Miten maamme talous oikein saadaan kuriin?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Timba79
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: Miten maamme talous saadaan kuriin?

Meta description: Ketju Suomen talouden tasapainottamisesta: menoleikkaukset, verotus, velka, rakenneuudistukset, poliittiset linjat ja omat ratkaisuideat.

Taas ajatellaan eri tavoin. Sinä ajattelet rahaa, minä puhui toimeliaisuudesta (hyvinvointi, työllisyys, yritykset, yhteiskunta jne) . Raha voi olla vielä noin yksiselitteinen mutta jos se laajennetaan koskemaan hyvinvointia ja toimeliaisuutta ei vastaus olekaan noin yksiselitteinen.

Talous ja rahapolitiikka ovat ainoat keinot jolla yhteiskunta vaikuttaa näiden kehitykseen. Näitä voi harrastaa sitten joko fiksusti tai vähemmän fiksusti. Perinteisesti Suomessa aivan päin persettä.

Raha- ja valuuttakurssipolitiikassa tapahtui käänne vasta sitten, kun harjoitetun kireän politiikan jatkaminen kävi valuuttapaon vuoksi mahdottomaksi. Ensimmäisen kerran näin kävi marraskuussa 1991, jolloin markka jouduttiin devalvoimaan. Devalvaatio helpotti hieman markan yliarvostusta, mutta se ei muuttanut rahapolitiikan linjaa - eikä linjan muutoksiin olisi Suomen Pankin mielestä ollut syytäkään. Rahapolitiikan johdossa usko vakaan markan linjaan oli vahva eikä siitä luopumisen uskottu voivan tuoda mitään kestävää helpotusta talouden ongelmiin. Pankinjohtaja Markku Puntilan mukaan devalvaatio olisi täysin hyödytön, koska se johtaisi välittömästi hintojen, palkkojen ja korkojen nousuun. Tällöin mitään kilpailukykyparannusta ei saavutettaisi ja talouden reaalinen sopeutuminen viivästyisi. Lisäksi Suomi toimisi vastoin "Euro-yhteisön sääntöjä", Suomesta tulisi "kolmannen luokan valtio" ja keskuspankin uskottavuus heikkenisi, koska "keskuspankki on jatkuvasti puhunut devalvaatiota vastaan".

Syyskuussa 1992 tapahtunut markan pakonomainen kelluttaminen lopetti kireän rahapolitiikan ja toi nopean ratkaisun sekä yliarvostusongelmaan että korkeisiin korkoihin. Käänne loi myös pohjan talouden nopealle kohenemiselle. Kyseessä ei ollut tietoinen talouspoliittinen valinta, vaan pikemminkin sen katastrofina pidetyn vaihtoehdon toteutuminen, jota talouspolitiikalla oli kolmen vuoden ajan yritetty torjua. Että pelätty kiinteästä valuuttakurssista luopuminen auttoi kääntämään talouden jälleen kasvuun, osoittaa - ainakin jälkikäteen - aiemman politiikan olleen epäonnistunut valinta.

http://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/j27-5.pdf
 
Eräs vastaus tämän ketjun otsikon kysymykseen on, että ei ainakaan asiantuntijavirkamiesten korvaamisella konsulteilla:
Spotlight: Konsulttisirkus | Tv | Areena | yle.fi

Vanha viesti, mutta täytyy kommentoida. Itseäni tämä ohjelma ei vakuuttanut ollenkaan. Toimittaja olisi voinut vähän enemmän antaa lukuja johtopäätöstensä tueksi. Esimerkiksi loppupuolella puhutaan, kuinka projektin hinta on noussut per vuosi yhdestä miljoonasta seitsemään miljoonaan. Mitään mainintaa siitä, onko työmäärä noussut, ei ole. Samoten itketään sitä, kun jokaista projektin osaa ei kilpailuteta. No voisikos syy löytyä siitä, että kilpailutuskin vaatii hallinnollista työtä (=rahaa). Jos kilpailutuksesta saatu hyöty on pienempi, kuin sen tuomat säästöt niin silloin ei tarvitsekaan kilpailuttaa. Ylelle ilmeisesti riittää, kun saadaan yksi vihreä kulttuuritutkija edustamaan omaa näkemystä – taattua Yle-laatua siis.

Minun ehdotus tälle toimittajalle olisi, että tutustuisi ainakin käsitteisiin kiinteät kustannukset ja vaihtoehtoiskustannukset. Muistattaisin vielä, että miljoonien projektin vetäminen on hiukan haastavampi rasti kuin poliittisesti värittyneen ajankohtaisohjelman tekeminen.
 
Monien julkisten toimintoja yksityistäminen on käytännössä lupa painaa rahaa. Kaikenlaiset luonnolliset monopolit on syytä pitää julkisina. Näin ajatteli Friedmankin.
 
Kovasti huudellaan sekä ammattiliittojen että työnantajajärjestöjen tahoilta, että Suomeen pitäisi saada uusia investointeja. Sitten kun investointi tulee ja tuo satakunta uutta työpaikkaa, niin ay-liike päättääkin sulavasti pyöräyttää takinliepeet ympäri:
Uudenkaupungin palkkakiistassa uhkavaatimus | Kauppalehti.fi

Ihan kiva juttu, että tehdyillä työehtosopimuksilla ei olekaan enää mitään merkitystä, jos joku luottamusmies niin päättää. Kyllä mahtaa Finnproteinin johtoa harmittaa, koska työhaluttomien lakkoaalto ihan selkeästi indikoi sitä, että investointi olisi kannattanut tehdä vaikka Viroon Suomen asemesta.

Toisinaan ay-liike kehuu itseään sillä, että työmarkkinat ovat suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä vakaat aina voimassaolevan työehtosopimuksen ajan. Nyt ei voi kyllä ihan samaa sanoa ja oikeastaan tekisi mieli kysyä, että mitä ihmeen virkaa työehtosopimuksella on, jos työntekijät saavat sen voimassaoloaikana silti lakkoilla miten huvittaa?
 
Sanattomaksi vetää tuokin uutinen. Ensin lyödään kättä päälle ja sitten hanskat tiskiin. Taitaapa näilläkin tyypeillä tulla ikävä finnproteiinin orjapalkkoja muutaman vuoden päästä.
 
Sanattomaksi vetää tuokin uutinen. Ensin lyödään kättä päälle ja sitten hanskat tiskiin. Taitaapa näilläkin tyypeillä tulla ikävä finnproteiinin orjapalkkoja muutaman vuoden päästä.
Tuo älytön takinkääntö tässä eniten juuri ihmetyttää. Syksyllä oli varmaan monella työntekijällä hymy huulessa kun työsopimusta tehtiin, mutta nyt sitten onkin tavoitteena saada tehdas siirrettyä Suomesta johonkin halpamaahan. On vielä aivan naurettavaa väittää, että työ olisi jotenkin erityisen paljon osaamista vaativaa, koska ensinnäkään aiempaa soijanjalostuskokemusta ei ainakaan Suomesta löydy ja toisekseen tehdas on vasta saatu pyörimään, joten kovin kummoista osaamista tehtaan prosesseista ei ole kenelläkään vielä ehtinyt kertyä.

Jos jollain kumman syyllä ay-liike saa tahtonsa läpi, niin olen aivan varma että suuri osa porukasta lentää pihalle kohta yt-neuvotteluissa. Tilalle sitten otetaan vuokrafirmoista nöyrää porukka töihin, joka tekee työt sillä TES:n minimipalkalla. Kuka tässä sitten enää edes voittaa?
 
Sain luottamusmiehen huutamaan kymmenen minuuttia kun mainitsin joidenkin ihmisten olevan valmiita luopumaan joistakin "etuisuuksista" jotta tänne saataisiin töitä. Pääluottamusmiehen pointti oli se että jos tippaakaan annetaan periksi niin sitten menee kaikki työpaikkaa myöden, kysyin että mitä parhaillaan nykyisellä systeemillä sitten tapahtuu? Käsittämätöntä ettei 5-kymppinen mies pysty keskustelemaan huutamatta.
 
mitä ihmeen virkaa työehtosopimuksella on, jos työntekijät saavat sen voimassaoloaikana silti lakkoilla miten huvittaa?

Suurin ongelma on se, että laiton lakko on käytännössä niin työntekijöille kuin ay-järjestöllekin ilmainen. Ei ole mitään syytä olla menemättä lakkoon jos sille päälle satutaan. Ja sille päällehän satutaan, usein sopivasti perjantaisin tai maanantaisin.

Miljoonavahingot työnantajalle ja välilliset haitat sopimussakoista ja luottamusongelmista. Puoli vuotta myöhemmin todetaan pienessä artikkelissa että lakko oli laiton ja määrätään ay-järjestölle 7200 euron sakot.

Vielä käsittämättömämpiä on vaikka kuinka. Esimerkiksi...
Nestlén Turun-tehtaan lakko laiton – työntekijät pysyvät lakossa
Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä

Eli on jo oikeuden päätös että lakko on laiton, mutta lakkoilu senkun jatkuu. Eikä edelleenkään työnantajalle tule korvauksia, vaan muutaman tonnin sakot ay-järjestölle.

@Kaiveli82: saavutetuista eduista pidetään kynsin ja hampain kiinni vaikka ajat muuttuvat. Ei vanhat ay-jäärät muutu mihinkään koska kyse on heille henkilökohtaisesta tunneasiasta. Ennemmin tehdas alas kuin annetaan 'herroille' periksi.
 
Sain luottamusmiehen huutamaan kymmenen minuuttia kun mainitsin joidenkin ihmisten olevan valmiita luopumaan joistakin "etuisuuksista" jotta tänne saataisiin töitä. Pääluottamusmiehen pointti oli se että jos tippaakaan annetaan periksi niin sitten menee kaikki työpaikkaa myöden, kysyin että mitä parhaillaan nykyisellä systeemillä sitten tapahtuu? Käsittämätöntä ettei 5-kymppinen mies pysty keskustelemaan huutamatta.
Itsekin olen muutaman päälle viisikymppisen paperiteollisuuden luottamusmiehen kanssa keskustellut ihan rakentavassa hengessä näistä asioista ja päällimmäisenä minulle ainakin jäi se kuva, että on aika kummallista että työntekijät oikeasti uskovat niin näköalattomia ihmisiä aivan kyseenalaistamatta. En tiedä johtuuko se joidenkin yksittäisten työntekijöiden luonteen heikkoudesta vai mistä, että porukka uskoo kuin lampaat mitä konelinjan luottamusmies sanoo. Luottamusmiehet kyllä osaavat Suomen työlainsäädännön ja oman työehtosopimuksensa ulkoa. Kuitenkin jos vähänkin itse yrittää kertoa miten joitain asioita tehdään ulkomailla, niin huomaa aivan selvästi sen, että oikeasti monellakaan luottamushenkilöillä ei ole mitään käsitystä ulkomaiden työmarkkinoista tai pienintäkään kiinnostusta niitä kohtaan. Vastaukset joihinkin toimintaa järkevöittäviin asioihin ovat oikeasti sellaisia, että heidän mielestään mistään saavutetusta edusta ei saa missään nimessä luopua. Oikeastaan parasta olisi se, että ylipäätään mikään ei koskaan muuttuisi.

timse sanoi:
Suurin ongelma on se, että laiton lakko on käytännössä niin työntekijöille kuin ay-järjestöllekin ilmainen. Ei ole mitään syytä olla menemättä lakkoon jos sille päälle satutaan. Ja sille päällehän satutaan, usein sopivasti perjantaisin.

Miljoonavahingot työnantajalle ja välilliset haitat sopimussakoista ja luottamusongelmista. Puoli vuotta myöhemmin todetaan pienessä artikkelissa että lakko oli laiton ja määrätään ay-järjestölle 7200 euron sakot.

Vielä käsittämättömämpiä on vaikka kuinka. Esimerkiksi...
Nestlén Turun-tehtaan lakko laiton – työntekijät pysyvät lakossa
Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä

Eli on jo oikeuden päätös että lakko on laiton, mutta lakkoilu senkun jatkuu. Eikä edelleenkään työnantajalle tule korvauksia, vaan muutaman tonnin sakot ay-järjestölle.

Ei tässä soijatehtaan tapauksessakaan ensimmäinen lakko kalliiksi tullut:
Uudenkaupungin soijajalostamon lakosta rapsahti sakko | Yle Uutiset | yle.fi

Tuollainen 3700 euroa kun ammattiliiton pussista maksetaan, niin se ei tunnu yhtä päätä kohtaan missään eikä vastaa tuotantotappioita. Summa saisi olla kymmenkertainen, niin oltaisiin oikeissa mittasuhteissa.
 
Laki pitäisi muuttaa sellaiseksi, että jokaisen laittomaan lakkoon osallistuneen työntekijän saa irtisanoa välittömästi ilman minkäänlaisia korvauksia tai neuvotteluita. Siinähän lakkoilisivat sitten maailman tappiin asti jos siltä tuntuu, sillä aikaa kun sellaiset kaverit olisivat töissä joita vielä työntekeminen kiinnostaa.
 
Ei kyllä pahemmin tunnu tuollaiset muutamien tonnien laskut ay-liikkeen pussissa, hehe

Kyselyyn Sunnuntaisuomalaiselle vastanneilla 13 liitolla ja järjestöllä on yhteensä liki 900 miljoonan euron omaisuusmassa. Se koostuu muun muassa osakkeista, rahastoista, kiinteistöistä, korkotuotteista ja joukkovelkakirjalainoista.

Kaikkein muhkein sijoitussalkku löytyy SAK:n Metalliliitolta. Sen sijoitusomaisuuden arvo on 165 miljoonaa euroa. Omaisuuden tarkoitus on toimia lakkokassana mahdollisen työtaistelun aikana.

SAK:n Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n 145,5 miljoonan euron sijoitussalkku on kyselyn toiseksi suurin. Puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo, ettei sijoituksia käytetä jokapäiväisen toiminnan pyörittämiseen, vaan toiminta rahoitetaan jäsenmaksutuloilla.

Liittojen omaisuus on varattu monien muiden tapaan lakkokassaksi. Iso kassa pitää yllä työtaistelu-uhkaa työnantajien suuntaan.
"Ay-liikkeellä ei ehkä ole suurta intressiä kritisoida finanssikapitalismia" - Politiikka - Verkkouutiset

Missähän todellisuudessa nää veijarit elää?
 
Laki pitäisi muuttaa sellaiseksi, että jokaisen laittomaan lakkoon osallistuneen työntekijän saa irtisanoa välittömästi ilman minkäänlaisia korvauksia tai neuvotteluita. Siinähän lakkoilisivat sitten maailman tappiin asti jos siltä tuntuu, sillä aikaa kun sellaiset kaverit olisivat töissä joita vielä työntekeminen kiinnostaa.

Sopii hyvin. Vastavuoroisesti sopimuksia ja lakia rikkovat työnantajat piestään julkisesti torilla. Luulisi yhteistyöhalut paranevan.
 
Itsekin olen muutaman päälle viisikymppisen paperiteollisuuden luottamusmiehen kanssa keskustellut ihan rakentavassa hengessä näistä asioista ja päällimmäisenä minulle ainakin jäi se kuva, että on aika kummallista että työntekijät oikeasti uskovat niin näköalattomia ihmisiä aivan kyseenalaistamatta. En tiedä johtuuko se joidenkin yksittäisten työntekijöiden luonteen heikkoudesta vai mistä, että porukka uskoo kuin lampaat mitä konelinjan luottamusmies sanoo. Luottamusmiehet kyllä osaavat Suomen työlainsäädännön ja oman työehtosopimuksensa ulkoa. Kuitenkin jos vähänkin itse yrittää kertoa miten joitain asioita tehdään ulkomailla, niin huomaa aivan selvästi sen, että oikeasti monellakaan luottamushenkilöillä ei ole mitään käsitystä ulkomaiden työmarkkinoista tai pienintäkään kiinnostusta niitä kohtaan. Vastaukset joihinkin toimintaa järkevöittäviin asioihin ovat oikeasti sellaisia, että heidän mielestään mistään saavutetusta edusta ei saa missään nimessä luopua. Oikeastaan parasta olisi se, että ylipäätään mikään ei koskaan muuttuisi.
Kyllä siellä työntekijöidenkin puolella on toisenkinlaista ajatusmaailmaa, mutta työyhteisön paine on kova. Kun "yhdessä" on päätetty kävellä pihalle, niin vaihtoehtoja ei ole. Pahimmillaan olen itsekin katsellut, kun liitto kävelyttää jätkät pihalle faktaa vailla olevien huhujen perusteella. Fiksummat duunaritkin olivat aika allapäin ja selittelivät, että ei tässä nyt voi muutakaan tehdä. Monesti pääluotot sun muut liittoaktiivit tuntuvat jämähtäneen ajatusmaailmaltaan jonnekin 70-luvulle. Silloin sen tehdastyön siirtäminen Suomesta ulkomaille oli aika tavalla hankalampaa kuin nykyisin. Suomalainen duunari ei enää ole halpa. Hänen palkan maksaminen ei pidemmän päälle onnistu, jos tuottavuuden kasvua ja kustannusten järkeistämistä estetään aina viimeiseen asti ihan vain siksi, koska niin on aina tehty. Järkeistäminen ei edes tarkoita hänen palkan pienentämistä vaan sitä, että palkkaeurot käytetään fiksusti.

Suomessa nämä neuvottelut ajautuvat usein sellaisiksi, että molempien osapuolten vahingot maksimoidaan. Nykypäivän tilanteessa se ei jatku loputtomasti. Ennen paperiliittokin häikäilemättä kiristi lakkoaseella. Lakkoilla voitiin vaikka ei ollut mitään syytäkään. Se aika on nyt ohi. Liiton jäsenten määrä on romahtanut ja tulee tippumaan entisestään. Nykyisin järjettömyydet kusevat omiin muroihin.

Monta kertaa olen ihmetellyt, että miten nykyisin IG Metall ja saksalaiset autovalmistajat pystyvät tekemään ilman tappelua sellaisia sopimuksia, joiden uskon olevan molemmille paras ratkaisu siinä tilanteessa. Vaikka molemmat puolet kipeissä tilanteissa joutuvat joustamaan, niin se tehdään ilman sotimista tappioiden minimoimiseksi. Tuottavuutta lisäävät joustot onnistuvat ilman taistelua ja molemmat puolet saavat hyvää jaettavaksi. Liekö sitten sattumaa, että sakalaisilla automerkeillä kauppa käy ja IG Metallin jäsenillä riittää työtä, eikä tuota työtä tarvitse tehdä talkoilla. Itse asiassa loogistahan tuo on, mutta ihmeelliseltä se tuntu siksi, koska Suomessa on oppinut, että liiton ja työnantajan avoliitossa ei logiikkaa ole. On vain molemminpuolista voiman puhkumista ja kostamista tappioista välittämättä.
 
Sopii hyvin. Vastavuoroisesti sopimuksia ja lakia rikkovat työnantajat piestään julkisesti torilla. Luulisi yhteistyöhalut paranevan.
:face:
Laiton lakko tarkoittaa sitä, että työntekijällä ei ole mitään oikeutta olla lakossa. Silloin siis jokainen yksittäinen työntekijä, joka tällaiseen osallistuu, yksinkertaisesti vain kieltäytyy tekemästä sitä työtä mihin hänet on palkattu. Kyllä tämän pitäisi kelvata irtisanomisperusteeksi, ja sitten tilalle voisi palkata sellaisen tyypin joka haluaa pitää kiinni siitä mitä on sovittu.

Jos työnantaja rikkoo sopimuksia niin siitä seuraa jo nykyisin ihan tuntuvat rangaistukset. Sen sijaan työntekijä voi kieltäytyä tekemästä töitä ihan koska vain sattuu huvittamaan, eikä tälle seuraa siitä yhtään mitään.
 
Laki pitäisi muuttaa sellaiseksi, että jokaisen laittomaan lakkoon osallistuneen työntekijän saa irtisanoa välittömästi ilman minkäänlaisia korvauksia tai neuvotteluita. Siinähän lakkoilisivat sitten maailman tappiin asti jos siltä tuntuu, sillä aikaa kun sellaiset kaverit olisivat töissä joita vielä työntekeminen kiinnostaa.

Kyllähän työstä kieltäytyvä, yksittäinen työntekijä, aika nopeasti sitä monon saa. Monestihan laittomat lakot ovat paikallisosastojen toimia. Kerro joku firma missä työnantajalla on varaa irtisanoa koko paikallisosaston porukka. Liitot nostaa kädet pystyyn sanoen etteivät ole rikkoneet mitään sopimuksia koska kyseessä on osaston toimenpide. Millään sakoillakaan ei taida hirveästi vaikutusta olla, osastotoiminta pyörii vaikka talkoovaroilla eikä osaston jäseniltä voi sakkoja lähteä karhuamaan.

edit: tolle linjalle lähdettäessä tulee laittoman irtisanomisenkin kustannukset työnantajalle nousta samassa suhteessa ;)
 
:face:
Laiton lakko tarkoittaa sitä, että työntekijällä ei ole mitään oikeutta olla lakossa. Silloin siis jokainen yksittäinen työntekijä, joka tällaiseen osallistuu, yksinkertaisesti vain kieltäytyy tekemästä sitä työtä mihin hänet on palkattu. Kyllä tämän pitäisi kelvata irtisanomisperusteeksi, ja sitten tilalle voisi palkata sellaisen tyypin joka haluaa pitää kiinni siitä mitä on sovittu.

Jos työnantaja rikkoo sopimuksia niin siitä seuraa jo nykyisin ihan tuntuvat rangaistukset. Sen sijaan työntekijä voi kieltäytyä tekemästä töitä ihan koska vain sattuu huvittamaan, eikä tälle seuraa siitä yhtään mitään.

Eipä paljoa isolle yhtiölle tunnu miljoonien sakot. Sen sijaan työn menetys on henkilökohtainen kriisi työntekijälle. On ihan kohtuullista, että työnantaja tuntee nahoissaan rikkomukset. Eikä ketään tarvitse pieksää sentään. Aina ehdotonta rikkeistä niin eiköhän ylilyönnit ja jään kepillä kokeilemiset jää vähemmälle.
 
Miljoonien sakot tuntuvat noin tuhat kertaa enemmän kuin tonnien sakot.

Onko mielestäsi oikein on myös se, että laittomista lakoista seuraava rangaistus on merkityksettömän pieni?
 
Eipä paljoa isolle yhtiölle tunnu miljoonien sakot. Sen sijaan työn menetys on henkilökohtainen kriisi työntekijälle. On ihan kohtuullista, että työnantaja tuntee nahoissaan rikkomukset. Eikä ketään tarvitse pieksää sentään. Aina ehdotonta rikkeistä niin eiköhän ylilyönnit ja jään kepillä kokeilemiset jää vähemmälle.

Eli ehdotonta laittomia lakkoja tehtaileville luottamusmiehille ja ay-pomoille. Sehän passaa. Työnantajille rikoksista häkki heiluu nytkin.

Sovitaanko kuitenkin niin, että mikäli laiton lakko tuottaa tehtaalle työnseisauksen ja sopimusrikkeiden vuoksi vaikka nyt 5 miljoonan euron menetykset, niin kyseinen summa iskettäisiin suoraan laittomuuteen rohkaisseen ay-järjestön maksettavaksi? Kyllä tässä maassa on riittävästi verovapaita ay-jäsenmaksuja käytetty laittoman toiminnan ylläpitoon ja laittomuuksiin houkuttelemiseen, niistä kyllä heruu kunnolliset korvaukset työnantajapuolelle.

Vai väitätkö tosissasi että tekemättömästä työstä pitää maksaa ja vielä paapoa sitä laittomuuksiin ryhtynyttä työntekijää jonkun 'henkilökohtaisen kriisin' takia? Olisi jättänyt laittomasti lakkoilematta ja pysynyt sopimuksessa niin ei olisi mitään kriisiä. Jollei työ maistu niin aina voi irtisanoutua. Ja jollei työntekijänä pää kestä niin aina voi perustaa oman firman jossa asiat tehdään työntekijän ehdoilla. Tuskin heruu edes pankista alkupääomaa.
 
Jep yksittäinen työntekijä ja pörssiyritys ovat ihan samalla viivalla. Hienoa pojat, hienoa :)
 
Back
Ylös Bottom