Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
65D1D62D-896D-4E64-B8BC-1320B2FFD0F6.jpeg
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Olin jo muutenkin aika aikaisessa rytmissä ennen kellojen siirtämistä, mutta nyt on kyllä ihan turha odotella kasiin, että aloittelee hommat. Eilen 05:30 ylös, tänään 06. Sama aloitella sit tällai seiskan pintaan tekeen hommia.
 
Lisätunti ei tuonut pirteyttä.
Kahvipavutkin loppu.
Onneksi sentään jauhettua löytyi pussinpohja.
 
^ juuri loppui jostain Pirkanmaan paahtimolta ostettu Idian Monsoon Malabar.

Nyt on jotain, ilmeisesti Lappeenrannasta kotoisin olevaa, tummapaahtoa. Lehmus Roastery. Ihan vieras papu, mutta juotavaa vaikuttaa olevan.
 
Lisätunti ei tuonut pirteyttä.

ei! panin maata ennen kahtakymmentäyhtä ja ennen seitsemää kun kello soi tapahtui herääminen kuin: "keskellä yötä" unet olivat aivan kesken, vielä olisi jatkunut pitkään jos olisi saanut odotella kokevansa luonnollisen herätyksen
 
Miksi siis istut arki-illat kotona yksin?

siksi kun arkena on herättävä aikaisin ja mentävä siis nukkumaankin aikaisin ja ennen nukkumaanmenoa pitää rauhoittua, koska #TyöMies

siksi kuntoilusalillakäynti - maata,pano tuolee istuttua kotona sohvalla

#paikkakunnalla kun ainoat auki olevat paikat iltaisin ovat kapakat, kahvilat menevät jo niin aikaisin kiinni että kuntoilusalin ja suihkuttelun, ruokailun jälkeen ei vaan ehi niihin
ja kun ei meinaa joka pe ja la huvittaa mennä kapakkaankaan istumaan, niin vielä vähemmän viikolla
 
Olin jo muutenkin aika aikaisessa rytmissä ennen kellojen siirtämistä, mutta nyt on kyllä ihan turha odotella kasiin, että aloittelee hommat. Eilen 05:30 ylös, tänään 06. Sama aloitella sit tällai seiskan pintaan tekeen hommia.
Heräsin klo 4 odottamaan klo 5 soivaa kelloa. 6:20 tepastelemaan työpaikkaa kohti.
 

Suositut

Back
Ylös Bottom