Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ja toisaalta mielikuva sen oman halon sahaamisesta ei aiheuta kovin positiivisia väristyksiä. Ehlä @Invisus oli mielessä joki semmonen sadomaso-trilleri/drilleriTää kuulosti enemmän joltain leidarihommilta.
Tämä oli samalla tulevan eroottisen novellini ensimmäinen kappale. Nimi on vielä auki, mutta sangen potentiaalisena vaihtoehtona on "Kuumaa ja liukasta: varo mihin astut"

Munaa?
Tumma leipä ja sinappi on hyvä yhdistelmä.Ei ollut munaa, söin leipää ja päälle sinappia. En tiedä mikä himo se oli mutta tulipa syötyä.

Olisi kiva tietää, olisikohan sitä yhtään eri näköinen jos olisi ollut absolutisti ikänsä.
Niinhän se tekee, mutta millaisista määristä silloin puhutaan? Ja onko tupakalla osuutta asiaan (varmaan monella on). Vanhentaako esim. max 10 annosta viikossa jaettuna useammalle päivälle? Kosmetologini vastasi kysyessäni, ettei ihossani näy alkoholinkäyttö. Kumppanikaan ei satu olemaan korrekti eikä hikisukkakaan enkä itse ole varmasti naamalleni sokeutunutViina vanhentaa, varsinkin moni hyvännäköinen muija on saanut peruuttamatonta damagea sillä aikaiseksi. Itse ihminen tulee vähän sokeaksi omalle ulkonäölleen sekä se rakas oma hikisukka kumppani osaa kyllä olla korrekti tuollaisessa asiassa.

Saatanan kissa herätti taas liian aikasin. Nyt kun se rauhottu niin ei saa ite nukuttua.
