Netflixin uutuussarja kertoo teini-ikäisestä psykopaatista ja hänen tyttöystävästään, ja tämän takia se on paras nuorista tehty ohjelma juuri nyt
The End of the F***ing World sai ensi-iltansa Channel 4 -kanavalla viime lokakuussa. Nyt se on noussut suursuosioon, kun sarja on julkaistu Netflixissä.
Arla Kanerva HS
Julkaistu: 27.2. 13:54
Hintelä poika istuu sängyllä ja tuijottaa tyhjyyteen.
Ääni kertoo: “Minä olen James. Olen 17-vuotias ja melko varmasti psykopaatti.”
Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle Netflixin upeimpiin sarjoihin kuuluva
The End of the F***ing World. Sarja sai ensi-iltansa Channel 4 -kanavalla Iso-Britanniassa viime lokakuussa, mutta varsinaiseen suursuosioon se nousi tammikuun alussa, kun koko sarja julkaistiin Netflixissä.
Yhdysvaltalaisen
Charles Forsmanin sarjakuvaan perustuvat jaksot kestävät parikymmentä minuuttia ja niitä on yhteensä kahdeksan.
Katsoin ne kaikki yhdessä illassa. (Varoitus: juttu sisältää tästä eteenpäin merkittäviä juonipaljastuksia sarjan tapahtumista.)
Iso osa
The End of the F***ing Worldin viehätyksestä on Jamesin (muun muassa
Black Mirrorissa nähty
Alex Lawther) ja Alyssan (
Penny Dreadfulista tuttu
Jessica Barden) vilpittömässä epävarmuudessa, jossa haavoittuvuus on samaan aikaan piilotettuna ja jatkuvasti riipaisevan esillä.
Hellyyttävä ja samastuttava kömpelyys on toki nuorista kertovien sarjojen peruskauraa. Tällä hetkellä asetelmaa käyttävät hienosti esimerkiksi australialainen
Please Like Me ja Netflixin trendikkäästi 1990-luvulle sijoittuva
Everything Sucks.
Yksikään toinen ei kuitenkaan vie kuviota yhtä mahtavan pitkälle kuin
The End of the F***ing World.
Nopeatempoisen sarjan alussa James jatkaa itsensä esittelyä katsojalle kertomalla, miten hän lapsena laittoi kätensä uppokeittimeen “tunteakseen jotain”. Jamesin istuessa koulun ruokalassa hänen monotoninen äänensä kertoo myös tappaneensa lapsesta lähtien useita eläimiä, ja tavoitteena olevan “jonkin isomman, paljon isomman” tappaminen.
Samalla hänen pöytänsä eteen seisahtuu tyttö.
“Olen nähnyt sinun skeittaavan. Olet melko paska”, tyttö esittelee itsensä.
Näin käynnistyy Jamesin ja Alyssan rakkaustarina.
Jamesille suhteen viehätys piilee fantasiassa siitä, että hän voisi tappaa Alyssan. Alyssa puolestaan haluaa olla Jamesin kanssa koska tämä on “jotain”.
Kameralle Alyssa esittelee itsensä ruohikolla selällään maaten, tuijottaen ilmeettömästi taivaalle.
“Välillä minun on käytävä makuulle koska kaikki on liikaa.”
Toinen ei siis tunne mitään, toinen tuntee liikaa. Tosin sarjan edetessä Alyssan ja Jamesin suhde syvenee, ja jossain vaiheessa asetelma kääntyy lähestulkoon päälaelleen, kun Jamesista tuleekin enemmän Alyssan suojelija kuin murhaaja.
Jamesin ja Alyssan suhteet vanhempiinsa ovat ongelmallisia. (KUVA: NETFLIX)
Suhdetta syventää Ison-Britannian halki vievä roadtrip, jonka tarkoituksena on löytää Alyssan isä.
Isä on hylännyt vaimonsa ja tyttärensä Alyssan ollessa 8-vuotias, eikä Alyssa ole nähnyt tätä kertaakaan sen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan ole esteenä isän ihannoimiselle: mielessään Alyssa on rakentanut isän, jonka kaikki teot ovat selitettävissä parhain päin.
“Hän ei koskaan sopeutunut eikä osannut asettua aloilleen, joten hänen oli lähdettävä. En syytä häntä”, Alyssa pohtii. “Itse asiassa ymmärrän häntä. En luota sopeutuviin ihmisiin.”
Isänsä lähdön jälkeen Alyssalle on jäänyt äiti ja tämän uusi miesystävä, joka on vähän turhankin kiinnostunut aikuistuvasta lapsipuolestaan.
James puolestaan on elänyt kahdestaan isänsä kanssa lapsesta asti. Sarjan edetessä selviää, että yksitoista vuotta aiemmin James on nähnyt masennusta sairastavan äitinsä hukuttautuvan lampeen.
Sekä Alyssan että Jamesin suhde vanhempiinsa on kouraiseva ja paikoin jopa traaginen, mutta vastapainoksi asettuu hulvaton musta huumori, joka tarjoillaan täsmälleen samalla monotonisella nuotilla kuin kaikki muukin.
Kuten silloin, kun Alyssa miettii peilin edessä tuntevansa olonsa turvalliseksi Jamesin seurassa samaan aikaan, kun James teroittaa veistä suunnitellen Alyssan murhaa.
Iso osa huumorista liittyy myös seksiin, jossa Alyssan ja Jamesin kömpelyys korostuu. Mitään suurta intohimoa ei nähdä: sen sijaan on runsaasti kohtauksia, joissa suorasukainen Alyssa ehdottaa jotain, James myöntyy eikä kumpikaan oikein tiedä miten edetä sen jälkeen.
Myös väkivalta on tärkeä tunnelmaa luova tekijä.
Se on visuaalista, liioiteltua ja usein hidastettua, kuten Jamesin lyödessä isäänsä ja varastaessaan tämän auton.
Erityisen tärkeän roolin väkivalta saa viimeisessä jaksossa, jossa James juoksee hiekkarannalla poliiseja pakoon luotien viuhuessa ympärillä. Ja tärkeän erityisesti siksi, että väkivaltaa ei pakokohtauksessa näytetä.
Sarja päättyy laukaukseen mutta emme tiedä osuiko luoti Jamesiin ja jos, tappoiko se hänet vai ei.
Näin avoin loppu on tietenkin saanut fanit spekuloimaan sillä, onko luvassa toista tuotantokautta vai ei. Sarja on ollut valtava hitti, joten sen tekijät ovat odotettavasti kiinnostuneita jatkamaan menestystarinaa.
Forsmanin vuonna 2013 ilmestyneellä sarjakuvalla ei kuitenkaan ole jatko-osaa, ja ensimmäisen kauden avoin loppu asettaa käsikirjoittajat hankalaan tilanteeseen: päättämällä Jamesin kohtalon kumpaan suuntaan tahansa tulevat useat fanit kokemaan itsensä petetyiksi.
Ne kyllä jaksaa kattoo uudelleen, kokeilkaa vaikka! Jää ihan samanlaisee koukkuun, ku eka kerra kattoessa. Toisel katsomiskerralla tulee paljon "ahaa" elämyksiä mitä ei ekal kerral voinu edes ajatella kun ei ollut sitä tarvittavaa tietoa tohon "ahaa" elämykseen.
Aivan helvetin koukuttava sarja, ei voi muuta sanoa. Kokeilkaa ihmeessä muutama jakso niin tulette yllättymään.
