Hyvää keskustelua elämästä!
Tähän kysymykseen tarttuisin sen verran, että listaat ulkoisia asioita.
Olen
@no-body kanssa samaa mieltä siitä, että aikamme "voit olla mitä haluat" psykoosi ei kuvaa todellisuutta. Uskon että jokaisella ihmisellä on oma kohtalonsa tässä elämässä. Uskon että voimme osaltaan vaikuttaa siihen, mutta hyvin rajallisesti. Kuitenkin uskon myös, että se kohtalo tulee hyväntahtoisesta lähteestä, joten sen eläminen todeksi tuntuu mm. toivona, ilona ja rakkautena. Siihen kuuluu myös kärsimys ja kuolema. Ehkä jopa ajoittaiset masennukset. Pitkäjänteinen alakulo, toivottomuus ja tylsyys taas kertoisi siitä, että ihminen on ajautunut eroon elämän lähteestä ja syrjään kohtalostaan, joka sieltä virtaa. Ihminen ei ole vapaa elämään vaan jokin kahlitsee ja estää häntä elämästä omaa kohtaloaan todeksi.
@vokot tekstien perusteella häntä ei orjuuta ulkoinen tekijä, kuten väkivaltainen diktaattori. Näin ollen veikkaan sisäistä tekijää. Freud on sanonut, että mielenterveys on kyky tehdä työtä ja rakastaa. Mikäli miehellä on pinkka kunnossa niin se kertonee, että eka näistä toteutuu. Mikäli miehellä on elämässä lapsia ja naisia, joista mies puhuu kauniisti, kuten
@Wombut, niin ulkoapäin näyttäisi, että toinenkin toteutuu. Rakastaminen on toki muna/kana ongelma ihmissuhteiden osalta, mutta niin on työkykykin. Ensin pitäisi olla työkykyinen, että saisi töitä jne... Sama kait se pätee myös rakkauteen. Kysyntä rakastamiselle on tässä maailmassa ääretön ja tarjonta rajallista. Kun mies pystyy tarjoamamaan rakkautta, niin uskon ettei oikein voi välttyä naissuhteilta. Ongelmana on enempi se, että onko rakastamisellakin rajansa ja mitkä ne ovat ja onko molemmilla lopulta pälli niin kunnossa, että rakastaminen onnistuu pitkäjänteisesti. Naisilta voi käsittääkseni välttyä vain jos on dysfunktionaalinen rakkaudessa ja näinollen estynyt elämään elämäänsä. Elämän tarkoitus itseasiassa ilmenee juuri rakastamalla, joten ihmissuhde ei ole yksi sivujuonne onnekkaan ihmisen kohtalossa vaan sen ydintä useimmilla ihmisillä. Tämä on tietty sikäli kimurantti väite, että paha sanoa missä kohtaa ihmisen psyykkeessä kulkee persoonallisuuden ja patologisen ongelman raja? Itse kuitenkin uskon, että mikäli ihminen on kohtuullisen funktionaalinen niin riippumatta ulkoisista tekijöistä jutut kuulostaa enempi
@Wombut jutuilta. Mikäli
@vokot olisi vapaampi demoneiltaan niin tylsyys, toivottomuus ja naisenkaipuu ei paistaisi jutuista niin kipeästi läpi. Mikäli kyky rakastaa olisi aktiivinen niin rakkauteen ei viitattaisi ikäänkuin surrealistisena poikkeuksena harmaan arjen keskellä.