En sano Suomessa olevan vallan puikoissa kaikista kovimmat leikkaajat ja ''vastuullisimmat sopeuttajat'', mutta vieläkin on perustelematta se mekanismi, jolla talous nousee julkista sektoria leikkaamalla ja pyrkimällä budjettitasapainoon. Jotain teoreettista luottamuskeijuteoriaa tai Sayn -lakia voidaan tarjota, mutta niiden tiedetään olevan skeidaa ja empiirisen näytön olevan nolla. Sen sijaan on aika vahvat taloushistorian näytöt ja teoreettinenkin tuki (jos se jotain kiinnostaa) sille, että supistava finanssipolitiikka vaikeauttaa taloustilannetta ennestään. Huomiona se, että vaaditaan kovia numeronikkareita ja talousviisaita tekemään päätöksiä, mutta silti samalla unohdetaan, mistä talouskasvu muodostuu ja mitä tutkimus on tuottanut eri talouspolitiikkavaihtoehtojen valinnan väliltä. Ei muuta, jatkakaa.
Koitanpa selventää mekanismia. Koitan pitää vastauksen lyhyenä, mutta mikäli jokin jäi epäselväksi, niin voin tarkentaa.
Julkisen sektorin on mahdollista tuottaa asioita, joille ei ole kysyntää, sillä toiminta ei perustu vapaaehtoisuuteen. Eli ihmiset maksavat asiasta halusivat tai käyttivät he sitä tai eivät. Lisäksi koska poliitikot eivät ole täydellisen järkeviä (yleensä aika kaukana siitä) eivätkä täydellisen altruistisia (yleensä vielä kauempana siitä), niin yleensä myös tuotetaan asioita, joille ei ole kysyntää. Nämä palvelut tai tuotteet rahoitetaan veroilla ja verot puolestaan ovat pois yksityisestä, markkinaehtoisesta, kulutuksesta. Mikäli siis julkinen sektori käyttää verotettuja resursseja huonommin kuin yksityinen käyttäisi, niin kokonaistilanne on negatiivinen. Mikäli tilanne on näin, niin resursseja valuu hukkaan sitä enemmän mitä enemmän julkinen sektori niitä käyttää.
Leikkauksia voi kohdentaa hyvin tai huonommin, mutta lopputulema em. ehtojen täyttyessä on se, että resurssien hukkaaminen vähentyy ja niitä on enemmän käytettävänä johonkin hyödylliseen ja hyvinvointia tuottavaan. Tämä on luonnollisesti oletuksella, että kun menoja karsitaan, niin myös verotusta on varaa keventää. Resurssien haaskaamisesta voi ottaa esimerkiksi vaikka vastikään otsikoissa pyörineen Trafin pyörittämisen.
Vaikka korrelaatio ei takaakaan kausaliteettia, niin empiirisiä viitteitä tästä antaa sekin, että tilastollisesti maat, joissa julkisen sektorin rooli on pienempi, pärjäävät paremmin kuin maat, joissa rooli on suurempi.
Elvytyksistä vielä sen verran, että tähän mennessä puoltaviksi esimerkeiksi on taidettu ottaa Islanti, Sveitsi, Yhdysvallat ja Luxemburg, joista kaikki ovat taloudellisesti vapaita ja vähän säänneltyjä talouksia. Sen sijaan vaikkapa Ranska taitaa elvyttää melko lujaa, mutta ei ole Hollanden kovista lupauksista huolimatta paljoa positiivisia näkymiä. Taitaa aika lailla kaikki maat elvyttää, mutta jostain syystä se tepsii vain niissä, joissa taloutta ei kontrolloida voimakkaasti. Totta Virossakin on elvytetty kaksin käsin, kun siellä loppui kriisi jo 4 vuotta sitten?