- Liittynyt
- 30.4.2008
- Viestejä
- 37 505
Suhteeni pilkkuun on intohimoinen ja kiihkeä, mutta selitys hyväksytty.
Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti
- Keskustelun aloittaja Bisley
- Aloitettu
Suhteeni pilkkuun on intohimoinen ja kiihkeä, mutta selitys hyväksytty.
- Liittynyt
- 4.1.2011
- Viestejä
- 1 308
Jessss! Sen kunniaksi tanssiva banaani, olkaa hyvä: *sensuroitu*
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 29.8.2006
- Viestejä
- 17 086
Missä kuljemme, minne menemme? Aika rientää hurjaa vauhtia, joten onko meillä varaa pysähtyä hetkeksikään? Näitä kysymyksiä on jokaisen syytä pohtia ennen kuin on myöhäistä. Onko mikään enää pysyvää, onko turvaa missään? Henkinen rappio repii yhteiskuntaa kaikkialta, mutta miksi asialle ei tehdä mitään? Jos pohdimme asioita syvällisesti, saatamme tulla siihen lopputulokseen, että kaikki on mennyt. Mutta mitä tarkoittaa kaikki? Toisille se saattaa olla jotain materiaalista, toisille taas henkistä pääomaa. Jossain sen sijaan puhaltavat uudet tuulet – on huomattu, ettei kaikki olekaan kuin on luultu. Joka päivä saamme kuulla tapahtumista ja ilmiöistä, jotka järkyttävät maailmankuvaamme. Elämä on pelissä joka hetki, mutta kenen elämä? Se on yksi aikamme suuria mysteerejä, johon saamme vastauksen vain tutkimalla itseämme ja ympäristöämme. Legendat elävät, vaikka sellaisia ei enää juuri synnykään.
Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää on! Vaan matkustanko sittenkään vai valitsenko pysyvän ja vakaan olotilan? Jonain päivänä aasintamma saattaa nähdä vielä Herran enkelin, mutta sitä odotellessa on muistettava, että maltti on valttia. Hätäilemällä ei tule kuin kieroon kasvaneita lapsia. Koko universumin mittakaavassa se on toki mitätön juttu, mutta meidän kehitykseemme se saattaa vaikuttaa enemmän kuin osaamme arvatakaan. Lähdenkö vai enkö, otanko vai jätänkö? Näihin kysymyksiin joutuu jokainen meistä ottamaan kantaa riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta ja varallisuudesta. Kaksipäinen tiikeri vaanii kulman takana, enkä tarkoita sillä kommunismia, vaan jotain pahempaa. Paha vaanii kaikkialla, se tarkkailee aikaansa ja odottaa hetkeään. Kun hetki on kypsä, muuttuu kaikki ja silloin meidän on oltava valmiina. Viimeistään silloin irstailun ja elostelun ajat ovat takana, ja me joudumme tekemään suuria valintoja kukkapuskan ja vesilammikon välillä. Aika tuo odottaa, murheet maalliset tukahduttaa! Vaan onko onni osa kaikkien vai jääkö sonni peltoon ähkien?
Henkiset patoutumat rasittavat meitä kaikkia ja niistä on päästävä eroon mahdollisimman pian. Siinä meitä auttaa ympäristön tarkkaileminen ja lähtökohtien havainnointi. Se joka jättää asioita huomaamatta, tekee itselleen melkoisen karhunpalveluksen. Mutta järki ei asu kaikkien päässä, se on nähty kautta ihmiskunnan historian. Voimme tietysti pyrkiä elämään vailla huolta huomisesta, mutta parempi on ajatella pitkäjänteisesti ja valmistautua edessä oleviin haasteisiin. Riippuliitimen lailla käy liito-oravan tie. Päämäärä jää kuitenkin hämäräksi tässä runsauden sarvessa. Voima ja kunnia ovat läsnä kaikkialla, mutta harvat turvautuvat niihin, koska nykyaika on turmellut meidät. Emmekö voisi ottaa lusikkaa kauniiseen käteen ja ottaa parempia aikoja, jolloin luokkarajat sortuu, kun kansa yhdistyy taistelemaan yhden ainoan voiman, yhden ainoan tahdon ja yhden ainoan johtajan eteen? Kenties on kuitenkin parempi elää hetkessä, mutta mieli valppaana. Koskaan ei voi tietää, kuka väijyy kulman takana. Ei välttämättä kukaan, mutta aina on oltava valmiina kohtaamaan vaaroja elämän polulla. Jotkut tuntevat valtavaa sisäistä paloa, jotkut syvää epätoivoa. Yhtä kaikki, meidän on oltava epäitsekkäitä ja toimittava suuremman kokonaisuuden etua ajatellen. Tämä kasvuprosessi sitoo jokaisen meistä kuin hämähäkinverkko konsanaan. Vaanivatko meitä jättiläiskalmarit meren syvyyksissä vai on suurempi vaara rannoillamme kulkevat spitaaliset vailla toivoa? Emme voi odottaa vastauksen löytymistä, vaan meidän on lähdettävä tutkimusmatkalle sielujemme syövereihin. Muuten on myöhäistä, kun aika koittaa.
Herttainen halinalle saattaa olla todellinen riiviö, koska nykymaailmassa emme voi luottaa mihinkään. Olemme omin silmin nähneet satojen, ellei jopa tuhansien vaeltajien putoavan loputtomaan rotkoon, josta ei pääse pois. Oma kapasiteettimme ei riitä siihen, että pystyisimme selviämään, vaan me tarvitsemme ulkopuolista viisautta, mitä se ikinä onkaan. Jos jäämme paikoillemme, on meidän hyväksyttävä se, että maa saattaa vajota jalkomme alta. Jos taas päätämme lähteä liikkeelle, on varauduttava ikuiseen levottomuuteen sisällämme. Mikä siis neuvoksi? Yksinkertaisesti neuvoja ei ole. On vain selvittävä parhaansa mukaan ja pyrittävät huomioimaan meitä ympäröivät vaarat keskuudessamme.
Kerran saamme kostomme ja se tulee olemaan vihaakin väkeämpi! Mutta malttia ystävät, hetki koittaa kun sen aika on. Keskiyön päättömät ratsastajat laukkaavat ratsujensa selässä vailla pelkoa, murhetta ja kipua. Se aika koittaa vielä, kun nousemme voimakkaampina kuin koskaan aikaisemmin. Kuten vanhassa sananlaskussa todetaan, ”ennen maa repeää kuin huora häpeää”. Siltikään emme saa luovuttaa, vaan meidän tulee pysyä luottavaisina ja odottaa Mestarin varjelusta. Mestari on meille suosiollinen, me tiedämme sen. Me tahdomme olla tässä ja nyt, kulkea karuja polkujamme elämän taipaleella. Joskus päättyy pitkä yö ja loppuu raskas työ, vaan milloin? Sitä emme voi päättää itse, vaan kohtalomme on jonkun toisen kädessä. Kimalainen se vain lentelee jättäen huomisen murheet toisille.
Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää on! Vaan matkustanko sittenkään vai valitsenko pysyvän ja vakaan olotilan? Jonain päivänä aasintamma saattaa nähdä vielä Herran enkelin, mutta sitä odotellessa on muistettava, että maltti on valttia. Hätäilemällä ei tule kuin kieroon kasvaneita lapsia. Koko universumin mittakaavassa se on toki mitätön juttu, mutta meidän kehitykseemme se saattaa vaikuttaa enemmän kuin osaamme arvatakaan. Lähdenkö vai enkö, otanko vai jätänkö? Näihin kysymyksiin joutuu jokainen meistä ottamaan kantaa riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta ja varallisuudesta. Kaksipäinen tiikeri vaanii kulman takana, enkä tarkoita sillä kommunismia, vaan jotain pahempaa. Paha vaanii kaikkialla, se tarkkailee aikaansa ja odottaa hetkeään. Kun hetki on kypsä, muuttuu kaikki ja silloin meidän on oltava valmiina. Viimeistään silloin irstailun ja elostelun ajat ovat takana, ja me joudumme tekemään suuria valintoja kukkapuskan ja vesilammikon välillä. Aika tuo odottaa, murheet maalliset tukahduttaa! Vaan onko onni osa kaikkien vai jääkö sonni peltoon ähkien?
Henkiset patoutumat rasittavat meitä kaikkia ja niistä on päästävä eroon mahdollisimman pian. Siinä meitä auttaa ympäristön tarkkaileminen ja lähtökohtien havainnointi. Se joka jättää asioita huomaamatta, tekee itselleen melkoisen karhunpalveluksen. Mutta järki ei asu kaikkien päässä, se on nähty kautta ihmiskunnan historian. Voimme tietysti pyrkiä elämään vailla huolta huomisesta, mutta parempi on ajatella pitkäjänteisesti ja valmistautua edessä oleviin haasteisiin. Riippuliitimen lailla käy liito-oravan tie. Päämäärä jää kuitenkin hämäräksi tässä runsauden sarvessa. Voima ja kunnia ovat läsnä kaikkialla, mutta harvat turvautuvat niihin, koska nykyaika on turmellut meidät. Emmekö voisi ottaa lusikkaa kauniiseen käteen ja ottaa parempia aikoja, jolloin luokkarajat sortuu, kun kansa yhdistyy taistelemaan yhden ainoan voiman, yhden ainoan tahdon ja yhden ainoan johtajan eteen? Kenties on kuitenkin parempi elää hetkessä, mutta mieli valppaana. Koskaan ei voi tietää, kuka väijyy kulman takana. Ei välttämättä kukaan, mutta aina on oltava valmiina kohtaamaan vaaroja elämän polulla. Jotkut tuntevat valtavaa sisäistä paloa, jotkut syvää epätoivoa. Yhtä kaikki, meidän on oltava epäitsekkäitä ja toimittava suuremman kokonaisuuden etua ajatellen. Tämä kasvuprosessi sitoo jokaisen meistä kuin hämähäkinverkko konsanaan. Vaanivatko meitä jättiläiskalmarit meren syvyyksissä vai on suurempi vaara rannoillamme kulkevat spitaaliset vailla toivoa? Emme voi odottaa vastauksen löytymistä, vaan meidän on lähdettävä tutkimusmatkalle sielujemme syövereihin. Muuten on myöhäistä, kun aika koittaa.
Herttainen halinalle saattaa olla todellinen riiviö, koska nykymaailmassa emme voi luottaa mihinkään. Olemme omin silmin nähneet satojen, ellei jopa tuhansien vaeltajien putoavan loputtomaan rotkoon, josta ei pääse pois. Oma kapasiteettimme ei riitä siihen, että pystyisimme selviämään, vaan me tarvitsemme ulkopuolista viisautta, mitä se ikinä onkaan. Jos jäämme paikoillemme, on meidän hyväksyttävä se, että maa saattaa vajota jalkomme alta. Jos taas päätämme lähteä liikkeelle, on varauduttava ikuiseen levottomuuteen sisällämme. Mikä siis neuvoksi? Yksinkertaisesti neuvoja ei ole. On vain selvittävä parhaansa mukaan ja pyrittävät huomioimaan meitä ympäröivät vaarat keskuudessamme.
Kerran saamme kostomme ja se tulee olemaan vihaakin väkeämpi! Mutta malttia ystävät, hetki koittaa kun sen aika on. Keskiyön päättömät ratsastajat laukkaavat ratsujensa selässä vailla pelkoa, murhetta ja kipua. Se aika koittaa vielä, kun nousemme voimakkaampina kuin koskaan aikaisemmin. Kuten vanhassa sananlaskussa todetaan, ”ennen maa repeää kuin huora häpeää”. Siltikään emme saa luovuttaa, vaan meidän tulee pysyä luottavaisina ja odottaa Mestarin varjelusta. Mestari on meille suosiollinen, me tiedämme sen. Me tahdomme olla tässä ja nyt, kulkea karuja polkujamme elämän taipaleella. Joskus päättyy pitkä yö ja loppuu raskas työ, vaan milloin? Sitä emme voi päättää itse, vaan kohtalomme on jonkun toisen kädessä. Kimalainen se vain lentelee jättäen huomisen murheet toisille.
- Liittynyt
- 28.10.2011
- Viestejä
- 4 342
Selvä.
- Liittynyt
- 28.10.2011
- Viestejä
- 4 342
Maailmanmestari.
- Liittynyt
- 28.10.2011
- Viestejä
- 4 342
Ephen pitäis mennä ohjeistamaa treenaajia salille, ohjeet olis tyyliin "lopeta nyt toi nytkyttäminen, ota makkaraa" :lol2:
- Liittynyt
- 28.10.2011
- Viestejä
- 4 342
Mie voin tunnustella.
Deleted member 65498
Pohkeita reenatessa täytyy muistaa se mind-muscle-connection ja erityisesti aluksi välttää repivää liikettä maksimipainolla. Repivä, äkkinäinen liike ei muutenkaan sovellu pohjereeniin. Tulipa itsekin käytyä reenaamassa jalat. Piti olla kevyt reeni, mutta sitten sisäinen Mengele heräsi eloon 
- Liittynyt
- 28.10.2011
- Viestejä
- 4 342
Pohkeita reenatessa täytyy muistaa se mind-muscle-connection ja erityisesti aluksi välttää repivää liikettä maksimipainolla. Repivä, äkkinäinen liike ei muutenkaan sovellu pohjereeniin. Tulipa itsekin käytyä reenaamassa jalat. Piti olla kevyt reeni, mutta sitten sisäinen Mengele heräsi eloon
Kuinka monet kaksoset tapoit?
Deleted member 65498
Ainakin yhdet, nimeltään Comfort ja Zone.