Miten maamme talous oikein saadaan kuriin?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Timba79
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: Miten maamme talous saadaan kuriin?

Meta description: Ketju Suomen talouden tasapainottamisesta: menoleikkaukset, verotus, velka, rakenneuudistukset, poliittiset linjat ja omat ratkaisuideat.

Onko tuota mitenkään mahdollista kiertää? Olenkin ihmetellyt sitä ongelmaa, miksei Suomessa ole vanhoja perheyrityksiä. Voiko verotus tosiaan olla niin vammainen, että se estää perheyritysten perimisen?

"EU on yhdenmukaistamassa jäsenmaiden kirjavia perintösääntöjä. Uuden perintöasetuksen tullessa voimaan elokuussa 2015 jaetaan toisessa EU-maassa asuvan suomalaisen jäämistö asuinmaan perintölain mukaan."

Eli jos perittävä muuttaisi asumaan vaikka 20 tonnin vuosibudjetilla Italiaan, niin välttyy perintöverolta? Aika hyvän tilin tekee muuttamalla räntäsateesta pois Italian lämpöön. Taitaapa käydä perinnöille kuin viinarallille.
 
Suomesta ajetaan rikkaat ja vähemmänkin varakkaat ulos ja muut maat houkuttelee niitä. Hieno linja.
 
Voi tätä valituksen määrää. Voi pikku rikkaita. Taitaa olla niin, että ne joilla menee parhaiten, valittaa eniten. Just laskettiin yritysveroa huomattavasti. Suomi on kilpailukykyvertailussa maailman 3. paras maa ja olisiko ollut peräti Euroopan paras.
 
Sehän siinä on, kun Suomessa verotetaan keskiluokkaa maailman kovimmin. Samaan aikaan kovimpia veroja vaativat ihailevat multimiljonääriurheilijoita.Aivan perseestä. Moni yritykseen/töihin panostanut on joutunut esim. uhraamaan valtavasti vapaa-ajasta/sosiaalisesta elämästä, koska aika ei riitä kaikkeen. Sen jälkeen ei tunnu niin solidaariselta, kun lisätään verorasitusta jo ennestään korkeimpiin veroihin.
 
No esim. Wahlroos taitaa maksaa jotain 30% veroja, eli suhteessa samanverran kuin joku 4000 €/kk ansaitseva toimihenkilö.

Entä sitten. Valtion budjetti on 10 miljardia negatiivisella, ja tuon summan paikkaamiseksi tarvitaan lukumäärällisesti aika paljon enemmän toimihenköitä verrattuna tarvittavien Wahlroosien määrään. Se 10 miljardia kun ei ole suhteellinen vaan absoluuttinen velkaantumisen määrä.

Tämän maan talous olisi nykyisellä veroasteella taivaassa jos täällä asuisi pelkkiä Wahlrooseja. Tai edes kymmenen tuhatta. Siinä määrin aidosti varakkaat laittaa rahaa kiertoon.
 
Voi tätä valituksen määrää. Voi pikku rikkaita. Taitaa olla niin, että ne joilla menee parhaiten, valittaa eniten. Just laskettiin yritysveroa huomattavasti. Suomi on kilpailukykyvertailussa maailman 3. paras maa ja olisiko ollut peräti Euroopan paras.

Ei kai tälle palstalle yksikään rikas tai edes pikkurikkaaksi tunnustautuva kirjoita. Itse ainakin edustan keskiluokkaa sama millä mittarilla katsoo.

Jos olisit tutustunut yritysverotukseen kokonaisuudessaan niin tietäisit että samalla kun yrityksen voittoveroa alennettiin, mm. alv veroa ja pääomatuloverotusta kiristetiin. Molemmat iskee kovimmin pieniin henkilöomisteisiin yrityksiin jossa yrittäjä nostaa osan tulosta pääomatulona (tämähän on raiskaukseen verrattavissa oleva rikos suomessa) ja myy omaa työpanostaan.

Nykyinen hallituksen linja potkii pahinten keskiluokkaisia, normi yrittäjiä ja duunareita.

Kilpailukyky vertailulla ei asuntolainoja maksella eikä ruokaa osteta kaupasta. Ei myydä edes yrityksen tuotteita ulkomaille.
 
Juu tiedän noi. Hallitus teki kannustavammaksi pitää rahat yrityksessä ja investoida siihen lisää. Jonkin verran kiristettiin yrityksestä nostettavien osinkojen verotusta, mutta kun kokonaisuutta miettii, niin oli oikein hyvä uudistus eikä kokonaisuudessaan varmasti kiristänyt yrittäjien verotusta lainkaan. Ainakaan jos yrityksessä on vähääkään pääomia.
 
Suomesta ajetaan rikkaat ja vähemmänkin varakkaat ulos ja muut maat houkuttelee niitä. Hieno linja.

Niinpä. Kun ajattelee nykysuomea, niin täällä sellainen kovapalkkainen yrittäjä jolla on paljon omaisuutta on epätoivottu henkilö. Sellaiset ihmiset halutaan ajaa pois maasta veronkorotuksilla. Sen sijaan tänne halutaan kerätä mahdollisimman paljon kurjalistoa ulkomailta. Yhteiskunnan arvostetuimpia ovat suurperheen mamuäiti jolle jaetaan avokätisesti sosiaalitukia ja kotimainen narkkari jolle kustannetaan asuminen Helsingin keskustassa. Jos teet töitä ja ajat autolla, juot viikonloppuna viinaa jne. niin sinulta otetaan aina vaan enemmän pois veronkorotuksina ja vaatimalla palkkamalttia inflaation laukatessa. Suomesta on tullut paska maa asua ja paskemmaksi mennään koko ajan.
 
Voi tätä valituksen määrää. Voi pikku rikkaita. Taitaa olla niin, että ne joilla menee parhaiten, valittaa eniten. Just laskettiin yritysveroa huomattavasti. Suomi on kilpailukykyvertailussa maailman 3. paras maa ja olisiko ollut peräti Euroopan paras.

Ainakin omalla kohdalla ulkomailla on mennyt aina pirusti paremmin kuin Suomessa. Kahdessa hyvin erilaisessa ulkomaassa ole työskennellyt ja molemmat ovat ylivoimaisia Suomeen verrattuna. Jos nyt joutuisin Suomeen palaamaan, niin se taitaisi olla lopputilin paikka. Sen verran kilpailukykyinen paikka se Suomi on.

Yritysmaailmassakin Suomen trendit osoittavat sen verran syvälle, että ei voi kuin ihmetellä, missä se Euroopan paras kilpailukyky näkyy.
 
Voi tätä valituksen määrää. Voi pikku rikkaita.
Minusta on väärin, että hallitus peruu investointeja sekä "säästää" tulonsiirroista, ja maksaa "säästöillä" kasvavan ja palkkojaan korottavan virkamiesarmeijan palkkoja. Miksei siitä saisi valittaa, oli tulotaso mikä tahansa?
 
Aika huonosti noita perheyrityksiä listataan pörssiinkään, koska pääomistajien (yli 10% omistusosuus) verotus käytännössä tuplaantuu siitä (mikä sekin on varmaan sitä solidarisuutta). Lisäksi pörssiä varten tehtävä raportointi maksaa maltaita, joten sitä verotettavaa tuloakin on vähemmän. Jäljelle jää myynti ulkopuoliselle ja lopettaminen, jotka ovat varmasti Suomen valtion kannaltakin ne parhaat vaihtoehdot.

Kuitenkin joka paikassa nillitetään yritysten kvartaalikapitalismista. Tämä on vähän ihmeellistä kun samalla todella pitkän tähtäimen yritystoiminnan estämiseksi tehdään valtiovallan puolesta kaikki voitava.
Sopii kyllä hyvin kuvaan - ikävä kyllä. En voi kyllä ymmärtää, että kenen vatipään mielestä on jotenkin ylevää lyödä kapuloita perheyrittämisen rattaisiin. Varmaan taas jotain sodaarisuutta, oikeudenmukaisuutta ja muuta vastaavaa täyttä skeidaa. Teki mieli kirjoittaa paljonkin, mutta ei onnistu ku vituttaa niin paljon. Irwin puki homman aikoinaan juuri oikein sanoiksi.
 
Kohdasta 7.52 alkaen professori Heikki Hiilamo ja Elina Lepomäki puhuu kehysriihestä. Ajankohtainen kakkonen: 25.03.2014 21.00 | Tv | Areena | yle.fi Ja nyt Arhinmäki A-studiossa. Eikö hän jo eilen saanut tarpeeksi näkyvyyttä?

"Merkillepantavaa kehysriihen tuloksissa on, että pyhiin lehmiin kuten kehitysyhteistyöhön, maahanmuuton kustannuksiin, Yleisradion määrärahoihin ja puolue- ja järjestötukiin kajotaan joko riittämättömästi tai ei lainkaan. "
Halla-aho ja Immonen: Hallituksen prioriteetit ovat edelleen kateissa - Uutissivusto - Perussuomalaiset
 
Yritysmaailmassakin Suomen trendit osoittavat sen verran syvälle, että ei voi kuin ihmetellä, missä se Euroopan paras kilpailukyky näkyy.

Niita kilpailukykyvertailuja oli kaksikin. En muista kuka sen toisen oli tehnyt mutta siina huomioitiin myos maahan tehdyt investoinnit. Siina suomen sijoitus oli parikymmenta pykalaa huonompi.
 
Juu tiedän noi. Hallitus teki kannustavammaksi pitää rahat yrityksessä ja investoida siihen lisää.

Ai miten kannustavammaksi investoida? Mun nähdäkseni nimenomaan ei kannusteta investoimaan pätkän vertaa.

Aika kova veronkorotuspaketti tuli. Lapsilisät, työmatka/korkovähennyste höyläys, jne ei ole mitään oikeita leikkauksia vaan efektiivisen veroasteen nostoa. Mitään ei oikeasti leikattu, valtion kuluja ei vähennetty, ei pistetty esim 10% haitallisimman pään virkamiestä pihalle. Päinvastoin koneiston hyötysuhde laski, entistä isompi osa kansantalouden tuotoksesta kuluu hukkalämmöksi virkakoneiston rattaisiin.
 
En viitannut nyt sovittuihin leikkauksiin ja veronkorotuksiin vaan taannoiseen yritys- ja osinkoverotusuudistukseen.

Olen samaa mieltä. Valtiossa olisi voitu aloittaa yt:t ja samalla laskea palkkoja, jotka ovat samoista töistä selvästi korkeammat kuin yrityksissä ja kunnissa.
 
Kun ei edes pienistä asioista saa sovittua, mitä voi odottaa kun pitäis sopia isoista?
 
Onhan siellä nyt sen verran osaamatonta väkeä, että pakkohan niiden on edetä toimivan "kokeile ja erehdy" -kaavan kautta.

"Lapsilisistä saadaan säästöjä!"
"Oho, ei kansa tykännytkään, kokeiltaisko jotain muuta?"
 
Back
Ylös Bottom