Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
En vielä aloittanut, sen sijaan viime yön saaliina pihalta yksi (1) hiiri. Sisäansaan ei ole tullut parina päivänä mitään. Syöttikin on paikallaan.
Meillä päästiin yläpohjan talvisesta ropistelusta eroon laittamalla hiirenloukkuja loppukesästä eteenpäin talon sivustoille ja ulkorakennukseen. Pakkasiin asti hiiret operoivat ympäriinsä ja silloin ne on helppo pyytää pois. Pakkasten aikana ne ei sieltä lämpimistä rakenteista juurikaan pihalle lähde ja homma on vaikeampaa, jos ei loukkuja saa sinne hiirten äärelle.
 

Leikki-iässäsi vuosikymmen oli jo vaihtumassa tai vaihtunut 1990-luvulle, ja lahjavuori kuusen alla sen kun jatkoi kasvamistaan. Monen pojan lahjapaketista löytyi teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia, tytöillä taas Polly Pocket- ja Littlest Pet Shop -minifiguureja.

Osa vanhoista hiteistä koki uuden tulemisen: sellaisia olivat jo 50-luvulta tutut trollipeikot ja jojo. Myös 60-luvulta tuttu Action man -nukke teki paluun G.I. Joe -nimellä.
 
He-man oli kova juttu nuorena. Pitäs koittaa kaivaa jostain se mikä lie kasarin tai ysärin Dolph Lundgrenin leffa, että miltä näyttää tänä päivänä :D

Kooshit tuolta puuttui. Ne oli niitä semmoisia kumihapsukarvaisia figuureja, joita meillä ainakin heiteltiin koulun pihassa seinää vasten maaliin ja toinen koitti torjua.

Mut kovin juttu ikinä jouluna oli varmaan uusi kasibittisen ja myöhemmin 16-bittisen Nintendon peli. Vieläkin muistaa suht elävästi fiiliksen, kun sai käsiinsä Zelda - Link to the pastin ja sitä pääs pelaamaan.
 
Viime hetken lahjavinkki.

Screenshot 2022-12-23 at 12.24.07.png
 
Leikki-iässäsi vuosikymmen oli jo vaihtumassa tai vaihtunut 1980-luvulle, ja lahjavuori kuusen alla alkoi kasvaa. Kasarin alun suurimpia hittejä oli älypeli Rubikin kuutio, joka keksittiin vuonna 1974.
Monen toivelistalla oli myös Scalextric-autorata, jossa kilpa-autot olivat kauko-ohjattavia.
Lastenohjelmat alkoivat yhä vahvemmin määrittää sitä, mitä leluja tulee seuraavaksi markkinoille. Televisiossa pyörivät Pätkis, Smurffit ja Barbapapat.
Ensimmäinen Tähtien sota oli saanut ensi-iltansa 1977, ja elokuvan myötä lelukauppojen hyllyille ilmestyi valtava määrä Star Wars -leluja ja muuta fanitavaraa.

Rubikin kuution taisin tosiaan saada. Taisin myös pistää sen heti paskaksi.

Mistään autoradoista turha haaveillakkaan, olimme vähävaraisia. Ensimmäisen action-hahmon taisin saada kolmekymppisenä kun kaveri toi jonkun painijan Meksikosta tuliaiseksi.


lahja.jpg
 
He-man oli kova juttu nuorena. Pitäs koittaa kaivaa jostain se mikä lie kasarin tai ysärin Dolph Lundgrenin leffa, että miltä näyttää tänä päivänä :D
Erinomaiselta se näyttää edelleen. Nuori Courteney Cox (eli @Delgado 'n Walmart-versio), Frank Langella Skeletorina, Dolph huippukunnossaan.. mitä muuta voi elokuvalta vaatia. Ensimmäinen elokuva myös missä muistan nähneeni lopputekstien jälkeen erillisen kohtauksen. Tuo oli kunnon easter egg tuohon aikaan, kun lopputekstit olivat yleensä se mihin elokuva oikeasti loppui.

Olihan se He-Man -fanille pettymys tietysti tuolloin aikanaan, kun He-Man olikin ihan kynis verrattuna siihen nukkeen ja tukka ei ollut yhtä upea, mutta sallittakoon tämä taiteellinen vapaus muuten erinomaisen elokuvan ollessa kyseessä.

Edelleen olen katkera silti, että tuon ajan yksi lempihahmoistani, Saurod (josta lensi oikeita kipinöitä suusta ja jolla yritimme sytyttää risuja tuleen) kokee leffassa loppunsa ennen kuin pääsee näyttämään kykyjään.
 
Back
Ylös Bottom