pahimmillaan perinnöksi korkeasaarelle.
Miten niin pahimmillaan? Jos itse uhkaan kupsahtaa ilman läheisiä ja vähän säästöjä taskussa, kuten hyvin voi käydä, niin vitun varmasti testamenttaan ne jollekin eläinten turvakodille käytettäväksi hylättyjen vuohien hyväksi ennemmin kuin ihmisille.
Oman harmaan elämäni keskellä kävin esimerkiksi viime kesänä YKSIN vaeltamassa Japanissa, ei tarvinut puhua kenenkään kanssa, mutta puhuin aina kun mahdollista. Mutta joo, tiedän että se oli oma unelmani, ei sinun, mutta eikö siis sisältäsi löydy _mitään_ haaveita tai toiveita muuta kuin että Dimmu Borgir tulisi esiintymään siihen juottolaan ja saisit yksin istua juomassa kaljaa Dannyn kanssa toisianne tuijottaessa?
Noin muuten uskon ymmärtäväni vokotia sen verran, että vituttaa lukea näitä juttuja (ei Wombut henk. koht. sinua vastaan, vaikka nyt tähän viestiin tartuinkin liian monien samanlaisten joukosta).
Kai sinä nyt itse ymmärrät, että sinulla on elämässä perusasiat hyvin ja tuo matka ja vastaavat asiat ovat silloin vain kirsikoita kakun päälle? Ilman sitä elämän perustasapainoa niiden tuoma ilo olisi paljon pienempi ja hetkellisempi.
Ja eiköhän se selväksi ole tullut, että kyllä vokotilla unelmia ja toiveita elämältä on, mutta jossain välissä on tullut piste, jossa niiden perässä juokseminen tuntuu jo pelkältä virvatulien jahtaamiselta, vaikka ne ovat yleisellä mittapuulla hyvin pieniä ja kohtuullisia, kuten joku ihminen rinnalla joka välittäisi ja ymmärtäisi.
Yksi valtava, pahaa oloa nyky-yhteiskunnassa luova tekijä on juuri se instagramin ja motivaatiopaskan luoma harhakuva, että kuka vain voi olla mitä vain ja kaikki tavoitteet voi saavuttaa, kun vain taistelee niiden eteen. Ja jos ei saavuta, niin on häviäjä ja on syytäkin kokea itsensä häviäjäksi. Paskan vitut. Elämä ei ole valintoja. Todennäköisyyksiin voi joskus vaikuttaa, mutta niihinkin rajallisesti. Maailma oli parempi paikka kun ymmärrettiin, että ihmisellä on lähtökohtansa, rajoitteensa ja kohtalonsa, joiden varassa se elämä rullaa ja se on ennemmin poikkeus kuin sääntö, jos joku niistä pystyy isommin repimään itsensä irti ja vapaaksi.
Säännöllisestihän vokotkin mainitsee esim. istuneensa samaan pöytään naisporukan kanssa, yrittäneensä avata juttua kiinnostavan ihmisen kanssa jne., mutta nillitäjät täällä sivuuttavat sen aina sataprosenttisesti, koska se ei mene tuohon narratiiviin että tosissaan yrittäminen johtaa aina onnistumiseen. Ja jos joku oikeasti ajattelee, että luonnostaan yltiöujo ja hiljainen ihminen muuttuu muuksi vain vähän opettelemalla ja rohkaistumalla, ymmärtää elämästä ja ihmisistä aivan surkean vähän.
Muuta nyt vaikka aluksi sinne amerikkaan katsomaan josko Iida Tikkaa kiinostaa, sillä ilman sitä, et saa varmaa vastausta.
MOT, että mieti nyt itse kannattiko tuota kirjoittaa, jos ei ole tarkoitus kuin viisastella.
Taas verta ja särkyä.
www.is.fi
