- Liittynyt
- 28.10.2002
- Viestejä
- 8 220
Originally posted by höpönassu
Ja kun sitten ehkä löytyy ihminen jonka kanssa kaikki sopii yhteen, arvot ja ajatusmaailma ja ihan kaikki - siis henkisellä tasolla, fyysisestä ei ole tietoa - , niin eikö siinä ole aika luonnollista alkaa haaveilla ja miettiä, minkälaista olisi elämä tämän henkilön kanssa. Olenko nyt sitten paska pettäjä-ämmä? Kai sitten.
Vaihtoehtoja olisi kai nyt sitten erota ja ryhtyä villiksi sinkuksi, vaihtaa mies uuteen tai jatkaa vanhaa suhdetta, josta en saa enää mitään. Taidan päätyä jälkimmäiseen vaihtoehtoon, ehkä osittain syyllisyydentunnosta "henkisen uskottomuuteni" takia; ehkä laiskuuden, sillä irtiotto veisi liikaa voimia; tai ehkä jopa itsekkyyden, taloudellinen tilanne jäisi huomattavasti turvatummaksi ja vakaammaksi vanhaan suhteeseen tyytyen.
Ehkä meitä kaikkia ei vain ole luotu elämään onnellisina. Yritän sitten seuraavassa elämässäni olla onnellinen ja kunnollinen ihminen.
Puhuit todella osuvia. Miksi ihmisen pitäisi jäädä elämään vajaavaista elämää? Elämä on liian lyhyt siihen, että antaa olla vaan, kun se olisi väärin toista kohtaan pistää suhde poikki.
Jokaisella on oikeus olla onnellinen. Myös sillä hinnalla, että jotain toista sattuu. Enkä tarkoita tällä tahallista satuttamista (esim. pettäminen). Vaan ihan sitä, että jos itse haluaa lopettaa ni silloin siihen on oikeus, vaikka toinen osapuoli olisikin eri mieltä.