Olen tänään katsonut kolme (3) leffaa, roikkunut palstoilla ja tsättäillyt, jaaritellut puhelimessa ja sentään hitusen kävellyt pellolla lamppuharjojen kanssa, mutta kaiken kaikkiaan aika hyvin huolella hukkaan heitetty lauantai. Jospa vielä valvoisin pari tuntia ihan vaan sillä, että en menisi edes ajoissa nukkumaan, vaan hukkaisin samaan syssyyn yönkin.
Mä oon katsonu telkasta superpaskoja ohjelmia, yhden leffan, syönyt todella hyviä ruokia (mm. tomaattia, ruohosipulia, graavilohta) ja ollut vaan. Nyt selaan Facebookkia, Pakkista, ja samalla mesessä roikun. Vähän yksinäistä ja tylsää mutta kiva olla kotona. Koen että mieli lepää kun oon nyt jonkun 3-4 iltaa pysynyt kotona enkä oo lähteny ulos. Kavereiden kanssa tullut vietettyä liikaakin aikaa enkä oo ehtiny rauhottuun juuri ollenkaan.
Mä kävin tänää kunnolla kaupassa. Ostin aivan älyttömästi kanaa, kalkkunaa, jauhelihaa, tonnikalaa, seitä, graavilohta, tomaattia, kurkkua, paprikaa, sipulia, ruohosipulia, kevätsipulia, rahkaa, mehukeittoa, fetaa, juustoraastetta, energiajuomaa, limsaa ym. Oli niin painava kassi ettei mun miespuolinen työkaveri jaksanut nostaa sitä :D