Luin
Michael E Porterin 850-sivuisen kirjan
Kansojen kilpailuetu.
Kirjaa varten on tutkittu yli sataa toimialaa, ja maat joihin on erityisesti keskitytty ovat Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Italia, Sveitsi, Ruotsi ja Japani (taisi olla vielä muutama muu, muistaakseni maita oli 10).
Olin todella positiivisesti yllättynyt kirjasta. Luin tuon sillä ennakko-oletuksella, että se on täynnä tälläkin palstalla tarjottuja neuvoja: verot alas, palkat alas, sääntely alas niin saadaan kilpailukykyä.
Kirjaa varten suoritettujen empiiristen tutkimusten johtopäätökset ovat TÄYSIN päinvastaiset. :D
Esimerkki tuotestandardeista:
"Maan kilpailuetua edistävät tiukat standardit, joita sovelletaan nopeasti, tehokkaasti ja johdonmukaisesti. Ne täyttävät saman tehtävän kuin valistuneet asiakkaat.
Standardien hidas tai haparoiva soveltaminen taas merkitsee voimavarojen tuhlaamista ja jarruttaa innovointia. Hyvän esimerkin tarjoaa aseptinen elintarvikkeiden pakkas. Tekniikka hyväksyttiin nopeasti Sveitsissä ja Saksassa, kun taas Yhdysvallat
hyväksyi sen yli 10 vuotta myöhemmin. Niinpä ulkomaiset, tekniikasta kokemusta hankkineet yritykset valtasivat Yhdysvaltain markkinat, kun tekniikka vihdoin hyväksyttiin siellä. Tiukat standardit ja tehokas voimaansaattamisprosessi ovat yhdessä paras maan kilpailuedun tae."
Palkoista:
"Palkkojen kasvun rajoittamiseen pyrkivät poliittiset toimet ovat usein vääriä. Palkkojen olisi annettava nousta tuottavuuden kasvun tahdissa tai hieman niitä nopeammin. Tämä luo paineita etsiä kehittyneempiä kilpailuedun lähteitä ja kilpailla kehittyneemmillä toimialoilla ja kehittyneemmissä segmenteissä. Palkkojen nousu kasvattaa myös ostovoimaa ja parantaa näin kysyntäoloja."
Kirjoittaja kuitenkin varoittaa nostamasta palkkoja pitkään tuottavuuden kasvua nopeammin.
Työvoiman kasvu:
"Kun työntekijöitä on helposti saatavilla, paineet kohentaa tuottavuutta, kehittää taitoja ja etsiä kehittyneempiä kilpailuedun muotoja hellittävät. Samanlaiset näkökohdat selittävät osittain työttömyyden sitkeyden. Korkea työttömyysaste vähentää pyrkimyksiä tuottavuuden kasvuun ja kehittämiseen. Kansainvälisessä kilpailussa tämä saattaa johtaa yhä lisääntyvään työttömyyteen."
Ja kenties tärkein seikka:
Toimialoilla kilpailevat yritykset, eivät maat. Maan yritysten on viime kädessä itse luotava kilpailuetu kilpailijoihinsa nähden ja säilytettävä se.
Oli todella ajatuksia herättävä lukukokemus. Kirjassa käydään läpi helvetisti esimerkkejä, ja niistä käy selväksi se, että sitä paljon kuulutettua "kilpailuetua" on luotu lukemattomin eri tavoin. Esim. paljon parjatut ammattiyhdistysliikkeet ovat kovilla palkkavaatimuksillaan ja lyhyiden työaikavaatimusten avulla (tahtomattaan) aiheuttaneet joissain maissa sen, että yritykset ovat tulleet parantaneeksi tuottavuutta automaation avulla. Kirjassa myös käydään läpi kulttuurieroja, esim. miksi huomionkipeä italialainen ei valtionyhtiössä saa aikaiseksi mitään, mutta perheyrityksessä tekee yhtä pitkää päivää kuin japanilaiset jne.
Kirjalla on ikää jo melkein neljännesvuosisata (julkaistu 1990), joten moni asia on varmasti muuttunut. Väittäisin silti, että moni kirjassa esille tuotu asia pitää silti edelleen paikkansa. Näin ollen pitäisin todennäköisenä, että Suomen valtioneuvoston kanslialle olisi enemmän hyödyksi lukea ko. teos tarkkaan kuin lueskella Pekka Himasen "prinsiippejä".