Ei se ainoa motiivi ole, mun mielestä lähinnä sillä ei pitäisi olla muille ihmisille kauheasti merkitystä että miksi mulla on kuvia ja mitä ne tarkoittavat. Mulla on elämänkatsomukseen ja kiinnostuksen kohteisiin liittyviä tatuointeja, ensimmäinen on otettu 24-vuotiaana. En usko että maku muuttuu siinä mielessä että alkaisin olla täysin eri ihminen. Kuvia voi päivittää jos alkaa vaikka tykätä yhtäkkiä väreistä. Kyllä ne mun kuvat kertovat musta paljonkin, mutta mulle ei ole tärkeää että satunnaiset vastaantulijat osaavat lukea tai tulkita niitä oikein tai tehdä minusta juuri oikeanlaisia johtopäätöksiä.
Ruumis on väline, joka kuljettaa mun "sielua", tai aivoja, mitä termiä nyt tykkääkään sitten käyttää. En mä siihen kuole jos joku näistä vähän vanhetetessa lässähtää, jos lässähdän kerran muutenkin. Jos joku pitää mua pelkkien tatuointien takia idioottina niin siinähän pitää. Uskoisin pystyväni toimimaan yhteiskunnassa ilman hirveetä vääntöä tästä, joidenkin mielestä ne nyt on aina hirveitä ja markkina-arvo on pilalla, en mä voi sellaisen mieltä muuttaa vaikka haluaisinkin.
Ajattelen niin, että kun ihminen kasvaa ja kehittyy ne otetut kuvat saavat mahdollisesti uusia merkityksiä itselle, niitä katsoo eri tavalla.
