Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Mä muutan johonki maakellariin asumaan. Kämpässä on 28°C lämmintä, mää kuolen tähän kuumuuteen. Just kävin suihkussa ja taas on hiki. Aaarggghh.


Mutta, vitun ruma toimii.Jossun kraka etiketin mukainen, mutta ihan vitun ruma.
Toki ymmärrän, jos joku joutuu sisällä hikoileen. Se on vitusta.

Onko riski että Karjala tulee takaisin?
Jos voisit päättää, valitsisitko täydellisen kumppanin henkisesti ja fyysisesti vai 90 miltsin eurojaskalapun?![]()

Massit osaan tehdä itsekin. Olen pienistä myyjän palkoistani saanut riivittyä kokoon muutamassa vuodessa noin kymmenen kiloeuron sijoitukset. Puhumattakaan kun ryhdyn menestyksekkäksi koodarimuijaksi ja pääsen eroon nappikaupoista ja pääsen oikeasti ottamaan osaa isojen poikien hiekkalaatikoille.Katoin eka että Tuksuhan se siinä.Muistin, että minulla onkin kaapissa seksihellemekko! Viime vuonna ei ollut seksihelteitä, joten mekko jäi kaappiin. On se kyllä sen verran mauton, ryhditön ja silitettynäkin ryppyinen, että taidan käyttää sitä vain kotona. No, ei maksanutkaan kuin muutaman euron.
katso liitettä 149415
Hyvännäköstä lihaa...Blabla hölöhölö