa ajatukset olemaan aika sekaisin ja syviin vesiin uppoaa mies tällä hetkellä.

Tilanne siis se, että olin eräässä kohtuu isossa firmassa monta vuotta eri tehtävissä töissä. Viihdyin ihan hyvin, kunnes sitten edellisessä pestissä ajauduin pomon silmätikuksi. Kyseessä aikamoinen "persoona" ja en sitten hänen kyykyttämistä kestänyt ja irtisanoin itseni ilman uutta työtä odottamassa. Alkoin vaan jotenkin pää hajoamaan tuohon ihmiseen niin pahasti. Löysin pian uuden työn, mutta nykyinen duuni on aika paljon epämieluisampaa. Olen myös nyt pienessä firmassa ja todennäköisyys saada kenkää on suurempi.

Kaduttaa suoraan sanottuna aivan helvetisti ja antaisin mitä vaan, että pääsisin takaisin. Tuo päätös oli aika impulsiivinen, vaikka tiesin että rahatilanteen vuoksi oli mahdollista tuo ratkaisu tehdä. Silti hävettää todella paljon, että tuli tuollainen teko tehtyä. Tavallaan menetin kasvoni tuossa tilanteessa, ja nyt vaivaa ikuinen luovuttaja-leima otsassa. Ei pitäisi ikinä paeta vaikeaa tilannetta, vaan ratkaista asiat. Kaipaan tosi paljon vanhaa työtä ja työyhteisöä, mutta tuskin on paluuta kun tuolla tavalla lähdin.

Tästä on nyt kulunut 4kk ja tuo katumus ja häpeän tunne vain voimistuu päivä päivältä. Jälkikäteen tajuaa itse toimineensa virheellisesti monissa asioissa ja siitä syystä varmasti silmätikuksi ajauduin. Ammattilaisen kanssa käynyt läpi tätä asiaa jonkin verran, mutta eipä tuo tätä nykyistä tilannetta ratkaise. Mieli on jäänyt tosi pahasti menneisyyteen ja tuohon tilanteeseen, jossa jotenkin psyyke petti täysin ja annoin irtisanoutumislapun pomon käteen. Aiemmin tuolla viikolla päättyi myös parisuhde, ja se myös hankaloittaa tilannetta kun on aika yksin tällä hetkellä. Exä oli aikalailla ainoa läheinen ihmissuhde työelämän ulkopuolella vanhempien lisäksi.

Heitin siis käytännössä koko työuran roskakoriin vain yhden ihmisen takia. Todella typerää kieltämättä. Työ ei tietysti ole kaikki kaikessa, mutta se vaan kun on pitkään saanut tehdä suht mieluisaa työtä ja sitten itse mokaa asiat, niin kyllä syö miestä. Pahinta on työ häpeä ja katumus. Ne kyllä suistaa kohti syvää masennusta tällä hetkellä.

Onko vinkkejä, miten tästä suosta ylöspäin?

Sinuna hakisin jonnekin uuteen työpaikkaan. Kuulostaa vähän siltä, että nykyinen työpaikka ei ole mieleen ja siksi haikailet vanhaan työpaikkaan ja aika on kullannut muistot. Jos kuitenkin päädyit irtisanoutumaan sieltä, niin ei se silloin niin kiva paikka ollut. Eli etsi joku uusi työpaikka ja koeta jo etukäteen katsella, että olisiko se viihtyisämpi.

 

[orsilla1]

Headhuntteri otti yhteyttä ja tarjolla olisi tosi mielenkiintoinen työpaikka. Headhuntteri sanoi ehdottavansa minua asiakkaalle ja tarjosi reilua palkankorotusta. Työ vaatisi myös ymmärtääkseni turvallisuusselvityksen, kun asiakkaina on puolustusteollisuutta yms. Aloinkin jännittää nyt, että ei kai ne saa selville mun nettikirjoituksia? Siinäpä tulisi sitten selittelemistä

Juuei ne niin kiinnostuneita yleensä ole.
https://supo.fi/turvallisuusselvitykset

 

[Max131]

Tilanne siis se, että olin eräässä kohtuu isossa firmassa monta vuotta eri tehtävissä töissä. Viihdyin ihan hyvin, kunnes sitten edellisessä pestissä ajauduin pomon silmätikuksi. Kyseessä aikamoinen "persoona" ja en sitten hänen kyykyttämistä kestänyt ja irtisanoin itseni ilman uutta työtä odottamassa. Alkoin vaan jotenkin pää hajoamaan tuohon ihmiseen niin pahasti. Löysin pian uuden työn, mutta nykyinen duuni on aika paljon epämieluisampaa. Olen myös nyt pienessä firmassa ja todennäköisyys saada kenkää on suurempi.

Kaduttaa suoraan sanottuna aivan helvetisti ja antaisin mitä vaan, että pääsisin takaisin. Tuo päätös oli aika impulsiivinen, vaikka tiesin että rahatilanteen vuoksi oli mahdollista tuo ratkaisu tehdä. Silti hävettää todella paljon, että tuli tuollainen teko tehtyä. Tavallaan menetin kasvoni tuossa tilanteessa, ja nyt vaivaa ikuinen luovuttaja-leima otsassa. Ei pitäisi ikinä paeta vaikeaa tilannetta, vaan ratkaista asiat. Kaipaan tosi paljon vanhaa työtä ja työyhteisöä, mutta tuskin on paluuta kun tuolla tavalla lähdin.

Tästä on nyt kulunut 4kk ja tuo katumus ja häpeän tunne vain voimistuu päivä päivältä. Jälkikäteen tajuaa itse toimineensa virheellisesti monissa asioissa ja siitä syystä varmasti silmätikuksi ajauduin. Ammattilaisen kanssa käynyt läpi tätä asiaa jonkin verran, mutta eipä tuo tätä nykyistä tilannetta ratkaise. Mieli on jäänyt tosi pahasti menneisyyteen ja tuohon tilanteeseen, jossa jotenkin psyyke petti täysin ja annoin irtisanoutumislapun pomon käteen. Aiemmin tuolla viikolla päättyi myös parisuhde, ja se myös hankaloittaa tilannetta kun on aika yksin tällä hetkellä. Exä oli aikalailla ainoa läheinen ihmissuhde työelämän ulkopuolella vanhempien lisäksi.

Heitin siis käytännössä koko työuran roskakoriin vain yhden ihmisen takia. Todella typerää kieltämättä. Työ ei tietysti ole kaikki kaikessa, mutta se vaan kun on pitkään saanut tehdä suht mieluisaa työtä ja sitten itse mokaa asiat, niin kyllä syö miestä. Pahinta on työ häpeä ja katumus. Ne kyllä suistaa kohti syvää masennusta tällä hetkellä.

Onko vinkkejä, miten tästä suosta ylöspäin?

No en tiedä vinkeistä ja ehkä tää offari vähän huono lanka pidemmälle pohdinnalle aiheesta, mutta siis tuon jaksamisen kanssa kannattaa minusta hakea keskusteluapua mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Nykyisen talon työterveyden kautta rupettelemaan työterveyslääkärille tai työpsykologille ja sieltä tarpeen mukaan eteenpäin. Ei noiden juttujen kanssa tarvii itekseen jäädä. Harmi, jos ei oo kaveriporukkaa, jossa tuota vois purkaa.

Ja tosiaan pikkaisen kuulostaa siltä, että tuossa on kyse nyt muustakin kuin työpaikan vaihdosta, mutta siitä duunista, niin jos ei ole kovin harvinaista hommaa, niin kyllähän duunimestoja suomesta löytyy, samaten toimivia työyhteisöjä ja aika samaa pskaa ne hommat yleensä on eri taloissa, pikkaisen eri paketissa vaan, eli sen puolesta en haihattelisi liikaa sinne vanhaan mestaan. Toki jos sinne kova palo on, niin kyllä porukka palaakin, ja jos nyt et oo vittuja haistattanut lähtiessäsi, niin ainahan voi selittää tilanteensa, että tuli tehtyä huono ratkaisu ja vähän impulsiivisesti ja kiinnostaisi tulla takaisin. Siinäkään mitään väärää tai hävettävää.

 

[Doctor feelgood]

Poltettu on. #terveydeksi nautittu jäsen V:n suosittelema määrä. Vahva tunne, että Sylvi olisi myöntänyt luvan tai ainakin antaa anteeksi

 

[beginner]

@habaton en tiedä paljonko tää auttaa, mutta ehkä sitä työtä täytyy vaan ajatella kuten esim parisuhdetta tai sijoittamista. Molemmissa tulee tehtyä virheitä, mutta ei voi oikein muuta kuin nuolla haavat, hyväksyä tappiot ja oppia jotain, takaisin ei yleensä ole menemistä kun kerran on näpeille tullut. Jälkiviisaus on sijoitushommissa pahinta, ei ees se rahan meno vaan se että tietää hölmöilleensä. Parisuhdettakaan ei oikein samaksi saa kun sen kerran lopettaa ja monesti se on ollut ihan oikea päätös. Kuitenkin uusia tilaisuuksia tulee niin ihmisten, osakkeiden kuin työpaikkojenkin muodossa, täytyy vaan pitää katse tulevassa.

Ja kyllähän se aikaakin toki ottaa, ei noista hetkessä toivu.

 

[Max131]

Ja ei perusmuotoisessa turselissa mitään nettihistoriaa kaivella, vaikken palkkaiskaan Siciä mihinkään tietäen ton kirjoitteluhistorian :D

Rikoshistoria ja venäjän sidonnaisuudet, varsinkin tuo jälkimmäinen lienee nykyään niitä, joilla tuo turseli voi tulla bumerangina takas.

 

[Max131]

@habaton en tiedä paljonko tää auttaa, mutta ehkä sitä työtä täytyy vaan ajatella kuten esim parisuhdetta tai sijoittamista. Molemmissa tulee tehtyä virheitä, mutta ei voi oikein muuta kuin nuolla haavat, hyväksyä tappiot ja oppia jotain, takaisin ei yleensä ole menemistä kun kerran on näpeille tullut. Jälkiviisaus on sijoitushommissa pahinta, ei ees se rahan meno vaan se että tietää hölmöilleensä. Parisuhdettakaan ei oikein samaksi saa kun sen kerran lopettaa ja monesti se on ollut ihan oikea päätös. Kuitenkin uusia tilaisuuksia tulee niin ihmisten, osakkeiden kuin työpaikkojenkin muodossa, täytyy vaan pitää katse tulevassa.

Ja kyllähän se aikaakin toki ottaa, ei noista hetkessä toivu.

Joo, tää jäi iteltä sanomatta, että mokiahan tulee kaikille, kuuluu vähän niinku elämään, eikä niitä pitäs ottaa liian vakavasti vaan koittaa jatkaa eteenpäin. Lisäksi duunipaikan vaihtohan on aina riski, tekee sen missä mielentilassa hyvänsä ja joskus voi jäädä vaan musta pekka käteen. Tuon vuoksi en ite yleensä lähde ovet paukkuen edellisistä, jos on ollut pääpuolin toimiva duunimesta, jos tulis tarve joskus kysellä takas.

 

[beginner]

Sitten kun muistaa vielä vanhan viisauden: ei ihminen yleensä töistään eroa, vaan pomostaan

 

[habaton]

No en tiedä vinkeistä ja ehkä tää offari vähän huono lanka pidemmälle pohdinnalle aiheesta, mutta siis tuon jaksamisen kanssa kannattaa minusta hakea keskusteluapua mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Nykyisen talon työterveyden kautta rupettelemaan työterveyslääkärille tai työpsykologille ja sieltä tarpeen mukaan eteenpäin. Ei noiden juttujen kanssa tarvii itekseen jäädä. Harmi, jos ei oo kaveriporukkaa, jossa tuota vois purkaa.

Ja tosiaan pikkaisen kuulostaa siltä, että tuossa on kyse nyt muustakin kuin työpaikan vaihdosta, mutta siitä duunista, niin jos ei ole kovin harvinaista hommaa, niin kyllähän duunimestoja suomesta löytyy, samaten toimivia työyhteisöjä ja aika samaa pskaa ne hommat yleensä on eri taloissa, pikkaisen eri paketissa vaan, eli sen puolesta en haihattelisi liikaa sinne vanhaan mestaan. Toki jos sinne kova palo on, niin kyllä porukka palaakin, ja jos nyt et oo vittuja haistattanut lähtiessäsi, niin ainahan voi selittää tilanteensa, että tuli tehtyä huono ratkaisu ja vähän impulsiivisesti ja kiinnostaisi tulla takaisin. Siinäkään mitään väärää tai hävettävää.

Kiitos vinkeistä kaikille yhteisesti.

Se tässä vaan, kun tuo edellinen työ oli oikeasti muuten todella mielekästä. En usko, että yhtä leppoisia ja samalla myös sopivaa virikettä sekä monipuolisuutta tarjoavia paikkoja kovin helpolla löytyy. Nyt muutenkin vähän heikot ajat hakea töitä. Se tässä eniten syö, että takertui liikaa tuohon yhteen asiaan, mikä otti päähän eli esimies. Toki kyseessä on siis oikeasti suoraan sanottuna aika kamala persoona toisinaan, ja moni muu hänen takiaan lähtenyt. Jotenkin sokaistuin täysin kaikelta muulta ja halusin vain päästä pois hänen kynsistään. Jälkikäteen vasta iskee tuo menetyksen tuska.

Takaisin tuskin on paluuta, niin kauan kun hän tuolla on. Aika avoimesti piti minua täytenä nollana, ja kyllähän itsellä työmotivaatio putosikin loppuvaiheessa pitkälti hänen käytöksen vuoksi. Ja sen myötä suoritustaso laski.

Mutta joo, onhan niitä työpaikkoja varsinkin sitten kun talous taas aikanaan piristyy. Täytynee syksymmällä availla silmiä taas työmarkkinoiden suhteen. Juuri nyt ei ehkä isoa muutosta jaksaisikaan.

 

[Sylverö]

Pakko avautua jonnekin...

Eihän nykyisen työpaikkasi tarvitse olla se, jossa olet jäljellä olevat X vuotta ennen eläkeikää. Sen sijaan, että haikailee menneeseen (mennyt aika ei koskaan palaa!) voisi yrittää tähyillä tulevaan. Olet kriittinen itseäsi kohtaan ja paisuttelet tapahtumaa ajatuksissasi. Mitään ennenkuulumattoman kamalaa ja koko loppuelämäsi täydellisesti pilaavaa ei todella ole tapahtunut. Mistä kumpuaa häpeä? Kasaatko tähän työelämässä tapahtuneeseen muutokseen sellaisia asioita, jotka oikeastaan eivät edes kuulu siihen? Ei ole olemassa ketään, joka ei olisi mokaillut ja tehnyt jotain, mitä myöhemmin katuu. Olet liian ankara itseäsi kohtaan.

 

[Simpsa]

Samoilla linjoilla olen edellisten kommentoijien kanssa habatonille. Lienee varsin tyypillistä, että sitä ihminen tuppaa omassa mielessään vastoinkäymisten kohdatessa synkistelemään omaa tilannettaan vähän turhan paljon, vaikka siihen ei todellisuudessa juuri tarvetta olisikaan. Taidan itse olla jopa oikein kokemusasiantuntija tässä aiheessa. Uusia mahdollisuuksia elämän suunnalle on tarjolla jo heti huomenna, jos vain haluaa pitää ovet avoinna. Positiivisin mielin kohti huomista, niin hyvä siitä tulee. Ja ei ne kaikki valinnat ole aina hyviä, mutta lopulta sitä oppiii tekemään enemmän niitä hyviä valintoja.

 

[Vir Aeternus]

Sitten kun muistaa vielä vanhan viisauden: ei ihminen yleensä töistään eroa, vaan pomostaan

Mä oon kerran irtisanoutunut työstä, ja loput kerrat lähteny paremman rahan perässä pois koskaan en oo uhrannu ajatustakaan sille, että työ vois olla mielekästä. Nuorena miehenä kun meni tehtaaseen kokeilemaan duunarihommia niin siellä tavallaan oppi, että kukaan ei tästä nauti. Sitä vaan siedetään viis päivää viikossa että on varaa ryypätä viikonloput. Tai mitä nyt haluaakin. Vitun surullista elämää kyllä.