Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.

Hah, filosofiaa! Ei mikään. Kaikki tarkoittaa jotain, mutta perimmäisten kysymysten äärellä ollessa tää on musta sama asia kuin vaikka kirjallisuuden tulkitseminen. Jokainen voi miettiä ja pyöritellä näkemäänsä, ja se voi olla samaa kuin mitä teoksen haltija on ajatellut, mutta kumpikaan ei ole oikein eikä väärin. Ei ihmisellä ole enää valtaa määritellä, mitä heidän kuvansa aidosti merkitsevät, jos muutkin näkevät ne, koska katsoja tulkitsee kuvaa omassa kontekstissaan.
Päivän oppituntina kaikki googlaa, mitä tarkoittaa radikaali konstruktivismi!

Henkilökohtaisesti annan tietyille tatuoinneille kahdenlaisia merkityksiä: mielen köyhyys (perhoset, piikkilangat) ja idiotismi (kirkot väärin päin, hakaristit, suomileijonat jne.).

muoks. lievensin kantaani ja poistin tribaalit, etten loukkaa kovin montaa tuttua, jotka sattuu tämän näkemään :D

lisämuoks. ei taida onnistua vieläkään...
 
Minä siivosin tallia ja sain varastoonkin hyllyt paikoilleen. Yläkerran vessarojektikin starttas, kun kannoin siellä varastoidut roippeet uututtaan kiilteleville varastohyllyille. LL-jakotukille sain noston valettua vielä. Tänäpänä pitäs vähän oikoa sitä lattiaa, eli jotain kaadon tyyppistä sinne pitäs saada syntyyn. Sit ei oo enää ku loput ja paskantaminen voi alkaa.

Oih. Joko oot suunnitellut, mitä meinaat syödä käyttöönottoa edeltävänä päivänä ?
Meksiloista buffetista lounaaksi ja päivälliseksi ?

- - - Updated - - -

Koska minulta ei mitään kysytty, niin vastaan kuitenkin.
Maku tatuointien suhteen on muuttunut kovastikin viimeisen 14 vuoden aikana, siitä kun otin ensimmäiseni. Kuvat ei varsinaisesti enää miellytä ulkonäöllisesti, mutta pidän jokaisesta edelleen. Ne olivat tärkeitä silloin ja kertovat omaa tarinaansa vielä tänäkin päivänä. Samalla tavalla ajattelen monesta muustakin asiasta elämässä, virheitä on tullut tehtyä ja vääriä valintoja, mutta jokainen niistä on kasvattanut ja muokannut minusta sellaisen ihmisen joka nyt olen.

Kyllä. Vähän samaa on itselläkin, vaikka kuvia ei montaa olekaan. Silti omilla kuvillani on jokin merkitys minulle.
Mutta jos tatuoinnit ovat vaan koristeita, koska ovat kivan näköisiä, voisi kuvitella että ilman merkitystä ne ovat vain rumia kuvia muoti-ilmiöiden ja omien makutottumusten muuttuessa.
 
Oih. Joko oot suunnitellut, mitä meinaat syödä käyttöönottoa edeltävänä päivänä ?
Meksiloista buffetista lounaaksi ja päivälliseksi ?

Vois olla kova. Mutta viimeaikaisten tapahtumien valossa, ainakaan cayenne-pippuria ei säästellä edeltävällä aterialla. Kyllä nimittäin: lähtee.
 
Päivän oppituntina kaikki googlaa, mitä tarkoittaa radikaali konstruktivismi!

Henkilökohtaisesti annan tietyille tatuoinneille kahdenlaisia merkityksiä: mielen köyhyys (perhoset, piikkilangat ja tribaalit) ja idiotismi (kirkot väärin päin, hakaristit, suomileijonat jne.).

En tiedä kuinka suuri tässä on läppä%, mutta itselleni taas on aivan sama, millaisia tatuointeja muilla on, enkä todellakaan pidä ihmisiä idiootteina tai mieleltään köyhinä siksi, että heillä on tietynlainen leima ihossa. Sen sijaan ihmisten tuomitsemista tatuoinnin perusteella voisin pitää hieman mieleltään köyhänä ;)

- - - Updated - - -

Vois olla kova. Mutta viimeaikaisten tapahtumien valossa, ainakaan cayenne-pippuria ei säästellä edeltävällä aterialla. Kyllä nimittäin: lähtee.

Kai sä laitat jollain kunnon tavaralla sen pöntön lattiaan ?
Vai vedätkö vielä pulteilla old school tyyliin ?
 
Sen sijaan ihmisten tuomitsemista tatuoinnin perusteella voisin pitää hieman mieleltään köyhänä ;)
No joo, olis saanut melkein poistaa koko viestin, jos olis halunnut keskustella diplomaattisesti tai täysin asialinjalla.

Mutta tietynlaiset ihmiset ottaa tietynlaisia tatuointeja. Aina tatuointi jotain kertoo ihmisestä. Ei näissä asioissa siihen pidä takertua, että mitä se tarkalleen kertoo juuri yhden ihmisen kohdalla, mutta noin suuremmassa mittakaavassa ei tietyt olettamukset täysin vailla pohjaakaan ole. Vrt. nyt vaikka suomileijonatyypit.
 
Juu, eikä ilman kunnon kärjistämistä saa edes keskustelua aikaan. Ja kyllä tuossa taustalla olevan pointin ymmärrän.
Suomi-leijonaakin on tosin paljon lätkämestaruus-tatuointinta yms. En minä sellaista ottaisi ja toisilla se voi olla ideologinen, muisto sodassa kuolleesta vaarivainajasta, lätkämestaruudesta tai mitä tahansa.

Toisaalta nuo kaikki luettelemasi tatuointityypit kategoriasta 1 olivat aikansa muoti-ilmiöitä. Eikö yhtälailla samalla logiikalla mielen köyhyyttä kuvaa nykyään kaiken maailman old school kuvitetut karpit, kotkat sun muut ?
 
Toisaalta nuo kaikki luettelemasi tatuointityypit kategoriasta 1 olivat aikansa muoti-ilmiöitä. Eikö yhtälailla mielen köyhyyttä kuvaa nykyään kaiken maailman old school kuvitetut karpit, kotkat sun muut ?
Hmm, en oo ihan varma, mistä nyt puhutaan. Jos puhutaan siitä tietynlaisesta monivärityylistä, niin se yksinkertaisesti vaan käy jotenkin silmään itselläni. Mustavalkokuvaa ehdottomasti, jos nyt joskus saa jonkun noista vuosikausia olleista ideoista toteutettua.
 
Eli itsesi koristelu itseäsi varten on sinun kohdallasi se motiivi tatuointien ottamiseen.
Oletko varma, että (tatuointi)makusi pysyy samana lopun ikää ja ettei yhtäkkiä joku aiemmin hieno näytäkin yhtäkkiä rumalta ?

Ei se ainoa motiivi ole, mun mielestä lähinnä sillä ei pitäisi olla muille ihmisille kauheasti merkitystä että miksi mulla on kuvia ja mitä ne tarkoittavat. Mulla on elämänkatsomukseen ja kiinnostuksen kohteisiin liittyviä tatuointeja, ensimmäinen on otettu 24-vuotiaana. En usko että maku muuttuu siinä mielessä että alkaisin olla täysin eri ihminen. Kuvia voi päivittää jos alkaa vaikka tykätä yhtäkkiä väreistä. Kyllä ne mun kuvat kertovat musta paljonkin, mutta mulle ei ole tärkeää että satunnaiset vastaantulijat osaavat lukea tai tulkita niitä oikein tai tehdä minusta juuri oikeanlaisia johtopäätöksiä.

Ruumis on väline, joka kuljettaa mun "sielua", tai aivoja, mitä termiä nyt tykkääkään sitten käyttää. En mä siihen kuole jos joku näistä vähän vanhetetessa lässähtää, jos lässähdän kerran muutenkin. Jos joku pitää mua pelkkien tatuointien takia idioottina niin siinähän pitää. Uskoisin pystyväni toimimaan yhteiskunnassa ilman hirveetä vääntöä tästä, joidenkin mielestä ne nyt on aina hirveitä ja markkina-arvo on pilalla, en mä voi sellaisen mieltä muuttaa vaikka haluaisinkin.

Ajattelen niin, että kun ihminen kasvaa ja kehittyy ne otetut kuvat saavat mahdollisesti uusia merkityksiä itselle, niitä katsoo eri tavalla.
 
I approve.
 
Hmm, en oo ihan varma, mistä nyt puhutaan. Jos puhutaan siitä tietynlaisesta monivärityylistä, niin se yksinkertaisesti vaan käy jotenkin silmään itselläni. Mustavalkokuvaa ehdottomasti, jos nyt joskus saa jonkun noista vuosikausia olleista ideoista toteutettua.

Juu, lähinnä meinasin sitä, että aikansa muoti-ilmiöt saattavat aina jälkikäteen näyttää mielenköyhän tuotoksilta ulkopuolisen silmin :)

- - - Updated - - -

Mun mielestä kiva tatska olis tuolla puon silimässä.

Kestoraidat ?
 
Ajattelen niin, että kun ihminen kasvaa ja kehittyy ne otetut kuvat saavat mahdollisesti uusia merkityksiä itselle, niitä katsoo eri tavalla.
Eikö ne semmoisia aikansa kertomuksia ole väkisinkin.

Pitää vielä tarkentaa tota aikaisempaa, että viittasin sellaisiin räikeimpiin stereotypioihin. Muutenhan tulkinta menee aika monimutkaiseksi, jos sitä oikeasti yrittää pelkän kuvan perusteella. Melkein saisi olla sitten joku kuva ja tarina -tyyppinen ratkaisu, jos haluaisi ruveta analysoimaan.
 
Juu, lähinnä meinasin sitä, että aikansa muoti-ilmiöt saattavat aina jälkikäteen näyttää mielenköyhän tuotoksilta ulkopuolisen silmin :)

kyllä

mielestäni sormiin tatuoidut kirjaimet rupee olemaan jo mennyttä muotia ja ovat ruvenneet näyttämään aika karseilta
 
lavvantaina viimeksi katselin imisiä silläsilmällä että kai nuokin tattoot on joskus ollu ihan hyvä idea heidän mielestä
 
Back
Ylös Bottom