Ei yksityissektorin velkaantumista tarvitse rajoittaa mitenkään säätelyllä. Päin vastoin, säätelyä pitää vähentää. Vapautetaan vaan esimerkiksi palkat/palkankorotukset säätelyltä niin kyllä siinä yksityissektori alkaa harkitsemaan missä määrin velkaantuu.
Vähänlaisesti on osviittaa siitä, että sääntelyn vähentäminen itse asiassa vähentäisi velkaantumista - melko lailla on päinvastoin käynyt. Ja jos poistetaan yksityisen sektorin bailout, se tarkoittaisi talletussuojan ja keskuspankkien viimekätisen lainoituksen hävittämistä. Tämä on edellytys sille, että yksityisen sektorin velkaantuminen ei heilahda julkiseksi velaksi. Se opetus on jo suurta lamaakin vanhempi (johtaa talletuspakoihin todella herkästi).
Moral hazardin vähentämiseksi pitäisi myös poistaa konkurssijärjestely (sääntelyähän sekin on). Minimipalkkatason poistaminen taas aiheuttaisi tulovirtojen suurta heilahtelua. Ennustavatko kuluttajat ja yritykset oikein tulevaisuuden tulot ja menot? Kuvitella voisi, että järkevät kuluttajat alkaisivat säästää erittäin suuren osan tuloistaan. Perusteorian, joka sitä sääntelyn purkua perustelee, mukaan nämä säästöt menisivät investointeihin. Pankkeihinhan niitä rahoja ei kannata enää laittaa*, joten yrityksiin? Toisaalta kulutus on minimissään suuren säästöinnokkuuden vuoksi, miksi investoida? Ainakin tuottoennuste olisi investoinnille varsin pieni ja kasvu aneemista.
* Pankkien kannustimet velkaantua tappiin ja kaatua sitten eivät katoa mihinkään tuossa skenaariossa - ainakaan nykypalkkiomenetelmillä. Muutama hyvä vuosi riittää ylimmälle johdolle, palkkojahan ei tarvitse maksaa takaisin jos pulju menee nurin. Teorian mukaan tulojen kasvu on se motivoiva tekijä, mutta käytännössä erittäin suuret tasot riittävät kompensoimaan yhtäkkisen tulojen kasvun nollaantumisen (=kenkää). Järkevä kuluttaja siis epäilee, että ilman suojaa pankkitalletus on epävarma ja huonosti tuottava sijoitus. Jos ei ole ensimmäisenä automaattijonossa, kun uutinen pankin huonosta jamasta kiirii yleisölle, kehnosti käy.
Ihan sellaista perustavaa laatua olevaa kysymyksen esittäisin että voiko teidän mielestä talous kasvaa enemmän mitä se todellisuudessa tuottavuuden kasvulla kasvaa. Vaikkapa tuollaiselle 20-50 vuoden aikajänteellä. (en ole talousoppinut, en tiedä onko tuottavuus ja sen kasvu oikea termi mutta tarkoitan siis kansantalouden kokoa, sekä julkista että yksityistä puolta).
Perusteorian mukaan talous kasvaa tuolla aikajanalla about ns. tuottavan työntekijän tahtiin, reaalisesti n. 2% vuodessa kehittyneissä talouksissa pitkällä aikavälillä. Omasta mielestä realistinen ja etenkin nykymaailmaan sopiva kasvumalli on ns.
Schumpeterian growth model, jossa tuotanto (bkt) kasvaa siten, että uudet markkinoille tulijat "voittavat" markkinat, jollei olemassaolevat yritykset onnistu innovaatioissaan. Schumpeteriltä siis tämä "luovan tuhon" ajatus tuossa, jatkuva entry ja exit. Tässä mallissa kasvu voi olla nopeampaakin kuin tuo perusteoria (neoklassinen), ja sitä nopeampaa se on, mitä kauempana teknologian eturintamasta maa on.
Molemmat kasvuparadigmat vaativat koulutukseen panostamista. Schumpeter-mallissa korostuvat vielä rahoituksen saatavuus ja tavallaan kilpailupolitiikka (entry-kustannus ei saa olla kovin suuri).